Työeläkejärjestelmän EMU-puskuri

EMU-puskuriksi kutsutaan kahta rahastoa, jotka on kerätty työeläkejärjestelmään ja työttömyysvakuutusjärjestelmään. Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet puskurirahastojen perustamisesta vuonna 1997.

Puskurien perustaminen liittyi Suomen jäsenyyteen Euroopan rahaliitossa. Tavoitteena oli, että puskureihin kerättyjen varojen avulla varaudutaan talouden häiriöihin ja suhdannemuutoksiin, joita EMU-jäsenyyden aikana voisi tulla, ja joihin ei voitaisi enää vastata oman rahapolitiikan avulla.

Rahaliiton jäsenenä Suomella ei ollut mahdollisuutta enää tasapainottaa taloutta valuuttakurssimuutoksilla, kuten devalvaatiolla.

Työnantaja- ja palkansaajajärjestöt solmivat sopimuksen EMU-puskurin perustamisesta marraskuussa 1997. Puskurien olemassaolo perustuu tähän sopimukseen. Sopimusta täydennettiin syksyllä 2014 solmitussa sopimuksessa koskien vuoden 2017 eläkeuudistusta.

Palkansaajajärjestöt vaativat puskurien perustamista Suomen EMU-jäsenyysneuvottelujen yhteydessä. Taustalla oli ajatus EMU-jäsenyyteen mahdollisesti liittyvästä taloudellisten häiriöiden riskeistä.

Ajateltiin, että Suomen ja keskeisten EU-maiden taloudessa voisi tulla eri aikaan suhdannevaihteluita, joihin varautumiseksi puskureita tarvitaan. Tällöin puskureiden avulla voitaisiin välttää työeläkemaksun voimakasta vaihtelua suhdanteiden mukana.

Puskurit on rakennettu keräämällä työnantajilta ja työntekijöiltä taloudellisesti hyvinä aikoina hiukan enemmän sosiaaliturvamaksuja kuin oli tarpeen.

Rahat on siis kerätty osana työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja työnantajilta ja työntekijöiltä useamman vuoden aikana.

Puskurivaroja on sijainnut kahdessa paikassa, yksityisalojen työeläkejärjestelmässä ja Työllisyysrahastossa.

Työllisyysrahaston EMU-puskurista loppuivat varat vuoden 2014 lopussa. Tämä johtui työttömyysvakuutusmaksujen riittämättömyydestä suhteessa kasvaneeseen työttömyyteen ja työttömyysetuuksiin. Vuodesta 2017 lähtien rahastoon kertyi jälleen varoja parantuneen työllisyyden seurauksena, mutta kevään 2020 koronavirusepidemiasta seuranneesta talouden kriisistä ja lisääntyneestä työttömyydestä johtuen rahastoa jouduttiin käyttämään runsaasti vuosina 2020-2021.

Työeläkejärjestelmässä rahat on varastoitu yksityisalan työeläkevakuuttajien eli työeläkeyhtiöiden, -kassojen ja -säätiöiden taseessa olevaan rahapuskuriin, jota kutsutaan tasausvastuuksi.

Vakuutusteknisesti tasausvastuu on yksi vastuuvelan osa. Vastuuvelka on tilinpäätökseen kirjattu arvio tulevaisuudessa aiheutuvista eläkemenoista, siltä osin kuin ne on rahastoitu. Eläkesäätiöillä tulevia rahastoituja eläkkeitä varten varattuja varoja nimitetään eläkevastuuksi.

Työeläkkeiden rahoituksessa kukin yksittäinen eläke jaetaan rahastoituun osaan ja tasausosaan. Eläkkeen rahastoidusta osasta vastaa se työeläkevakuuttaja, jossa työntekijä on ollut vakuutettuna. Tasausosasta vastaavat kaikki työeläkevakuuttajat yhteisesti.

Tällaisia yhteisesti kustannettavia osia ovat esimerkiksi vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeistä rahastoidun eläkkeen ylittävät osat. Myös perhe-eläkkeet (leskeneläke ja lapseneläke), osa-aikaeläkkeet, osittaiset vanhuuseläkkeet, työuraeläkkeet ja eläkkeiden indeksikorotukset kustannetaan yhteisesti.

Eläkkeen tasausosa rahoitetaan saman vuoden työeläkemaksulla kerätyillä varoilla. Työntekijöiltä ja työnantajilta perittävässä työeläkemaksussa on oma osansa tasausosan kustantamista varten.

Jos kerätty tasausmaksu ei riitä eläkkeiden tasausosien kustantamiseen, käytetään tasausvastuu-puskurissa olevia varoja. Esimerkiksi jos työllisyys ja palkkasumma alenevat odottamattoman paljon, tasausvastuu pienenee. Jos maksu taas on ollut suurempi kuin olisi ollut tarpeen, ylijäämä talletetaan tasausvastuuseen.

