Eläkejärjestelmää tulee uudistaa ajatuksella
Nykyihminen pystyy keskittymään sosiaalisessa mediassa yhteen asiaan keskimäärin viisi sekuntia. Mietin usein, mitä se merkitsee kyvyllemme hahmottaa vuosikymmenien mittaisia ajanjaksoja. Ja vaikeuttaako se väistämättä pidempien kehityskaarien tarkastelua myös politiikassa? Toivottavasti ei, sillä pitkäjänteistä vastuunkantamista vaativat asiat eivät ole kadonneet maailmasta. Niitä löytyy lajikadon, vihreän siirtymän ja turvallisuuspolitiikan ohella myös lakisääteisten työeläkkeiden parista.
Työeläke kertyy yksilön koko työuran, siis usein noin 35–45 vuoden mittaiselta ajalta. Työeläkettä maksetaan aikanaan jokaiselle siihen oikeutetulle kerran kuukaudessa koko loppuelämän ajan, nykyisin keskimäärin jo yli 20 vuotta. Nämä ovat pitkiä ajanjaksoja. Maailma ehtii muuttua niiden kuluessa monta kertaa ja usealla eri tavalla.
Vanhuudenturvasta pitää huolehtia muutoksista huolimatta. Siksi työeläkkeiden uudistamisessa tarvitaan huolellista valmistelua ja monipuolista tutkimustietoa. Ja kykyä sietää sitä, että urakasta ei tule koskaan valmista. Kun yksi nurkka on tuunattu, toinen vaatii jo huoltoa, sillä maailma ei lakkaa muuttumasta.
Eläkejärjestelmämme osin kankeatkin rakenteet suojaavat ihmisten vanhuusvuosien toimeentuloa ja tekevät siitä suhteellisen ennustettavaa. Jos rakenteita muutetaan hätiköiden juuri tällä hetkellä niskan päällä olevien näkökulmien pohjalta, myös turvan vakaus ja ennustettavuus heikentyvät.
Jokaisella sukupolvella on politiikassa omat mielihalunsa. Niin on myös työeläkkeistä suurimman osan rahoittavilla työnantajilla, työeläkemaksuja maksavilla työntekijöillä ja eläkevaroja sijoittavilla työeläkevakuuttajilla. Sekä tietysti myös muilla talouden ja yhteiskunnan toimijoilla. Kestävät uudistukset vaativat eri näkökulmien usein hyvinkin pitkäveteistä yhteensovittamista.
Juuri nyt uudistamishaasteita luo se, että Suomeen on syntynyt viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana historiallisen vähän lapsia. Jos mikään muu ei muutu, työikäisten määrää putoaa isosti ja eläkemaksut nousevat merkittävästi viimeistään 2050-luvulla. Keskustelu käydään siitä, miten ja millä aikataululla tämän pitkän aikavälin maksupaineen pienentämistä tulisi tavoitella.
Suomessa ei siis ole akuuttia eläkekriisiä. Siksi paniikkiratkaisujakaan ei tarvita. Tämän totesi myös tanskalainen professori Torben M. Andersen parin vuoden takaisessa Suomen työeläkejärjestelmän arvioinnissa. Tämä antaa mahdollisuuden valmistella uudistusvaihtoehtoja harkiten ja rauhassa.
Ilmaisia lounaita ei silti ole eläkepolitiikassakaan olemassa. Siksi ainakin jonkinlaista määräaikaishuoltoa tarvitaan jo nyt alkavalla uudella vaalikaudella.
”Yritykset eivät jää koskaan eläkkeelle. Niin tekevät ainoastaan ihmiset. Siksi eläke-etuuksien kehitystä pitää arvioida myös vanhuudenturvan riittävyyden näkökulmasta.”
Mitä työeläkkeille sitten pitäisi tehdä ja millä aikataululla?
Eläkkeiden rahoituksessa on kolme liikkuvaa elementtiä: sijoitustuotot, eläkemaksut ja eläke-etuudet. Ihan ensimmäiseksi kannattaa tarkastella sijoitustuottojen parantamista. Siihen tarvitaan eläkevakuuttajille sallitun riskinoton lisäämistä nykyisestä.
