Siirry sisältöön

Pelaisitko lottoa eläkesäästöillä?

Pitkäjänteinen varautuminen eläkeaikaan on pahamaineisen vaikeaa. Yhdysvalloissa jopa pelillistämistä on käytetty säästämisen innoittajana. Työeläkejärjestelmän tyyppinen ”pakkosäästäminen” tai ihmisten käyttäytymistä ohjaavat ”tönäisyt” ovat osoittautuneet tuloksellisiksi keinoiksi riittävän vanhuudenturvan tavoittelussa.

”Sosiaalinen” ei tarkoita uusia teknologioita hyödyntävissä startup-yrityksissä enää vain sosiaalista mediaa. Kasvuyritysten maailmassa yleistyy ajattelu, jossa bisnesmahdollisuus yhdistetään yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

Yhdysvalloissa on otettu käyttöön pelillistäminen, jotta ihmiset saisivat kipinän siirtää nykyistä isomman osan tuloistaan elinkaarella eläkeaikaan. Kalifornialaisen Long Game -startupin ja virginialaisen Blue Ridge paikallispankin yhteistyön missiona on tarjota säästöpäätöksiä vastaan kannustimina erilaisia viihde- ja lottopelejä.

Säästämisasteesta ja alivarautumisesta käydään USA:ssa jatkuvaa julkista keskustelua. Vastikään taloustieteen Nobelilla palkittu Richard Thaler on tehnyt ”käyttäytymistieteellisen suuntauksen” sisällä ja erityisesti angloamerikkalaisissa maissa merkittävää työtä eläkesäästämisen tukemiseksi.

Miksi eläkesäästämisen kannustimia tarvitaan Yhdysvalloissa?

Se kuinka suuressa määrin yksilön täytyy itse panostaa eläkeaikaan varautumiseen, riippuu lopulta koko hyvinvointivaltion ideasta. Eläkepolitiikka on yleensä kietoutunut maiden työmarkkinarakenteisiin. Globaalisti suuri trendi systeemisissä eläkeuudistuksissa on poispäin luvatuista etuusperusteisista eläkkeistä, kohti erilaisia sijoitustuottosidonnaisia, maksuperusteisia malleja.

USA:ssa yksilöiden vastuu korostuu, koska yksityisten työpaikka- tai ammattialakohtaisten eläkkeiden piirissä on enää noin 40% työikäisistä (OECD 2013). Julkisella sektorilla useampi on lisäeläkkeen piirissä. Liittovaltion takaama eläketurva taas on suhteellisen pieni. Tähän nähden tilastoitua yksityistä säästämistä on yllättävän vähän (22%) esimerkiksi verotuen saaville 401(k) -säästötileille. Lisäksi sijoitusriskien siirtäminen yksilöille maksuperusteisten järjestelyiden yleistyttyä on lastannut vastuuta harteille, joiden kapeutta muun muassa Richard Thaler, Daniel Kahneman, Amos Tversky ovat kuvanneet ihmisten rajoitetulla kyvyllä tehdä rationaalisia päätöksiä.

Oman onnensa nojassa ihmisillä on tapana alivarautua eläkeaikaan, mutta myös yleisesti aliarvioida oma elinikänsä. Tämän tuloksena voi syntyä valitettavan helposti eläkeläisköyhyyttä. Vanhuuden kulutusmahdollisuuksien kannalta on ikävää, jos instituutioiden ohjaama eläkepolitiikka on kunnianhimotonta. Yhdysvalloissa noin kolmannes eläkeläisten tuloista tuleekin työstä (OECD 2015). Tämä ei ehkä ole ylitsepääsemätöntä 65-vuotiaalle, mutta jo 80-vuotiaalle se varmasti on.

Long Game -idea yrittää kääntää ihmisen kiinnostuksen peleihin ja sattumauskoon säästämisen eduksi. Rahat ovat Yhdysvaltain talletussuojan (FDIC) piirissä, joille saa minimaalisen talletuskoron. Käytännössä nimellinen pääoma on turvattu. Talletuksia vastaan voi pelata palkintoina erilaisia mobiilipelejä tai lottoarvontoja. Todennäköisyydet voittoon ovat pienet, kuten oikeissa uhkapeleissäkin.

Mitä hyvää tai huonoa ohjatussa säästämisessä on?

