Siirry sisältöön

Päivi Marin

Visuaalisen viestinnän asiantuntija

etunimi.sukunimi@tela.fi

Kuka?

Olen koulutukseltani teologian maisteri Helsingin yliopistosta. Tämän lisäksi olen opiskellut muun muassa viestintää, graafista suunnittelua, kuvankäsittelyä, ääni- ja videotuotantoa ja markkinointia. Olen työskennellyt järjestösektorilla muun muassa julkaisu- ja painotoiminnan, tiedon visualisoinnin, kuvallisen viestinnän ja markkinointi- ja kampanjaviestinnän parissa.

Vastuualueet

  • Visuaalinen viestintä ja sen kehittäminen
  • Tiedon visualisointi
  • Sosiaalinen media
  • Markkinointiviestintä

Kysy minulta

  • Kuvista, infograafeista ja videoista
  • Jos haluat jutella kuvien merkityksestä ja niiden tulkinnasta – saamme takuuvarmasti mielenkiintoisen keskustelun!

Eläkejärjestelmä on kuin Pohjantähti. Se tuikkii vakaata valoa omalta paikaltaan.

Päivi Marin, Visuaalisen viestinnän asiantuntija

Vapaa-ajalla:

Kesäaikaan minut voi löytää esimerkiksi veneilemästä Porvoon saaristosta tai kädet mullassa puutarhasta. Teen vapaa-ajallani myös erilaisia luovia projekteja esimerkiksi kuvittamisen ja kirjoittamisen parissa.

Työkavereiden sanomaa:

”Hymyileväinen, aikaansaava ja aina hyväntuulinen Päivi on luovuuden monipuolinen ammattilainen. Hän tekee upeaa visuaalista jälkeä ja hallitsee pelit ja vehkeet sekä saa muutettua kaiken grafiikaksi ja hienoiksi kuviksi ja visualisoinneiksi.”

Kirjoituksiani

Naistenpäivän halutuimmat ruusut

Ruusun antaminen on kaunis ele, josta ainakin itse ilahdun joka kerta – myös naistenpäivänä. Kuitenkin juuri naistenpäivänä ruusun tuoksu kätkee…

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Kolme minuuttia bussin pysäkille saapumiseen ja kaivat puhelimen esille ties monenko kerran päivän aikana ja selailet uutisia. Tuttu tilanne meille…