On aika kohdistaa katseet Suomen kasvun vahvistamiseen
Eläkkeitä koskevassa keskustelussa korostuu usein nimenomaan muun julkisen talouden, erityisesti heikon valtiontalouden tilanne. Sen korjaamiseen haetaan tällöin ratkaisuja myös eläkejärjestelmän sisältä, ja niitä perustellaan sukupolvien välisellä oikeudenmukaisuudella.

Sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta ei kuitenkaan voida rakentaa ja arvioida vain eläkejärjestelmän sisällä. Siksi työeläkevakuuttajat esittävätkin seuraavalle hallituskaudelle toimenpiteitä, joilla voidaan kasvattaa työeläkkeidenkin maksamisen pohjana olevaa palkkasummaa. Kyse on tulevaisuuden uskon herättämisestä niiden keskuudessa, joiden varaan me huomisen rakennamme.
Ehdotamme, että…
Nuorisoikäluokan korkeakoulutustavoite nostetaan kunnianhimoisesti 70 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä. Samalla hakijasuma korkeakoulutukseen tulisi pyrkiä purkamaan.
Koulutustason nosto torjuu pienenevien ikäluokkien negatiiviset vaikutukset palkkasumman kehitykseen vahvistamalla tuottavuutta. Nuorisoikäluokkien pienetessä tavoite tulisi kyetä rahoittamaan uudelleenkohdentamalla julkista rahoitusta koulutusjärjestelmän sisällä.
Työperäiselle maahanmuutolle asetetaan lukumäärätavoite, joka kasvattaa inhimillistä pääomaa 2030-luvulla. On tärkeää nähdä suhdanteiden yli ja tunnistaa huoltosuhteen pitkän ajan kehitys.
Työikäisen väestön määrä vähenee, ja osaavan työvoiman tarve kasvaa. Lukumäärätavoite toimisi kirittäjänä politiikkatoimille.
Työeläkekuntoutusta koskeva lainsäädäntö uudistetaan muuttamalla työkyvyttömyyden uhkaa koskevaa määritelmää kuntoutuksen myöntökriteereissä.
Työterveyshuollon työkokeilua työhön paluun keinona vahvistetaan.
Kuntoutuksen velvoittavuutta kuntoutustuen saajille ja työnantajille lisätään.
Tiedonkulkua työllisyyspalveluiden, eläkevakuuttajien ja terveydenhuollon välillä parannetaan erityisesti hylkäävän työkyvyttömyyseläkepäätöksen saaneiden kohdalla.
Nykyistä tehokkaampi työkyvyn palauttaminen sairauden kohdatessa on avain pidempiin työuriin. Sairastuneen polku terveydenhuollosta kuntoutukseen on katkonainen. Polun korjaaminen vaatii hoidon, sairaus- ja työkyvyttömyysetuuksien ja ammatillisen kuntoutuksen uudistamista.
Yksityisten työeläkevakuuttajien työkyvyttömyyseläkeriskin hallinnasta säädetään lailla. Selkeä lainsäädäntö antaisi selkänojaa toiminnan kehittämiseen.
Työkyvyttömyyseläkeriskin hallinta on osa ennaltaehkäisevää työkykytyötä. Sen tavoitteena on auttaa työurien pidentämisessä ja työelämän laadun parantamisessa. Myös yrittäjille suunnattu työkyvyttömyyseläkeriskin hallintatoiminta tulee mahdollistaa osana lainsäädäntötyötä.
Seuraava hallitus kirjaa ohjelmaansa tavoitteen luoda Suomeen kansainväliset vaatimukset täyttävä pääomarahastorakenne, joka vastaisi kansainvälistä markkinastandardia. Työ edellyttää verotuksen, laintulkintojen ja viranomaiskäytänteiden läpikäyntiä.
Yritysten kasvu edellyttää toimivia pääomamarkkinoita. Suomesta tulee tehdä houkutteleva kohde pääomasijoitusrahastoille niin kotimaisten kuin ulkomaisten pääomasijoittajien näkökulmasta.
Hallitusohjelmaan kirjataan työeläkevakuuttajien insolvenssilainsäädännön uudistaminen.
Työeläkevakuuttajien konkurssia ja selvitystilaa koskeva lainsäädäntö vaatii täydentämistä. Työeläkevakuuttajien tilanteet ovat erilaisia kuin esimerkiksi yritysten konkurssit.
Yrittäjän eläkemaksujen määräytymistä uudistetaan perustumaan yrittäjän todellisiin ansiotuloihin ja seuraavan hallituksen ohjelmaan kirjataan toteutettavaksi YEL-rahastointia koskeva selvitys ja jatkotoimet.
Yrittäjien eläketurvan tulee myös tulevaisuudessa olla osa lakisääteistä työeläkejärjestelmää, joka tarjoaa yrittäjille ansioihin perustuvan eläketurvan. Yrittäjän todelliset ansiotulot voitaisiin määrittää käytettävissä olevien rekisteritietojen pohjalta kaikille yrittäjille yhtenäisellä ja reilulla tavalla.
Seuraava hallitus kirjaa ohjelmaansa vanhuuseläkerahastoinnin kehittämistarpeita selvittäneen valmistelun jatkotoimenpiteet sikäli, kun ne edellyttävät lakimuutoksia.
