Siirry sisältöön

Suomen eläkejärjestelmä sijoittui kansainvälisen vertailun kuudennelle sijalle

Vuosittain julkaistava eläkejärjestelmien kansainvälinen Global Pension Index -vertailu arvioi Suomen järjestelmän tällä kertaa maailman kuudenneksi parhaaksi. Suomen sijoitus laski yhdellä sijalla viime vuoteen verrattuna. Hallinnon luotettavuudessa ja läpinäkyvyydessä Suomi arvioitiin edelleen maailman parhaaksi.

Mercer CFA Institute Global Pension Index -vertailua on julkaistu vuodesta 2009 alkaen. Suomi on ollut vertailussa mukana vuodesta 2014. Mukana olevien maiden määrä lisääntyi jälleen: viime vuonna mukana oli 44 maata, tänä vuonna jo 47.

Vertailun ykkössijan nappasi tällä kertaa Hollanti. Toiseksi sijoittui Islanti, kolmanneksi Tanska ja neljänneksi Israel. Samat maat muodostivat top 4 -joukon myös viime vuonna, Islannin ja Hollannin vaihtaessa vain sijoituksia keskenään. Suomen edelle kiilasi tänä vuonna myös Australia.

Suomen kokonaispisteet arviossa laskivat hieman viime vuoteen verrattuna. Taustalla oli Mercerin indikaattoreiden uudistaminen.

Suomen sijoitukset alaindekseissä 1, 11 ja 12

Global Pension Index -vertailu arvioi eri maiden eläkejärjestelmiä kolmella eri alaindeksillä. Näitä ovat eläkkeiden riittävyys, järjestelmän kestävyys sekä hallinnon luotettavuus ja läpinäkyvyys.
Suomi on sijoittunut hallinnon luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä arvioivassa alaindeksissä ykkössijalle koko sen ajan, kun olemme olleet vertailussa mukana.

Kahdessa muussa alaindeksissä Suomen sijoitus laski yhdellä viime vuoteen verrattuna.

Vertailun kymmenen parasta maata sijoittuivat eri osa-alueiden osalta seuraavasti:

MaaEläkkeiden riittävyys, sijoitusJärjestelmän kestävyys, sijoitusHallinnon luotettavuus ja läpinäkyvyys, sijoitus
1.Hollanti2.4.4.
2.Islanti3.1.13.
3.Tanska6.3.18.
4.Israel15.2.8.
5.Australia20.5.6.
6.Suomi12.11.1.
7.Singapore9.8.19.
8.Norja11.18.3.
9.Ruotsi18.6.25.
10.Iso-Britannia13.15.12.

Mercerin raportissa on annettu kaikille maille myös kehitysehdotuksia siitä, miten eläkejärjestelmää voitaisiin kehittää ja siten parantaa sijoittumista vertailussa. Suomen osalta ehdotukset ovat pysyneet samoina kuin edeltävinäkin vuosina: minimieläketurvan parantaminen, kotitalouksien säästämisasteen nostaminen ja velan vähentäminen, työeläkkeiden rahastointiasteen kasvattaminen sekä puolisoiden eläkeoikeuden jakaminen avioerotilanteissa.