Siirry sisältöön

Maksuviivästysdirektiivin täytäntöönpano ja perintälain uudistaminen

Annoimme oikeusministeriölle lausunnon maksuviivästysdirektiivin täytäntöönpanosta ja perintälain uudistuksesta, huolimatta siitä että oikeusministeriön asettama maksuviivästystyöryhmä ei meiltä lausuntoa pyytänytkään. Katsoimme lausunnon antamisen tarpeelliseksi, koska ehdotus koskee työeläkelaitosten vakuutuksenottajien maksuviivästyksiä.

Lausunnossamme toteamme seuraavaa:

  • Maksuviivästysten vähentäminen on kannatettava tavoite. Ehdotetut perintälain muutokset eivät kuitenkaan kaikilta osin johda tavoitteen toteutumiseen.
  • Ulosottokelpoisten perintäkulujen määrää ei tule yrityssaatavien osalta rajoittaa. Ehdotuksen 10 § 4. momentti tulisi siten poistaa.
  • Velkojan mahdollisuutta kohdentaa saatuja suorituksia ei tule rajoittaa nykyisestä.

Maksuviivetyöryhmä on tehnyt ehdotuksen uudesta laista hankintasopimusten maksuehdoista ja laiksi saatavien perinnästä annetun lain muuttamisesta ja eräiksi niihin liittyvien lakien muuttamisesta. Muutosten taustalla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/7/EU, jonka tavoitteena on kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästyksien torjuminen, jotta voidaan varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja edistää yritysten kilpailukykyä.

Työntekijän eläkelain (TyEL), yrittäjän eläkelain (YEL) ja maatalousyrittäjän eläkelain (MyEL) mukaisen lakisääteisen vakuutuksen vakuutuksenottajana on normaalisti elinkeinonharjoittaja, johon sovelletaan hankintasopimuksen maksuehdoista annetun lakiesityksen säännöksiä. Maksun viivästyessä direktiivi ja sen perusteella annettu edellä mainittu laki oikeuttaa muun muassa velkojan perimään 40 euron perintäkulun, minkä lisäksi velkojalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus perintäkuluista, jotka ylittävät kiinteän summan ja ovat aiheutuneet velallisen maksuviivästyksestä. Työeläkelaitosten vakuutuksenottajilla on vuosittain noin 600-800.000 maksuviivästystä. Maksuviivästysten vähentäminen on pyrkimyksenä kannatettava ja sitä tehostaa direktiivissä mainitut keinot. Käsityksemme mukaan direktiivin tavoitteet eivät kuitenkaan perintälain 10 ja 11 §:n säännösten takia toteudu toivotun suuntaisina.

Ehdotetussa perintälain 10 §:ssä on säännökset suoraan ulosottokelpoisten saatavien perintäkulujen ulosottokelpoisuudesta. Direktiivin mukaisesti pykälän 1. momentissa on säännös siitä, että velallisen on korvattava velkojalle kohtuulliset perintäkulut. Pykälän 4. momentissa on näiden kulujen ulosottokelpoisuutta rajoitettu hankintasopimusten maksuehdoista annetussa laissa tarkoitettujen maksujen osalta niin, että ulosottokelpoisten kulujen määrä on 40 euroa maksuerää kohden. Säännös ei huomioi lainkaan sitä, että suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien perinnässä käytetään paljon trattoja ja konkurssiuhkaisia maksukehotuksia ja siten toisenlaisia perintäkeinoja kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Koska suoraan ulosottokelpoiset yrityssaatavat ovat pääomiltaan suurempia kuin kuluttajasaatavat ja koska perinnän kustannukset ovat erilaisista perintätoimenpiteistä johtuen kuluttajasaatavien kustannuksia suuremmat, muiden kuin kuluttajasaatavien ulosottokelpoisten perintäkulujen määrää ei tulisi rajoittaa. Tämän vuoksi katsomme, että pykälän 4. momentti tulisi kokonaan poistaa.

Toisaalta perintälakiin ehdotetaan uutta säännöstä, jolla velkojan oikeutta kohdentaa perintäkuluja rajoitettaisiin nykyisestään niin, että perintäkuluille suoritusta on mahdollista kohdistaa vasta kun saatava ja korot ovat tulleet maksetuksi. Tämä kohdistamissääntöjen tiukentaminen ei käsityksemme mukaan ole sopusoinnussa direktiivin tavoitteiden kanssa. Samalla kun direktiivissä oikeutetaan perimään maksuviiveiseltä velalliselta vakiokorvaus perintäkuluina, perintälain 11 §:llä rajoitetaan velkojan mahdollisuutta kohdentaa saatuja suorituksia järkevällä ja velkojan parhaaksi katsomalla tavalla. Tämä mahdollistaa velalliselle keinon vältellä kulujen maksamista. Tämän vuoksi katsomme, ettei mainittua kohdentamisoikeuden rajoitusta tulisi soveltaa hankintasopimusten maksuehdoista annetussa laissa tarkoitettuihin maksuihin.