Miten tehdä eri sukupolville reilu eläkeuudistus, kun sukupolvi enemmän erottaa kuin yhdistää?

– Sukupolvi hajauttaa enemmän ihmisiä kuin yhdistää heitä, Saari tiivistää.

Eri sukupolvien yhteiskunnalle maksamien maksujen ja siitä saatujen kokonaishyötyjen vertailu on Saaren mukaan haastavaa toisestakin syystä. Jos esimerkiksi 1980–1990-luvulla syntynyt millenniaali on sitä mieltä, että suuret ikäluokat ovat saaneet työeläkejärjestelmästä kohtuuttoman paljon, Saaren mukaan voi ensinnäkin kysyä, haluaisiko vuosituhanteen vaihteessa syntynyt elää 1950-luvun Suomessa. Tuskin.

Toisekseen iso osa suurista ikäluokista on jo kuollut esimerkiksi sairauksiin, joista tänä päivänä kärsimme vähän. Lisäksi vertailuun pitäisi ottaa mukaan se, kuinka paljon enemmän tai vähemmän nykyään investoidaan esimerkiksi nuorten ikäluokkien koulutukseen. Myös kunkin ajan palkkataso pitäisi ottaa huomioon – ja kaiken päälle vielä huimasti kasvanut liikkuvuus valtioiden välillä.

– Pitää miettiä myös ulkomaille lähteneitä ja ulkomailta tulleita. Miten me otamme tämän huomioon arviossa sukupolvien välisestä rasituksesta ja oikeuksista? Saari kysyy.

Myös yhteiskuntavaikuttamisen päällikkömme Janne Pelkonen sanoo, että vaikka työeläke on yksi suurimmista tulonsiirroista, hyvinvointiyhteiskunta on eläketurvaa laajempi kokonaisuus.

– Joskus lähtökohdaksi oikeudenmukaisuuden arvioinnissa otetaan sukupolvien välisten tulonsiirtojen pysyminen vakiona ajan kuluessa. Tämä on huonosti perusteltavissa. Vähänkin pidemmällä aikajänteellä katsottuna koulutuspanokset ovat kasvaneet merkittävästi. Toisaalta esimerkiksi väestön vanheneminen siirtää väistämättä kansalaisten tarpeita ja niihin käytettyjä resursseja elinkaaren loppupäähän, Pelkonen sanoo.

Pelkonen haastattelee Saarta Salaisuuksien jäljillä -videosarjamme uusimmassa jaksossa. Video on katsottavissa alla ja YouTube-kanavallamme.

Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Kaikki 1960-luvun puolivälin jälkeen syntyneet ikäluokat ovat saamassa maksamansa eläkemaksut noin kaksinkertaisina takaisin elämänsä aikana. Nykyisen kaltaisessa etuusperusteisessa eli ansiosidonnaisessa ja ansaitun suuruisena maksettavassa työeläkkeessä odotettavissa oleva tuotto on vakuutetuille myös suhteellisen riskitöntä. Jälkikäteen tuottoon on vaikea vaikuttaa.

– Monet vanhemmat ikäluokat ovat jo kulkeneet joko osittain tai kokonaan järjestelmän lävitse maksajina ja saajina. Lisäksi perustuslain omaisuudensuoja rajaa muutoksia maksussa oleviin eläkkeisiin, Pelkonen huomauttaa.

Eri ikäluokkien tuleviin saamisiin voidaan vaikuttaa jonkin verran nyt tehtävässä eläkeuudistuksessa muuttamalla eläkemaksuja ja etuuksia ja pyrkimällä suurempiin eläkerahastojen sijoitustuottoihin.

– Vaikutukset eri sukupolviin esimerkiksi automaattisen vakauttajan kautta voisivat olla sattumanvaraisia. Sen sijaan muutokset eläkkeiden verotuksessa olisivat suhteellisen tarkkarajaisia ja nopeita keinoja, joilla valtio voi vaikuttaa ikäluokkien väliseen tulonjakoon, Pelkonen sanoo.

Automaattinen vakauttaja on eläkeuudistusta pohtivan työryhmän toimeksiannossa lukittu uudistuksen yhdeksi keinoksi. Osana eläkeuudistusta pohdittaneen myös, miten työeläkesijoituksista saataisiin enemmän irti.

– Työeläkealalla kannatetaan sijoitustuottojen parantamista nostamalla maltillisesti sijoitusriskiä. Sukupolvinäkökulmasta olennainen kysymys on, keiden hyväksi mahdolliset paremmat tuotot ohjataan, sanoo Pelkonen.

Sukupolvien sisällä erot suurempia kuin välillä

– Vähän samalla tavalla kuin 1960-luvulla pientilan isäntä päätyi duunariksi tehtaaseen. Tätä kutsutaan falling behind -ilmiöksi, Saari sanoo.

