Oppeja leikkikentän reunalta
Suomen historiallisen alhainen syntyvyys on ollut vahvasti esillä julkisessa keskustelussa. Aiheeseen saa väkisinkin uutta näkökulmaa, kun on juuri palannut töihin perhevapaalta ja omasta vauvakuplasta. Hokkuspokkustemppua tyssähtäneen syntyvyyden kääntämiseksi ei leikkikentän reunalta löytynyt, mutta kenties muutama ajatus siihen, miten hälventää tuoreiden ja tulevien vanhempien huolta pärjäämisestään. Pienillä oivalluksilla voimme nimittäin kaikki rakentaa perhemyönteisempää Suomea.
Viime vuonna Suomessa syntyi 47 577 lasta. Vertailun vuoksi: määrä on pienempi kuin mitä viime vuonna jäi ihmisiä vanhuuseläkkeelle, 48 855 ihmistä. Kun työikäisiä vielä 1960-luvulla oli kahdeksan yhtä eläkeläistä kohden, on heitä tällä hetkellä kolme ja vuoteen 2060 mennessä enää kaksi. Meillä on siis yhä vähemmän työikäisiä huolehtimassa kasvavan vanhusväestön hoivasta ja eläkkeistä. Eläkejärjestelmässä syntyvyyden muutokset näkyvät toki hyvin hitaasti, mutta jatkuessaan alhainen syntyvyys aiheuttaa painetta eläkemaksujen nostamiselle viimeistään 2050-luvulla, kun leikkikentän pienimmätkin ahkeroivat työelämässä.
Alhaisen syntyvyyden syitä ja ratkaisuja pohditaan nyt kiivaasti. Moni lapsesta haaveileva on huolissaan pärjäämisestään. Huoli on paitsi taloudellinen niin myös jaksamisen; perhearjen ja sen yhdistämisen työhön pelätään olevan ja todetaan olevan raskasta. Tämä on toki vain yksi monista tekijöistä alhaisen syntyvyyden takana, mutta varsin merkittävä. Yhä harvempi vauva saa sisaruksia.
Syntyvyyskysymystä täytyykin tarkastella yhä vahvemmin hyvän arjen ja elämän näkökulmasta. Nuoret aikuiset ja perheestä haaveilevat tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen ja pärjäämiseen. Päättäjillä on käsissään politiikkakeinot tukea perheitä, mutta tätä luottamusta ja perhemyönteisempää ilmapiiriä meillä kaikilla on mahdollisuus olla mukana luomassa.
Muutama ajatus kaikille perhemyönteisemmän Suomen rakentajille – ja rohkaisun sana tuoreille ja tuleville vanhemmille:
1. Ei lapsiperhearki olekaan kamalaa! Lapsista ja perhe-elämästä pitäisi puhua positiivisemmin. Uskon, että useimmat vanhemmat ovat kanssani samaa mieltä: raskaistakin hetkistä huolimatta vaakakuppi jää positiivisen puolelle, ja lapsiarjesta valittaminen on oikeasti ihana etuoikeus. Maanantaiaamuna työpaikan kahvipöydässä on kiva kauhistella taaperon viikonloppuisia aamuherätyksiä. Olisiko ihan nössöä kertoa myös, miten suloista on, kun pieni uninen pallero kiipeää sänkyyn halimaan?
2. Lapsi ei tule työn tekemisen tielle. Ura on monille meistä tärkeä. Lapsi ei ole este työlle, mutta vaatii varmasti uudenlaisia järjestelyjä ja tiimihenkeä niin kotona kuin työpaikalla. Paluu perhevapailta on itse asiassa loistava itsetutkiskelun paikka niin työntekijälle kuin työnantajalle. Yhdessä voidaan pohtia työn tavoitteita ja resursseja uudesta vinkkelistä ja ennen kaikkea järjestellä työtehtäviä ja työaikaa arjen helpottamiseksi. Pienten lasten isä tai äiti on usein myös tehokas työntekijä. Kyvyt organisoida ja priorisoida kasvavat lasten myötä.
3. Elämä ja oma aika eivät päätykään lasten saamiseen! Kun vauva saapuu taloon, ajasta tulee rajallisempi ja arvokkaampi resurssi. Uusi elämäntilanne pakottaa etsimään ja pitämään kiinni asioista, joilla jaksaa arjessa. Miten esimerkiksi erilaisiin harrastuksiin voisi ottaa lapset mukaan tai pistää pystyyn aikuisten harrastuksen lasten omien kylkeen? Tätä varmasti jokainen jalkapallokentän laidalla istunut äiti ja isä on miettinyt. Ideointihaaste on vapaa-ajan toimijoiden ja vanhempien.
4. Lapselta voi oppia elämän ja työelämän taidoista tärkeimmät. Lapsen kyky pysähtyä hetkeen on kullanarvoinen hektisessä nykymenossa. Arki pienten lasten kanssa voi myös opettaa armollisuutta itseä kohtaan. Riittäisikö ihan hyvä? Mikä työasia on niin tärkeä, että sitä ei voisi jättää työpaikalle, kun päivä päättyy? Voisimmeko päästää irti liiasta suorittamisesta työ- ja vapaa-ajalla?
5. Maailmaan mahtuu lasten ääntä! Jokainen tuntemattoman hymy saa taaperon suupielet korviin, mutta lämmittää ennen kaikkea äidin tai isän mieltä. Tuo hymy ja jutustelu voivat etenkin yksin lasta kotona hoitavalle olla hyvinkin tärkeä, piristävä aikuiskontakti.
6. Koiranpennun veroinen keskustelunaloittaja – sitä pieni lapsi on! Miksipä emme siis käyttäisi pikkuista uusien tuttujen ja ystävien hankkimiseen – aloite käy puolin ja toisin. Yhtäkkiä arjen apukäsiä voikin löytyä naapurista, jonka kanssa aiemmin hädin tuskin moikattiin. Tämä tosin vaatii tyypillisen suomalaisen yksinpärjääjäasenteen hylkäämistä.
Toimenpiteet perhemyönteisemmän asenneilmaston edistämiseksi ovat mukana Väestöliiton uudessa Väestöpoliittisessa ohjelmassa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2020. Tela on mukana edistämässä ohjelmaa.
Kommentit