Long Game -tilin logiikkaan kuuluvana kevyenä ohjauksena voidaan ehkä pitää oikeista uhkapeleistä harmittomampiin peleihin suuntautuvaa kannustinta turvatun pääoman muodossa. Säästötili ei kuitenkaan ole kovin hyvä sijoitus, koska takuukorkotuotto (0,1%) on pieni ja moni vaihtoehtoinen sijoittamistapa näyttää paremmalta. Ideana onkin saada ihmiset aloittamaan säästäminen, mutta pitkällä aikavälillä korkotuotosta luopuminen näin suuressa määrin on haitallista lopulliselle eläketavoitteelle.

Käyttäytymistieteelliset teoriat ja sovellutukset vaikuttavat USA:n lisäksi myös Britanniassa, joissa säästämisvalintoja ohjataan aiempaa enemmän. Kummassakin eläkesäästäminen on kasvanut: työmarkkinoihin sidottujen eläkerahastojen automaattijäsenyyden (UK) tai ennalta päätetysti asteittain nousevan maksutason seurauksena. Ihmisten pitää nähdä vaivaa poistuakseen suunnitelmasta, eikä toisin päin aloittaakseen säästämisen.

Ylhäältä alaspäin suuntautuva (teknokraattinen) ihmisten valintojen ohjailu on kehystetty libertaariseksi paternalismiksi. Tällöin haluttuun lopputulokseen päästään manipulaation kautta epäsuorasti, eikä suoraan myöntämällä olemassa oleva tavoitetila. Voidaan tietysti kysyä, minkälainen ajattelu on ”tönäisyjen” takana ja miksi juuri ohjailtu suunta olisi se oikea? Maissa, joissa eläkeinstituutiot ovat heikkoja ja eläkkeiden korvausasteet alhaisia, eläkesäästämisen kasvua on kuitenkin hyvin vaikea pitää huonona kehityksenä.

Eläkesäästämisen ja muun säästämisen ”lokerot” eivät ole välttämättä erillisiä, eivätkä vaikutukset koko säästämisasteeseen ole välttämättä tunnettuja. Pidentyvään vanhuusaikaan korvamerkitty varallisuus on joka tapauksessa arvokasta. Eläketurvan rakentaminen kaatuu helposti itsekurin puutteeseen. Eläkeaika on pituudeltaan kolmas ikä eli noin 20 vuotta, kun siihen valmistautumisvaihe on noin kaksi kertaa pidempi. Vanhuus on herkkä elämänvaihe, jossa omat vaikutusmahdollisuudet sekä ansaintakyky ovat rajattuja.

Suomen lakisääteinen työeläkemalli jakaa riskejä ja kattaa eri väestöryhmät

Suomessa ylivoimaisesti merkittävin eläkeajan toimeentulon lähde on lakisääteinen työeläke, mikä edustaa laajaa riskienjakoa sekä vakuutettujen että sukupolvien välillä. Pitkäikäisyyden, työkyvyttömyyden sekä perheenhuoltajan kuolemaa varten vakuuttamisesta on säädetty yli viisikymmentä vuotta lain tasolla, mikä tarkoittaa suoraa valtiointerventiota. Ansioeläkkeen kattavuus eri väestöryhmissä on tästä syystä huippuluokkaa. Jokainen voi päättää vapaaehtoisesta lisäsäästämisestä itse.

Julkilausuttuna tavoitteena on taata jokaiselle työssä käyvälle suhteessa omaan ansiotasoon perustuva elinikäinen tulovirta eläkeaikana. Säännöllinen ja ennustettava eläketulo on joissain maissa nykyään jo luksusta. Vuosien aikana eri EU-maiden eläketoimijoiden kanssa käymissäni keskusteluissa etuusperusteisuudesta kiinnipitämistä joskus jopa ihaillaan, vaikka näiden omat eläkeuudistukset kulkisivatkin toiseen suuntaan. Suomessa järjestelmän parametreja onkin pystytty uudistamaan säännöllisin väliajoin, jolloin rahoituksen kestävyydestä on huolehdittu.

Kertynyt työeläkeoikeus nauttii perustuslain yksityisen omaisuuden suojaa. Julkisuudessa käytävässä keskustelussa työeläkkeiden mahdollisesta leikkaamisesta unohtuu joskus, että omaisuuden suoja on myös seurausta eräänlaisesta pakkosäästämisestä. Eri ikäluokkien sisäinen reaalituotto maksetulle työeläkevakuutusmaksulle vaihtelee 2,3-6,5 prosentin vuosituoton välillä, mikä on sekin riskittömänä tuottona varsin hyvä saavutus.

Kommentit

Vastaa

Kirjoittaja

Janne Pelkonen

Yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö