Siirry sisältöön

Harkittu automatiikka voisi olla päätösten kirittäjä työeläkejärjestelmässä

Väestö vanhenee, eläkekulut nousevat. Suomi on tässä Euroopan kärkeä, mutta sama tilanne kohdataan kaikissa Euroopan vauraissa maissa. Pitkään aikaan työeläkkeiden suhteen ei ole hätää, mutta juuri siksi eläkejärjestelmää pitäisi nyt kehittää, kaikessa rauhassa ja pitkäjänteisesti.

Risto Vaittinen henkilökuva.
– Nyt on tärkeää laatia eläkejärjestelmälle pitkän aikavälin uudistusstrategia, sanoo Risto Vaittinen.

Keskusteluun ovat nousseet niin sanotut automaattiset sopeutusmekanismit. Viimeksi ne nousivat esiin syyskuussa 2021, kun Suomen eläkejärjestelmää arvioinut tanskalainen professori Torben M. Andersen otti ne esiin raportissaan (Eläkkeiden riittävyys ja kestävyys – arvio Suomen eläkejärjestelmästä). Ne tarkoittavat sitä, että eläkeikä, eläkkeiden taso tai eläkemaksut sidotaan työeläkkeiden rahoitusnäkymiin.

Työeläkkeiden rahoitus ei ole akuutti ongelma, Andersen totesi raportissaan, mutta tuleviin haasteisiin olisi hyvä varautua. Elinajan pidentymiseen on jo vastattu nostamalla eläkeikää. Syntyvyys on laskenut 2010-luvulla huomattavasti arvioitua enemmän – miten siihen olisi hyvä reagoida?

‒ Nyt on tärkeää laatia eläkejärjestelmälle pitkän aikavälin uudistusstrategia. Pohtia, mitä keinoja on käytettävissä ja miten ne vaikuttavat, sanoo johtava ekonomistimme Risto Vaittinen.

Kaksi tapaa kehittää: päätökset ja automatiikka

Kehitystyötä voidaan tehdä päätöksin tai automaattisten mekanismien avulla. Perinteisesti työeläkejärjestelmää kehitetään päätösten perusteella. Järjestelmän maksajat, työnantajia ja työntekijöitä edustavat tahot keskustelevat ja neuvottelevat usein vuosia, kunnes pääsevät sopuun tulevista linjoista.

Automatiikka on toinen tie. Silloin on päätetty etukäteen, mitkä seikat laukaisevat muutoksia, mihin suuntaan ja miten voimakkaina. Periaatteessa näin vältytään siltä, että päätöksiä ei pystytä tekemään ristiriitojen takia.

Automatiikkaa on jo käytössä Suomessa

Automaattisia sopeutusmekanismeja on käytössä esimerkiksi Ruotsissa ja Kanadassa. Osin niitä on käytössä myös Suomessa.

Eläkeiän sitominen elinajanodotteeseen on meillä tällainen automaattinen mekanismi. Se tuli käyttöön vuoden 2017 eläkeuudistuksessa ja alkaa pikkuhiljaa näkyä. Se vaikuttaa alimpaan vanhuuseläkeikään. Esimerkiksi vuonna 1960 syntyneen henkilön eläkeikä on 64 vuotta ja 6 kuukautta, 1962 syntyneen 65 vuotta.

Elinajanodotteeseen on sidoksissa toinenkin automaattinen mekanismi, elinaikakerroin. Se vaikuttaa työeläkkeiden alkutasoon. Se lasketaan kuolevuustilastojen ja elinaikaennusteen perusteella vuosittain jokaiselle ikäluokalle, joka täyttää 62 vuotta. Jos keskimääräisen eliniän ennustetaan nousevan, kuukausieläke pienenee elinaikakertoimen määrittämällä tavalla. Jos ihminen jatkaa työelämässä pidempään, elinaikakertoimen vaikutus tasaantuu. Alkava eläke on siis hieman suurempi kuin jos eläkkeelle jää alimmassa eläkeiässä.

‒ Elinaikakertoimen mukaan ottaminen oli radikaali uudistus. Toinen iso uudistus oli se, että työeläke määräytyy koko työuran perusteella. Näin ei ole kaikissa eläkejärjestelmissä vieläkään, Risto Vaittinen huomauttaa.

Vaittinen käsitteli automaattisia vakauttajia myös marraskuussa julkaistussa kirjoituksessaan Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla:

Ruotsi: tosielämä iski automatiikkaan

Ruotsi oli ensimmäinen maa, joka otti käyttöön automaattiset sopeutusmekanismit 2000-luvun alussa. Ruotsissa katsotaan, paljonko eläkejärjestelmässä on varoja suhteessa siihen, paljonko eläkkeitä on maksettava. Katsotaan siis toteutunutta kehitystä. Näistä lasketaan tasapainoluku, joka määrittää, mitä tapahtuu.