Sijoitusriskin lisääminen voi kuulostaa kovin toiveikkaalta tämänhetkisessä taloustilanteessa. Siitä on kuitenkin jo nyt jonkinlainen konsensus eläkealan asiantuntijoiden parissa. Yhteisymmärrys kuitenkin kutistuu, kun tarkastellaan, miten asia pitäisi toteuttaa käytännössä. Syykin on ilmeinen: miten toimitaan, jos sijoitustuotot eivät pidemmän päälle kasvakaan, vaan alenevat tai jopa romahtavat? Leikataanko silloin eläkkeitä? Vai korotetaanko eläkemaksuja, jotka ovat jo nyt kohtuullisen korkeita?
Ensimmäinen vaihtoehto ei miellytä palkansaajia. Työnantajat eivät puolestaan innostu eläkemaksujen korotuksesta.
Ei ole myöskään ilmeistä, että sijoitustoiminnan riskinoton kasvattaminen parantaisi kaikissa tapauksissa aidosti järjestelmän pitkän aikavälin kestävyyttä. Sen myönteisiä vaikutuksia pitäisi malttaa odottaa kylmäpäisesti ainakin seuraavat 25 vuotta. Eikä virittää kokonaisuutta niin, että mahdolliset hyödyt ulosmitattaisiin jo aiemmin – esimerkiksi alentamalla eläkemaksuja silloin, kun sijoitustuotot ovat tavanomaista parempia.
Ensimmäinen vaihtoehto vaatii huippuvahvoja rakenteita ja paljon luottamusta. Jälkimmäinen on kiusaus, johon voi helposti langeta.
Julkisuudessa vaaditaan myös indeksien leikkaamisesta. Aihe löytyy ainakin valtiovarainministeriön vaalienaluspapereista.
Vuosittaiset indeksitarkistukset säilyttävät maksussa olevien työeläkkeiden ostovoimaa. Jos eläkemenojen kasvua jarrutetaan leikkaamalla indeksejä, tiedämmekö, mitä se tarkoittaa kaikkein iäkkäimpien eläkeläisten, tai miehiä alempia eläkkeitä saavien ja heitä pidempään elävien naisten kannalta nyt ja tulevaisuudessa? Vai odottaako joitain ryhmiä sen johdosta yllättävä eläkeläisköyhyys kaukaisemmassa tulevaisuudessa?
Erilaisiin uhkakuviin pitää tietenkin varautua. Mutta myös myönteisten kehityskulkujen mahdollisuus pitää sallia. Syntyvyys on juuri nyt alhainen eikä maahanmuuttoa ole vielä ollut viime vuotta lukuun ottamatta riittävästi. Asiat voivat kuitenkin olla kovin toisin kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Sillekin pitää antaa tilaa uudistusten valmistelussa. Muutoin on lopulta kyse vain eläkkeiden leikkaamisesta.
Yritykset eivät jää koskaan eläkkeelle. Niin tekevät ainoastaan ihmiset. Siksi etuuksien kehitystä pitää arvioida myös vanhuudenturvan riittävyyden näkökulmasta. Eläkkeiden riittävyyden turvaaminen on tärkeää niillekin, jotka jäävät eläkkeelle vasta vuosikymmenien kuluttua.
Heidän takiaan myös vuotuisen eläkemaksutulon takana oleviin tekijöihin pitää jaksaa vaikuttaa. Se tarkoittaa muun muassa ihmisten lapsitoiveiden tukemista, työperäisen maahanmuuton lisäämistä, työllisyyden parantamista ja koulutustason nostamista sekä työssä jaksamisen tukemista työuran kaikissa vaiheissa.
Niihin kaikkiin vaikuttaminen on vaikeaa, mutta hanskojakaan ei ole varaa tiputtaa. Näiden asioiden hyvä hoito edistää myös kaikkien Suomessa asuvien parempaa arkea ja työelämää. Sekin on tämän päivän näkökulmasta tärkeää.
Kommentit