On siis jokin määrä ihmisiä, jotka eivät löydä uutta paikkaansa tulevaisuuden muuttuvassa maailmassa.

– Mutta mikä ryhmän koko lopulta on ja miten tämä esimerkiksi eläkepolitiikassa otetaan huomioon? Se on täysin vielä selvittämättä ja keskustelematta, Saari sanoo.

Sukupolvien pitkä kaari ei mahdu politiikan aikajanalle

Juho Saari määrittelee itsensä ensimmäisen ”hyvinvointivaltion sukupolven” edustajaksi. Se on sukupolvi, joka aloitti peruskoulun, sai kohtuullisen laajan kansanterveydellisen huollon ja joka myöhemmin opiskeluissa pääsi nauttimaan opintotuesta ja opintolainajärjestelmästä.

– Minä en kyseenalaista lasten päivähoitoa tai julkista koulutusta. Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että maailmassa pitää olla työttömyysturva ja että asumista pitää tukea. Mutta minua edeltäneelle sukupolvelle nämä olivat kummallisia asioita.

Mutta sukupolvi ei silti ole Suomessa poliittisen järjestäytymisen peruste. Nuorisojärjestöissä muut poliittiset eroavaisuudet ovat heti pinnan alla.

– Esimerkiksi eläkkeissä on kyse 50–70 vuoden sitoumuksista ja ne menevät vaalikausien ylitse. Tänäkin päivänä meidän hallituksemme vastaa päätöksistä, jotka alun perin tehtiin vuonna 1962. Suomalainen politiikka ei rakennu niin pitkällä aikajänteellä, Saari sanoo.

Sen sijaan näin pitkä kaari voi hyvinkin olla työmarkkinajärjestöjen käsissä olevan eläkepolitiikan ytimessä. Jokainen työeläke-euro on osa palkkasummaa ja osa työnantajan ja työntekijän maksamia sosiaalivakuutusmaksuja. Se on kokonaisuus, joka määrittää sitä, että suomalainen yhteiskunta pärjää ja kukoistaa.

– Eli yhtäältä pärjää niin, että etuudet ja maksut ovat riittävät. Ja toisaalta sitten kukoistaa sikäli, että pysymme kilpailukykyisenä, sanoo Saari.

Saaren mukaan työnantajat muistuttavat oikeutetustikin, että niillä on rajallinen mahdollisuus siirtää sosiaalivakuutusmaksuja työn hintaan. Palkansaajalla sosiaalivakuutusmaksut taas tosiasiassa alentavat palkkatasoa.

– Tämän dynamiikan pyörittäminen on sen politiikan ydin, jota Suomessa on perinteisesti tehty työmarkkinaosapuolten välisenä asiana. Nyt mukaan on kuitenkin tullut kolmas pyörä, joka tanssittaa kahta muuta osapuolta. Eli ystävämme valtiovarainministeriössä, Saari sanoo.

Saaren mukaan Petteri Orpon hallituksen kaudella on näkynyt kaksi erityisen mielenkiintoista muutosta. Ensinnäkin sosiaali- ja terveyspalvelujen ohjaus on keskitetty valtiovarainministeriöön. Toinen muutos on sosiaalivakuutusmaksujen laskeminen, joka nähdään välineenä julkisen talouden kohentamiseen. Vanha sosiaalisen korporatismin aika on siis muuttamassa muotoaan. Pelisääntöjen määrittäminen tapahtuu enemmän valtioneuvoston kuin työmarkkinaosapuolten välisten neuvottelujen kautta.

– Äskettäin valtiovarainministeriön johtama työryhmä pohti vakuutusmaksuja ja niiden leikkausten kanavoimista muun julkisen talouden hyväksi. Sen mietintöön jättivät eriävän mielipiteen niin työnantajat ja työntekijät kuin sosiaali- ja terveysministeriö. Ne vastustivat sosiaalivakuutusmaksujen käyttämistä muun julkisen talouden vahvistamiseen. Se jäänee historiaan aika symbolisena hetkenä, Saari sanoo.

Telan Janne Pelkonen sanoo, että sukupolvien välisessä oikeudenmukaisuudessa sen paremmin kuin eläkejärjestelmässä ei ole luonnonlakeja eikä itsestäänselvyyksiä. Eläkkeiden leikkaamisen tai mahdollisten työeläkkeiden rahoituksen ”automaattisten vakauttajien” perusteleminen sukupolvien välisellä oikeudenmukaisuudella on vähintäänkin moniselitteistä.

– Mutta se on selvää, että mitä enemmän eläkejärjestelmään lisätään julkistalouteen kytkeytyviä muuttujia, sitä monimutkaisempaa oikeudenmukaisuudenkin arviointi on, Pelkonen sanoo.