Työeläkevarat itse sijoitettavaksi – laskelmista unohtuvat usein muun muassa veroasteen nousu ja inflaatio

Yksilöllisen eläkesijoittamisen puolestapuhujilla on usein keskenään erilaiset motiivit. Nuoret ovat ymmärrettävästi huolestuneita tulevaisuudesta ikääntyvässä yhteiskunnassa ja ehkä siksi luottamus yhteiseen työeläkejärjestelmään on heikko. Lisäksi erityisesti sosiaalinen media ruokkii houkuttelevaa ajatusta taloudellisesta riippumattomuudesta ja vaurastumisesta. Yrittäjät taas ovat ehkä juuri yrittäjähenkisyytensä vuoksi taipuvaisia uskomaan omaan kyvykkyyteensä myös sijoittamisessa ja vaativat siksi mahdollisuutta hoitaa eläketurvansa itse. Kolmannen ryhmän muodostavat sijoituspalveluiden tarjoajat, joiden motiivi on puhtaan liiketaloudellinen ja sikäli ymmärrettävä. Myös osa hyvätuloisista työntekijöistä lienee, ehkä onnistuneen omien varojen sijoittamisen rohkaisemina, alttiita ajattelemaan, että osa eläkevaroista pitäisi olla itse sijoitettavissa. Yksi joukko on kuitenkin varsin hiljaa: pieni- ja keskituloiset eivät pidä ääntä asiassa – ehkä osaa nuorista lukuun ottamatta. 

Yksilölliseen eläkesäästämiseen siirtyminen nostaisi eläkevastuiden vuoksi veroasteita

Ajatusleikkinä voi toki pohtia, millainen olisi uusi uljas maailma, jossa työntekijä saisikin työeläkemaksuja vastaavan summan kuukausittain itse sijoitettavakseen – ja unohdetaan samalla sellainen mitätön pikkuseikka, että jo karttuneet ja maksussa olevat eläkkeet pitäisi jatkossa rahoittaa suoraan verovaroin, mikä nostaisi veroasteita huimasti.

Ensimmäiseksi olisi selvää, että työeläkevaransa itse sijoittava ei enää olisi oikeutettu kansaneläkkeeseen. Ei liene kenenkään toive, että epäonnistuneet sijoitukset kuitattaisiin yhteiskunnan varoilla. (Sivumennen todettuna sama argumentti pätee myös ajankohtaisemmin yrittäjien eläketurvan kohdalla: itse sijoittamisen riskejä ei voi siirtää yhteiskunnan vastuulle, vaikka pohjoismainen hyvinvointivaltio olemmekin.

Tarkastellaan sitten laskelmia, joita yksilöllisestä eläkesäästämisestä usein näkee. Valitettavasti ne ovat usein virheellisiä tai ainakin niissä jätetään monia tärkeitä seikkoja ottamatta huomioon. Pahimmat virheet tietysti tehdään unohtamalla inflaatio: miljoona euroa vuonna 2075 ei ole miljoona euroa vuonna 2025 vaan maltillisellakin inflaatiolla vain puolet siitä.

Laskelmissa tehdään myös pitkälle meneviä oletuksia esimerkiksi verotuksen suhteen. Jos työeläkemaksua vastaava summa annettaisiin työntekijän itse sijoitettavaksi, tuon summan pitäisi tietysti olla kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen. Lisäksi työnantajan maksama osuus – ja sijoitettava lisäsumma – on vain vajaat 18 prosenttia bruttopalkasta, loput eläkemaksusta työntekijä maksaa jo nyt itse.

Edelleen usein perustellaan itse sijoittamista sillä, että kuolemantapauksessa kertyneet varat jäisivät perinnöksi. Työeläkejärjestelmä perustuu kuitenkin vakuutusperiaatteelle, minkä vuoksi perintöjä ei järjestelmästä voi jakaa ilman merkittävää maksujen nostoa. Sen sijaan riski pitkästä elämästä tulee jaettua, mitä ei tietenkään itse sijoitettaessa tapahdu vaan riski on vain yksilöllä itsellään. Rahat voivatkin loppua ennen hengenlähtöä.

Kaikkein suurin ongelma yksilöllisen eläkesijoittamisen kannattajien laskelmissa on kuitenkin sijoitustuotoista tehty oletus. Se on usein huiman korkea. Olettama esimerkiksi 7–8 prosentin vuosituotosta koko säästämisajalta edellyttäisi käytännössä pelkkiä osakesijoituksia. Ulkopuolisten sijoituspalveluiden käyttämisestä ei kannata silloin uneksia, koska palvelujen kulut alentaisivat tuotto-odotusta merkittävästi. Sijoitusten hajautus olisi myös minimaalinen eikä yksityinen sijoittaja tietenkään pääsisi sijoittamaan tehokkaasti esimerkiksi kiinteistöihin tai pääomarahastoihin – hedge fundeista puhumattakaan.