Työntekijöiden eläkkeissä on varauduttu väestön vanhenemiseen rahastoimalla ja sijoittamalla työeläkevaroja. Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus edellyttää työeläkkeiden rahastoinnin vahvistamista. Rahastointia pitää kehittää ja siinä sijoitustuottoja kohdistaa nuorempien ikäluokkien eläkkeiden rahastointiin.
Työeläkejärjestelmä on puolustamisen arvoinen
Työeläkejärjestelmän keskeiset periaatteet luovat hyvää eläketurvaa ihmisille ja vakautta yhteiskuntaamme. Siksi niistä on hyvä pitää kiinni myös jatkossa. Työeläkkeitä pitää kehittää pitkäjänteisesti ja järjestelmän omista tarpeista käsin.
Telan tavoitteet ovat ladattavissa myös pdf-tiedostona:
Ajankohtaiset vuoden 2027 vaaleihin liittyvät sisältömme löydät avainsanalla vaalit2027. Voit lukea teemoista myös tabloidina.
Ajankohtaista vaaleihin 2027 liittyen
Eläkerahastot kotimaan kasvun pelastajiksi? – Paine kasvaa, mutta rakenteet laahaavat perässä
Työeläkevakuuttajien eläkerahastoista on tullut uusi poliittinen taikasauva. Kun valtion kassa kiristyy tai kasvuyrityksille halutaan antaa siivet, jonkun suusta lipsahtaa: ”Eikö…
Sirén Talouselämälle: Äkkinäiset ratkaisut vaarantavat nuorten luottamuksen työeläkkeisiin
Pistemäiset eläkeavaukset osaltaan heikentävät nuorten luottamusta, arvioi Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén Talouselämän videopodcastissa.
Sirén Ylelle: Nuorten luottamus eläkkeisiin on palautettava
Työeläkevakuuttajat Telan uusi toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén kertoo Ylen haastattelussa ottavansa tehtäväkseen nuorten luottamuksen palauttamisen. Eläkejärjestelmän kehittämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä – ei…
Eläkerahastot kotimaan kasvun pelastajiksi? – Paine kasvaa, mutta rakenteet laahaavat perässä
Työeläkevakuuttajien eläkerahastoista on tullut uusi poliittinen taikasauva. Kun valtion kassa kiristyy tai kasvuyrityksille halutaan antaa siivet, jonkun suusta lipsahtaa: ”Eikö…
Kevan Tuula Metsä: Hyvinvointia pitäisi pystyä hoitamaan työyhteisöissä jo ennen pitkittyviä sairauspoissaoloja
Työeläkejärjestelmän ja julkisen talouden kestävyys ovat olleet pinnalla julkisessa keskustelussa. Kevan ylilääkäri Tuula Metsä kiinnittää huomion yhteen tulevaisuuden kannalta keskeiseen…
Ilmarisen Mikko Mursula: Eläkerahastojen tuottojen kasvattaminen on eläkeuudistuksen kulmakivi
Eläkeuudistus on juuri siirtynyt eduskunnan käsittelyyn. Osana sitä työeläkevaroille haetaan kasvua osakepainojen kasvattamiseen tähtäävän sijoitusuudistuksen kautta. Samaan aikaan talouskeskustelussa nousee…
Kolmikantainen työikäisten mielenterveysongelmien ehkäisyä ja hoitoa ruotiva raportti kokoaa yhteen tunnistetut kehitystarpeet
Kolmikantainen työryhmä on saanut loppuun urakkansa selvittää työikäisten mielenterveysongelmien ehkäisyä ja hoitoa koskevia keinoja. Työryhmän taustalla oli eläkeuudistukseen liittyvä työmarkkinakeskusjärjestöjen…
Koulutus- ja osaamistason nostaminen on ultramaraton ei sprinttimatka
Eurostatin 2024 julkaiseman tilaston mukaan Suomen nuorisoikäluokissa (25–34-vuotiaat) korkeakoulutettuja on 39.1 prosenttia. Korkeimmin koulutetut nuoret löytyvät Irlannista ja Luxemburgista, joissa…
Meillä on malttia katsoa tulevaisuuteen
Nyt on kuulemma aika leikata eläkkeitä. Vastakysymys: onko todella nyt aika leikata tulevilta sukupolvilta juuri sitä sosiaaliturvan osaa, jonka rahoitus…
Sirén Talouselämälle: Äkkinäiset ratkaisut vaarantavat nuorten luottamuksen työeläkkeisiin
Pistemäiset eläkeavaukset osaltaan heikentävät nuorten luottamusta, arvioi Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén Talouselämän videopodcastissa.
Sirén Ylelle: Nuorten luottamus eläkkeisiin on palautettava
Työeläkevakuuttajat Telan uusi toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén kertoo Ylen haastattelussa ottavansa tehtäväkseen nuorten luottamuksen palauttamisen. Eläkejärjestelmän kehittämisessä tarvitaan pitkäjänteisyyttä – ei…
Päättäjäpaneeli torjui ehdotukset työeläkemaksun alentamisesta – rahastointia ei haluta purkaa
Neljä kansanedustajaa otti poikkeuksellisen yksimielisesti etäisyyttä joidenkin ekonomistien ja poliitikkojen esiin nostamiin ajatuksiin työeläkemaksun alentamisesta ja rahastoinnin keventämisestä.