Siirry sisältöön

Riku Siivonen

Kuka?

Työskentelen Telan viestintätiimissä. Tuotan sisältöä, konseptoin tapahtumia ja missä nyt ikinä tarvitaankaan ajatuksille kiinnostavaa muotoa. Aiemmin olen työskennellyt jonkin verran viestintäkonsulttina, konseptoinut ja editoinut ajatuspajojen ja hallinnon julkaisuja sekä toimittajana kirjoittanut lehtijuttuja ja käsikirjoittanut television keskusteluohjelmia. Lisäksi olen omissa nimissäni kirjoittanut kolumneja muun muassa Helsingin Sanomiin ja Yleisradiolle.

Vastuualueet

  • Sisällöntuotanto
  • Tapahtumat

Kysy minulta

  • Miksi Telan viestinnän tuottamat sisällöt ovat sellaisia kuin ovat? Tai: Miksi ihmeessä ne ovat sellaisia kuin ovat?

Eläkejärjestelmä on kuin elämä itse: periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monimutkainen.

Riku Siivonen, Tuottaja

Vapaa-ajalla:

Vapaa-aika on minulle suhteellisen tuntematon käsite, koska kolme teini-ikäistä poikaa ja ihana puoliso täyttävät mukavalla tavalla päivien kulun. Ehdin kuitenkin kunnostella pientilaani ja pelata sählyä sen verran, että kroppa ja pää pysyvät kohtuullisesti kasassa arjen hulinan keskellä.

Työkavereiden sanomaa:

”Työeläkeviestinnän raikas tuulahdus tai pikemmin hurrikaani, jonka luovuus ja nopeus ovat vailla vertaa. Yhteiskunnallista hoksnokkaa riittää, on myös aina valmiina piristämään muiden päivää! Luova taiteilijasielu, kreisi ideoija ja toteuttaja. Pystyy muuntamaan vaikean asian ymmärrettäväksi ja vieläpä hauskalla tavalla. Riku on mitä suurin ajattelija ja pohdiskelija.”