Tasausvastuu-puskurin ensisijainen tehtävä on siis turvata työeläkevakuuttajien maksukyky yhteisesti kustannettavissa eläkemenoissa. Työeläkejärjestelmässä on käytössä tasausvastuun ohella muitakin puskureita.

Vuoden 1997 sopimuksessa on määritelty EMU-puskurille tavoitetaso, joka on 2,5 prosenttia yksityisalojen palkkasummasta. Myös vuoden 2014 eläkesopimuksessa todetaan, että riittävä puskuri normaaleja suhdannevaihteluja ajatellen olisi noin 2,5 prosenttia palkkasummasta.

Julkisella sektorilla vastaavia puskureita työeläkerahastoihin ei ole määritelty eikä kerätty.

EMU-puskuri sijaitsee yksityisalojen työeläkevakuuttajien tasausvastuu-puskureissa, joissa on myös muita työeläkevaroja.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa on aika ajoin esitetty erilaisia näkemyksiä siitä, paljonko työeläkejärjestelmässä tarkalleen on nimenomaan EMU-puskuria.

Alkuperäisen EMU-puskuria koskevan sopimuksen taso, 2,5 prosenttia yksityisalojen palkkasummasta tarkoittaa arvion mukaan noin 1,6 miljardia euroa vuonna 2021. Sopimuksessa ei ole määritelty EMU-puskurille ylärajaa.

Koko tasausvastuulle – johon EMU-puskuri sisältyy – on sosiaali- ja terveysministeriön määrittämä vähimmäismäärä. Eläkeuudistuksen valmistelun yhteydessä arvioitiin, että tasausvastuun vähimmäismäärä on vuodesta 2017 alkaen 20 prosenttia seuraavan vuoden tasauseläkemenosta. Vuonna 2021 tämä tarkoitti arvion mukaan noin 2,7 miljardia euroa.

Myöskään tasausvastuu-puskurille ei ole määritelty ylärajaa. Tasausvastuussa onkin rahaa yli EMU-puskurin tavoitetason ja tasausvastuun vähimmäismäärän. Kaikkien yksityisalojen työeläkevakuuttajien tasausvastuu oli vuonna 2021 arvion mukaan yhteensä noin 8,8 miljardia euroa. Palkkasumma toipui vuonna 2020 alkaneesta koronakriisistä hyvin vuoden 2021 aikana, mikä näkyi myös tasausvastuussa.

Tasausvastuussa oli siis vuonna 2021 varoja arvion mukaan vajaat 6,3 miljardia euroa yli tasausvastuun vähimmäismäärän. Eri toimijoilla on ollut erilaisia näkemyksiä siitä, mikä osuus tästä ylimäärästä on nimenomaan EMU-puskuria.

Pitkällä aikavälillä noin 3/4 vuosittain maksettavista yksityisalojen eläkkeistä kustannetaan kunakin vuonna kerättävällä työeläkemaksulla ja 1/4 kustannetaan kertyneillä rahastoilla.

Lainsäädännön mukaan vakuutusmaksut on määritettävä turvaaviksi ja kohtuullisiksi. Työeläkemaksu määritetään vakuutustoiminnan yleisen käytännön mukaisesti etukäteen kullekin vuodelle.

Kerättävät työeläkemaksut on aina mitoitettava niin, että maksettavaksi tulevat korvaukset varmasti pystytään kattamaan. Suomalaisten tulevia eläkkeelle jäämisiä ja siten maksettavien eläke-etuuksien suuruutta on kuitenkin mahdotonta tarkalleen tietää etukäteen. Tämän vuoksi kerättävistä maksuista kertyy tyypillisesti ylijäämää, joka siirretään talteen erilaisiin puskureihin.

Tasausvastuu-puskuri tasapainottaa yhteisesti kustannettavien eläkemenojen heilahtelua. Jos eläkkeitä tulee maksuun enemmän kuin oli arvioitu, ylimenevä osuus otetaan puskurista. Vastaavasti jos eläkkeitä tulee maksuun oletettua vähemmän, yli jäävä osuus varastoidaan puskuriin.

Tasausvastuun avulla on myös pyritty varautumaan suurten ikäluokkien eläköitymiseen ja työeläkemaksun nousupaineisiin. Tämän vuoksi työeläkemaksun tasausosa on ollut menoa suurempi, jolloin tasausvastuuseen on kertynyt säästöön varoja myöhemmin käytettäväksi.