Työeläkesijoitusten kokonaistuotto siis tuskin paranisi sillä, että työntekijät ja yrittäjät sijoittaisivat eläkevaroja itse. Riskit kasvaisivat varmasti. Tuottojen voimakkaan vaihtelun vuoksi osa – varsinkin pieni- ja keskituloisista – työntekijöistä joutuisi rikastumisen asemesta jossain vaiheessa sosiaaliturvan asiakkaiksi.

Juuri siksi työeläkejärjestelmämme ei ole sijoitustuote, vaan sosiaalivakuutus. Se tarkoittaa, että siihen sisältyy vanhuudenturvan lisäksi työkyvyttömyysturva, perhe-eläketurva ja kuntoutusetuuksia. Esimerkiksi työkyvyttömyysturvan korvaaminen henkivakuutusyhtiön tuotteilla edes auttavasti on hankalaa ja kallista. Harva meistä voi laskea sen varaan, ettei lainkaan sairastu tai kuole.

Entä toimisiko Ruotsin malli?

Koska useat keskustelijat ymmärtävät, että koko työeläkemaksun siirtäminen itse sijoitettavaksi ei ole järkevää, on vaihtoehtona ehdotettu Ruotsin mallia, jossa vain pieni osa maksusta on työntekijän itsensä sijoitettavana. Tätäkin on kovin vaikea ymmärtää, koska hyöty pienen siivun sijoittamisesta on joka tapauksessa keskimääräisellä työntekijällä vähäinen. Lisäksi pienet sijoitukset merkitsevät aina suhteellisesti suurempia kuluja. Työeläkeyhtiöiden kaltaisilla sijoittajilla mahdollisuudet kulujen minimointiin ovat monta kertaluokkaa paremmat. Hyötyä voisi tulla vain siitä, että varojen sijoittaminen osakkeisiin kasvaisi muutoksen yhteydessä. Toisaalta työeläkevakuuttajatkin sijoittavat nyt tehdyn eläkeuudistukseen jälkeen tulevaisuudessa varoistaan valtaosan eli arviolta 60–70 prosenttia osakkeisiin, joten tämäkään perustelu ei vakuuta.

Työeläkejärjestelmää ei kannata uhrata kansankapitalismin edistämiselle

Kaiken edellä sanotun jälkeen on syytä palata niiden ongelmien äärelle, joita nuorisojärjestöt ja aktiiviset nuoret ovat eläkejärjestelmän tulevaisuutta koskien esittäneet. Väestöllisten tekijöiden osalta ongelmia on varmasti edessä, ellei työperäinen maahanmuutto kykene tulevaisuudessa korjaamaan tilannetta. Työeläkejärjestelmän kestävyyskin tulee olemaan koetuksella, mutta se on kuitenkin monilta osiltaan erittäin hyvin toimiva kokonaisuus eivätkä edes pessimistiset tulevaisuusskenaariot johda sen romahtamiseen.

Yhteisvastuulla toimiva työeläketurva ei sulje millään tavoin pois omakohtaisen eläkeaikaan varautumisen tärkeyttä. Sekä henkilökohtaisen turvallisuuden että monien kuuluttaman kansankapitalismin kehittymisen kannalta on hyvin perusteltua sijoittaa käytettävissä olevia varoja pitkällä tähtäimellä. Samalla kannattaa kuitenkin muistaa, että yhteiskuntamme taloudellinen kestävyys kuitenkin perustuu kulutukseen, ei säästämiseen. Jos yrityksen tuotteiden ostamisen sijaan ostatkin sen osakkeita ja jos niin tekevät kaikki, mahtaako sijoitus olla pitkän päälle tuottava? Firettäminen voi olla joidenkin yksilöiden kannalta toimiva ratkaisu, mutta kaikkien toimiessa niin voi edessä olla firesale.

Toiveet työeläkevarojen sijoittamisvastuun siirtämisestä kokonaan tai osittain yksilöille kumpuavat todennäköisesti siitä yksinkertaisesta seikasta, että muita varoja ei köyhässä maassamme sijoitettavaksi juuri ole. Pankkitileillä toki rahaa on paljon, mutta ne taitavat olla pankeille liian houkutteleva rahoituskanava, jotta vakavasti ponnisteltaisiin tilivarojen saamiseksi tuottavampaan sijoituskäyttöön. Varakkaita perheitä ja yksilöitä on liian vähän ja ulkomaisten sijoittajien tarkastelussa olemme pienehkö sivumarkkina. Työeläkejärjestelmä on kuitenkin aivan liian arvokas asia uhrattavaksi kansankapitalismin edistämispyrkimyksille. Kaikenlainen yksityinen eläkevarautuminen sen sijaan on mitä suurimmassa määrin kannatettavaa ja siihen sekä vakuutus- että sijoituspalveluyritykset varmasti tarjoavat ratkaisuja.