Mitä budjettiriihi tuotti pitkän aikavälin rakenteellisten ongelmien ratkaisuun?
Väestöpolitiikka on vihdoin noussut mukaan politiikanteon keskiöön, mitä vahvistaa osaltaan hallituksen uusi koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekartta 2035. Työmarkkinoiden kasvavan kohtaanto-ongelman hoitaminen ja muutkin työllisyysratkaisut siirtyivät jälleen lähitulevaisuuteen. Veropolitiikan agendalta poistuneella institutionaalisten sijoittajien ja rahastojen lähdeverolla olisi ollut kauaskantoisia seurauksia työeläkkeiden verokäytännön ja rahoituksen näkökulmista.
Budjettineuvotteluiden loppukiri kietoutui tällä kertaa ilmastolinjausten ympärille. Talouden vireä elpyminen ja verotulojen ennakoitua positiivisempi kehitys loivat kuitenkin viime vuotta suotuisamman kehyksen budjettineuvotteluille. Valtion alijäämä kuitenkin kasvaa, kuten on itse asiassa tapahtunut koko 2010-luvun ajan.
Hallituksen keväällä lykkäämät työllisyystoimet siirtyvät jälleen eteenpäin ensi vuoteen. Tällä hetkellä erityisen huolestuttava piirre työmarkkinoilla on kohtaanto-ongelmien kasvu samanaikaisesti väestörakenteen vinoutumisen kanssa.
Valtion ensi vuoden budjetin kylkeen kytkettiin kehittämistä ja päätöksiä, joilla on myös pidemmän aikavälin vaikutuksia. Tällainen on esimerkiksi väestöpoliittinen maahanmuuton tiekartta vuoteen 2035 mennessä. Väestöpolitiikka nousi ilahduttavasti mukaan politiikantekoon jo kevään puoliväliriihessä.
Työperäisen maahanmuuton edistäminen ja työvoiman saatavuusongelmat
Suomen muuttovoitto kasvoi viime vuonna lähes 18 000 henkilöön, mikä historiallisestikin suhteellisen korkea määrä. Muutos nettomaahanmuuton luvuissa on jäänyt hieman vähälle huomiolle ja taustalla on muun muassa maastamuuton vähentyminen poikkeusaikana. Onko maastamuuton kohdalla sitten odotettavissa patoutuvan lähtöhalukkuuden purkautumista, kun paluu normaaliuteen on näköpiirissä?
Hallituksen uusi koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartta 2035 kuvaa tavoitteita ja rakenteita, joilla tähdätään työperäisen maahanmuuton merkittävään ja pysyvään kasvuun 2030-luvulla. Budjettiriihessä linjattiin myös nopeavaikutteisista toimista, joilla parannetaan osaamis- ja työperäisen maahanmuuton prosesseja kotimaassa. Koulutusperusteisen maahanmuuton voimakas kasvu tulisi ottaa jatkossa paremmin huomioon myös koulutuspolitiikassa, koska ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kolminkertaistaminen vaikuttaisi myös aloituspaikkojen jakautumiseen niiden nykymäärillä.
Suomen työmarkkinoille on viime vuosina muodostunut alue- ja sektorikohtaista työvoimapulaa, vaikka samanaikaisesti työ- ja elinkeinotoimistoissa on tällä hetkellä jopa noin 114 000 pitkäaikaistyötöntä. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut korona-aikana. Kohtaanto-ongelma työmarkkinoilla on epäilemättä rakenteellinen, mutta sen hoitaminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pitkän aikavälin väestörakenteen vinoumaa voitaisi myös yrittää ratkaista aktiivisella väestöpolitiikalla (syntyvyys, maahanmuutto) samanaikaisesti.
Mistä apua syntyvyyden nousuun kääntämiseksi?
Viimeaikoina on puhuttu paljon ”koronavauvoista” ja Suomen kehitys onkin ollut kansainvälisessä vertailussa positiivista, mikä kertoo osaltaan tarinaa suomalaisen yhteiskunnan institutionaalisesta vakaudesta poikkeusaikanakin. Koko 2010-luvun jatkunut syntyvyyden alentuminen pysähtyi viime vuonna, mutta lapsia syntyi edelleen noin 14000–15000 vähemmän vuosittain kuin yksitoista vuotta sitten.
Uusia tukitoimia Ihmisten toivomaan lapsilukuun pääsemiseksi ei esitetty budjettiriihessä, mutta aiheen merkitys kuitenkin noteerattiin jälleen valtiovarainministeri Saarikon toimesta. Aiemmin sovittu perhevapaiden uudistus tulee voimaan ensi vuonna, jonka toivotaan jakavan hoivavastuita ainakin jonkin verran nykyistä tasaisemmin perheiden sisällä.
Syntyvyyden laskun taustalla on hankalasti tavoitettavia sosioekonomisia tekijöitä, ja lapsettomuus on lisääntynyt erityisesti vähemmän koulutetuilla miehillä ja naisilla. Väestöpolitiikan pitkän aikavälin merkityksen tunnistaminen ja positiivisen kierteen aikaansaaminen puhuttaessa lapsista ja perheistä ovat hyvä aloitus väestöpolitiikan uudelle tulemiselle.
Osinkojen lähdeverolla olisi ollut kauaskantoiset seuraukset työeläkkeiden verokäytäntöön
Institutionaalisten sijoittajien ja rahastojen lähdeveroehdotus poistui budjettiriihessä ainakin toistaiseksi veropolitiikan agendalta. Uudella verolla olisi ollut pysyvästi negatiivinen vaikutus työeläkkeiden rahoitukseen. Valtiovarainministeriön kokoama asiantuntijaryhmä suositteli viime keväänä hankkeen hylkäämistä. Hallitus löysi korvaavia verokohteita, jotka ovat paremmin perusteltavissa ja aiheuttavat vähemmän haittoja.
Jos lähdeveroa olisi sovellettu lakisääteisistä työeläkemaksuista rahastoituihin eläkevaroihin, olisi tämä muuttanut perusteellisella tavalla työeläkkeen pitkäaikaista verokäytäntöä. Valtion budjettivajeen näkökulmasta voisi ehkä olla houkuttelevaa ottaa erilaiset pääomat tiukemmin verotuksen piiriin, erityisesti ulkomaiset rahastotoimijat, mutta verotuksen eriyttäminen kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä on hankalaa. Suomalaisten työeläkevakuuttajien nykyinen verokäytäntö ei ole myöskään syntynyt sattumalta.
Työeläkevakuuttajat ovat toki nytkin elinkeinoverolain mukaan verovelvollisia, mutta muun muassa ihmisten eläkeoikeuksista vakuuttajien kannettavaksi muodostuvat eläkevastuut johtavat siihen, että eläkerahastojen hyvistäkään sijoitustuotoista ei jää vuosittain verotettavaa tuloa. Käytännössä verotus on järjestetty EET-mallin pohjalta, mikä tarkoittaa, että työeläkkeiden kertymisvaihetta ja rahastointivaihetta ei veroteta, mutta eläkkeiden maksuvaiheessa ihmiset maksavat saamastaan työeläkkeestä veroja.
Työeläkerahastoilla on kasvot, koska niistä maksetaan koko ajan ihmisten itselleen työstä kartuttamaa lakisääteistä sosiaalivakuutusta. Rahastojen eläkemaksuja tukeva rooli työeläkkeiden rahoituksessa vain korostuu lähitulevaisuudessa.
Kommentit