Vuoden 2017 eläkeuudistuksen yhteydessä sovittiin lähivuosien työeläkemaksun tasosta. Vuodesta 2013 alkaen yksityisalojen työeläkemenot ovat olleet suuremmat kuin työeläkemaksuina kerätyt tulot, eli maksu on ollut alempi kuin sen eläkemenon perusteella olisi pitänyt olla. Maksun tasapainottamisessa hyödynnetään osin tasausvastuu-puskuria, johon myös EMU-puskuri sisältyy.

Työeläkejärjestelmässä eläkevastuu eli vastuuvelka lasketaan pääasiassa henkilötasolla. Laissa määritellään, mistä eläkkeen osasta kukin työeläkevakuuttaja on vastuussa ja työeläkevakuuttajien on laskettava näitä eri osia varten vastuuvelka.

Vastuuvelka määritellään vakuutusperiaatteiden ja vakuutusmatemaattisten laskemien perusteella. Se on oltava aina katettu eikä se jousta suhdannetekijöiden mukaan. Yksilötason eläkevastuusta kukin työeläkevakuuttaja on itsenäisesti vastuussa. Ansaitut eläkkeet ovat omaisuudensuojan piirissä.

Työeläkkeiden rahoituksessa kukin yksittäinen eläke jaetaan rahastoituun osaan ja tasausosaan. Rahastoidusta osasta vastaa se työeläkevakuuttaja, jossa työntekijä on ollut vakuutettuna. Tasausosasta vastaavat kaikki työeläkevakuuttajat yhteisesti.

Tasausvastuu toimii yhteisesti kustannettavien eläkkeiden osien puskurirahastona. Yhteisvastuulla olevien eläkkeiden puskurina tasausvastuu oli näin ollen sopiva ”varasto” myös kansalliselle EMU-puskurille. Tasausvastuulle on määritelty minimimäärä, jolla taataan yhteisesti kustannettavien osien rahoittaminen kaikissa tilanteissa.

Työeläkejärjestelmän EMU-puskuri on osa työeläkevaroja, työeläkevakuuttajien tasetta ja sijoituksia. Niiden sijoittamista koskevat samat säännöt ja niitä valvotaan samojen periaatteiden mukaan kuin työeläkevakuuttajien muita varoja. Työeläkevarat on kokonaisuudessaan tarkoitettu ainoastaan työeläkkeiden rahoittamiseen.

Työeläkejärjestelmän EMU-puskurin ajatuksena oli, että huonoina taloudellisina aikoina työeläkemaksun nousua voitaisiin hillitä puskurin avulla. Tällöin puskurissa olevia varoja voitaisiin käyttää eläkkeiden maksuun.

Alkuperäisessä, vuoden 1997 sopimuksessa EMU-puskureista todetaan, että tasausvastuuta (ja siten sen osana olevaa EMU-puskuria) voitaisiin käyttää tavanomaisten suhdannevaihteluiden puskuroimiseen. Vaikeiden pitkäaikaisten tai rakenteellisten ongelmien hoitamiseksi eläke-etuuksiin puuttuminen mainitaan vaihtoehtona.

Syksyllä 2014 neuvotellussa ja vuonna 2017 voimaan tulleessa eläkeuudistuksessa sovittiin myös EMU-puskurista. Sopimukseen kirjattiin, että EMU-puskurin varoja voidaan käyttää yksityisalojen työeläkemaksun säätelyyn tilanteissa, joissa Suomen talous ja työllisyys ovat kilpailijamaihin verrattuna tai muutoin merkittävissä ongelmissa.

Sopimuksen mukaan

• EMU-puskuria voidaan käyttää TyEL-maksun säätelyyn enintään 0,8 prosenttia palkkasummasta vuodessa
• neuvottelut EMU-puskurin käytöstä edellyttävät työmarkkinoiden keskusjärjestöjen yksimielistä arviota suhdannetilanteesta.

Sopimuksessa todetaan, että EMU-puskurin käyttö ei saa vaarantaa työeläketurvan rahoituksen kestävyyttä ja että puskurin käytön vaikutus siihen on arvioitava ennen kuin päätös käytöstä tehdään.

Lisäksi sopimuksessa on maininta siitä, että jos EMU-puskurin varoja päätetään käyttää työeläkemaksun säätelyyn, sovitaan samalla, millä aikavälillä maksua nostetaan käytettyjen varojen palauttamiseksi puskuriin.

Sopimuksessa on myös kuvattu menettelytapa talouden suhdannetilanteen arvioimiseksi. Arvioinnissa otetaan huomioon muun muassa palkkasumman kehitys, työttömyys, bruttokansantuote ja viennin kehitys.

