Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Eläkerahastoihin kohdistuu kasvavia odotuksia – AEIP:n konferenssissa käsiteltiin sijoitusten edellytyksiä
Eläkerahastoihin kohdistuu eri puolilla maailmaa yhä suurempia odotuksia talouskasvun ja yhteiskunnallisten investointien rahoittajina. Helsingissä järjestetyssä AEIP:n vuosikonferenssissa korostettiin, että eläkevarat…
Työeläkevakuuttajien sijoitusjakauma ja tuotot syyskuun 2026 lopussa
Kuusi suurinta työeläkesijoittajaa ovat julkaisseet sijoitustoimintansa tulostiedot vuoden kolmannen neljänneksen eli syyskuun lopun tilanteesta. Tuottokehitys on jatkunut positiivisena myös loppukesän…
Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2027 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti tänään työeläketurvaa koskevat indeksit eli palkkakertoimen ja työeläkeindeksin vuodelle 2027. Maksussa oleviin eläkkeisiin tulee ensi vuonna…
Uusi Q&A-tietopaketti laittaa työeläkejärjestelmän sopeutuskeinot puntariin
Julkisuudessa on viime aikoina esitetty lukuisia keinoja, joilla työeläkejärjestelmästä toivotaan vetoapua valtiontalouden vahvistamiseksi. Keskustelua vauhdittavat entisestään valtiovarainministeriön ensi viikolla julkaistavat…
Työeläkevakuuttajien sijoitusjakauma ja tuotot syyskuun 2026 lopussa – osavuositietojen julkaisu käynnistynyt
Työeläkevakuuttajat ovat alkaneet julkistaa sijoitustoimintansa tulostietoja vuoden kolmannen neljänneksen eli syyskuun lopun tilanteesta. Tuloksestaan ovat tänään kertoneet Elo ja Keva.
Suomen eläkejärjestelmä edelleen maailman luotettavin
Kansainvälinen Marsh CFA Institute Global Pension Index -vertailu arvioi Suomen eläkejärjestelmän maailman yhdeksänneksi parhaaksi. Hallinnon luotettavuuden osalta Suomi sijoittui jälleen…
Tervetuloa webinaariin: Työstä sivuun vai takaisin mukaan?
Marraskuisessa webinaarissamme kuulemme asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, miten työkykyä voidaan tukea ja työeläkekuntoutusta kehittää.
Yksityisalojen työeläkemaksu vuodelle 2027 lähetetty vahvistettavaksi – vanhuuseläkerahastointi kasvaa
Kokonaiseläkemaksu pysyy samalla tasolla kuluvaan vuoteen verrattuna. Maksuun sisältyvän vanhuuseläkemaksun osuutta kuitenkin nostetaan, mikä mahdollistaa rahastoinnin vahvistamisen.
Työeläkeyhtiöiden välisten vakuutussiirtojen tilasto 3/2026 valmistunut
Työeläkevakuutusten kolmas siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi lokakuun alussa. TyEL-vakuutuksia siirtyi työeläkeyhtiöstä toiseen yhteensä 2 743 kappaletta heinä-syyskuun aikana. YEL-vakuutuksia siirtyi…
Myry ja Tela: Hallituksen YEL-uudistus vie yrittäjien eläkejärjestelmää oikeaan suuntaan, mutta työn on jatkuttava seuraavalla hallituskaudella
Mikro- ja yksinyrittäjien etujärjestö MYRY ja Työeläkevakuuttajat Tela pitävät hallituksen eduskunnalle antamaa YEL-esitystä tärkeänä askeleena kohti oikeudenmukaisempaa yrittäjäeläkejärjestelmää. Järjestöjen mukaan…