Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2021 valmistunut

09.07.2021

Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi heinäkuun alussa. Tilastoon sisältyvät huhti-, touko- ja kesäkuun aikana siirtyneet työeläkevakuutukset. Tuorein tilasto siirtoliikkeen osuuksista sekä aikaisemmat tilastot löytyvät Siirtoliiketilastot -sivultamme.

Työeläkevakuutuksen ottajat eli työnantajat ja yrittäjät voivat siirtää TyEL- tai YEL-vakuutuksensa työeläkeyhtiöstä toiseen sillä edellytyksellä, että ennen siirtoa vakuutus on ollut voimassa vähintään vuoden ajan samassa yhtiössä. Siirtoajankohtien määräpäivät ovat neljästi kalenterivuodessa: tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuun ensimmäisenä päivänä.