Eläkemaksu ei muutu. Sen sijaan eläkkeet joustavat joko ylös- tai alaspäin sen mukaan, mitä tasapainoluku kertoo. Sopeutus vaikuttaa sekä tuleviin että nykyisiin eläkkeisiin. Vaikka maksutaso pysyy samana, eläkeoikeutta kertyy vähemmän ja maksussa olevat eläkkeet pienenevät.

‒ Ruotsissa haluttiin kehittää eläkejärjestelmä, joka toimii täysin automaattisesti, ilman politiikan mukaan tuloa. Lähtökohtana oli ajatus, että järjestelmä kestää lähes maailman tappiin.
Käytännössä maailma on monimutkaisempi. Tuli vuosi 2008 ja finanssikriisi.

‒ Alle kymmenessä vuodessa järjestelmän parametreihin puututtiin. Veropolitiikan avulla jouduttiin tasapainottamaan automatiikan aiheuttamia seurauksia. Eläkkeitä leikkautui, eikä sitä voitu hyväksyä. Muutoksia on tehty muutamaan otteeseen sen jälkeenkin. Politiikasta ei ole päästy eroon, Vaittinen vetää yhteen Ruotsin tilannetta.

Kanada: tilannekuva kolmen vuoden välein

Kanadassa lähtökohtana on, että eläkemaksut ja rahastoinnin tuotot riittävät takaamaan säädetyt eläkkeet. Maksut ja eläkkeiden tasot pysyvät siis vakioina. Tilannetta tarkastellaan kolmen vuoden välein yksityiskohtaisten sääntöjen valossa. Huomioon otetaan myös ennustelaskelmat, jotka ulottuvat 60 vuoden päähän.

Jos tarkastelu näyttää, että rahoitus ei riitä, pitää tehdä jotain. Poliitikot päättävät, mitä. Jos he eivät pääse mihinkään lopputulokseen, eläkemaksua nostetaan ja eläkeindeksi jäädytetään kolmeksi vuodeksi. Maksun nosto jaetaan puoliksi työnantajien ja työntekijöiden kesken. Jos maksuja on kerätty liikaa tulevaan tarpeeseen nähden, maksua lasketaan.

‒ Kanadassa on määritelty hyvin täsmällisesti, miten homma toimii, jos poliittisin päätöksin ei päästä eteenpäin. Järjestelmä ei ole ollut käytössä kovin pitkään, mutta toistaiseksi se on toiminut hyvin, Vaittinen kertoo.

Automatiikka voisi olla perälauta

Pitäisikö Suomessakin olla enemmän automatiikkaa? Tästä oli Risto Vaittisen mielestä ainakin hyvä keskustella.

‒ Automaattisten mekanismien etu on, että niissä varaudutaan hyvissä ajoin tiettyihin kehityskulkuihin ja sopeutus tulee voimaan vain tarvittaessa. Automaattiohjauksessa vältetään ikävien ja ristiriitoja herättävien päätösten lykkääminen.

‒ Ajattelen, että osittainen automaattiohjaus olisi perälauta, joka voisi ryhdittää päätöksentekoa. Jos minkäänlaiseen sopimuksen ei päästäisi, olisi olemassa mekanismi, joka viime kädessä astuisi voimaan. Se voisi luoda paineita saada aikaan päätöksiä.

Automaatin huono puoli on juuri automatiikka. Maailma on arvaamaton, ja nopeita, ennakoimattomia käänteitä tulee väistämättä.

‒ Automatiikka voi ajaa pahemman kerran metsään, jos sen seurauksia sammutetaan tapauskohtaisesti, Vaittinen aprikoi.

Eläkejärjestelmän säännöllinen, ulkopuolinen arviointi paikallaan

Vaittinen toivoo myös neutraalin tahon tekemää säännöllistä arviointia eläkejärjestelmästä. Eläketurvakeskus tekee säännöllisesti pitkän aikavälin laskelmia, mutta Vaittinen peräänkuuluttaa järjestelmän ulkopuolista, riippumatonta tarkastelijaa. Se voisi tuoda enemmän uskottavuutta esimerkiksi nuorten silmissä.

‒ Samalla myös arvioitaisiin, miten eläkejärjestelmä toteuttaa sen perustavoitteita: eläkeläisköyhyyden torjumista, tulojen tasaamista ihmisten elinkaaren aikana ja sukupolvien välistä taakanjakoa. Tämä liittyy myös uudistamiseen. Järjestelmän tulevia muutoksia pitäisi punnita suhteessa siihen, mitä muutoksia näissä tekijöissä on havaittu.

‒ Työeläkejärjestelmässä liikkuu paljon rahaa, 30 miljardia vuodessa. Olisi hyvä arvioida ulkopuolelta, miten se toimii.

*** *** ***

Teksti: Riitta Gullman

Kommentoimme Torben M. Andersenin syyskuussa julkaistua raporttia myös omalla tiedotteellamme:

Lukuja Suomesta, Ruotsista ja Kanadasta

Oheisesta infografiikasta voit tarkastella Suomen, Ruotsin ja Kanadan keskeisiä lukuja. Pääset siirtymään toisen maan lukuihin painamalla kuvan alaosassa olevaa nuolinäppäintä.