Yksityisalojen palkansaajien eläkejärjestelmän (TyEL:n) rahoitukseen syntyisi yhden vuoden aikana noin 480 miljoonan euron vaje maksutulosta. Tällöin maksettaviin eläkkeisiin käytettäisiin suunniteltua enemmän varoja rahastoista ja niiden määrä pienenisi. Rahastojen vähentäminen puolestaan vähentäisi varojen euromääräisiä sijoitustuottoja.

Jos alennus on voimassa yhden vuoden, mutta alennusta ei korvata normaalia korkeammalla maksulla myöhemmin, sijoitustuottojen menetys on kahden ensimmäisen vuoden aikana yhteensä yli 20 miljoonaa euroa. Viidessä vuodessa ilman aiemman alennuksen korvaamista yhteenlasketut tuottomenetykset ylittävät jo 100 miljoonaa euroa.

Mikäli työeläkemaksua alennettaisiin kahden vuoden ajan tuolla 0,8 prosentilla palkkasummasta, TyEL:n maksutuloa jäisi pois yhteensä noin 900 miljoonaa euroa. Sijoitustuotoista taas menetettäisiin ilman korvaavia toimia kahden ensimmäisen vuoden aikana vajaat 50 miljoonaa euroa. Viiden vuoden aikana tuottomenetys kasvaisi jo melkein 200 miljoonaan euroon ja kasvu jatkuu.

Jos kaksi vuotta voimassa oleva alennus korvattaisiin heti alennusvuosien perään 0,4 prosenttiyksikköä normaalia maksua korkeammalla maksulla neljän vuoden aikana, koko jakson aikana alennuksen alusta korkeampien maksujen päättymiseen mennessä sijoitustuottojen menetykseksi jää yli 200 miljoonaa euroa.

Jos edellä kuvattu TyEL:n maksupolitiikka ulotettaisiin kaikkiin työeläkkeisiin, edellä esitetyt euromääräiset vaikutukset noin puolitoistakertaistuvat.

Jos alennuskauden jälkeen ei kyettäisikään korottamaan työeläkemaksuja, kaksi vuotta kestävä työeläkemaksujen alennus koko työeläkelalla vähentäisi julkisyhteisöjen nettotuloja noin 0,2 prosenttiyksikköä bruttokansantuotteesta, verovaikutukset huomioon ottaen.

Julkisen talouden kestävyysvaje kasvaisi työeläkemaksujen alennuksen myötä. Työeläkevakuuttajat luetaan kansantalouden tilinpidossa mukaan julkisyhteisöihin.

Yksityisalojen palkansaajien työeläkemaksuksi sovittiin eläkeuudistuksessa 24,4 prosenttia vuosille 2017-2019. Työmarkkinajärjestöjen kilpailukykysopimuksessa vuonna 2016 sovittiin maksutason pysyvän samana vuoteen 2021 saakka.

Yksityisalojen työeläkemenot ovat vuodesta 2013 alkaen olleet suuremmat kuin työeläkemaksuina kerätyt tulot, eli maksu on ollut alempi kuin sen eläkemenon perusteella olisi pitänyt olla. Maksun tasapainottamisessa on hyödynnetty osin tasausvastuu-puskuria, johon myös EMU-puskuri sisältyy.

Tästä johtuen Eläketurvakeskuksen maksulaskelman mukaan tasausvastuuseen ei ole enää kertynyt puskurivaroja, vaan tasausvastuuta on alettu päinvastoin purkaa maksun pitämiseksi vakaana 24,4 prosentissa. Poikkeuksena olivat kuitenkin vuodet 2016-2017, jolloin tasausvastuuseen kerrytettiin lisää varoja kuolevuusperustetäydennystä varten. Näitä varoja purettiin puskurista vuonna 2018.

Kevättalvella 2020 käynnistyneellä koronavirusepidemialla oli merkittäviä vaikutuksia Suomen talouteen ja suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksiin. Työmarkkinakeskusjärjestöt (EK, SAK, Akava, STTK ja Kuntatyönantajat) valmistelivat keväällä 2020 maan hallituksen pyynnöstä listan esityksistä, joilla pyrittiin helpottamaan yritysten tilannetta koronakriisissä. Yksi esityksistä liittyi työnantajien työeläkemaksujen määräaikaiseen alentamiseen, josta annettu laki tuli voimaan 1.5.2020.

Yksityisalojen työnantajien osuutta TyEL-maksusta alennettiin lain myötä tilapäisesti 2,6 prosenttiyksiköllä. Maksualennus tuli voimaan 1.5.2020 ja päättyi 31.12.2020. Alennuksella ei ollut vaikutusta työntekijän työeläkemaksuosuuteen.

Maksun alentamiseen käytettiin osana tasausvastuuta olevaa EMU-puskuria, jota aiemmin on sovittu voitavan käyttää nimenomaan talouden häiriötilanteissa ja suhdannemuutoksien yhteydessä. Määräaikaisesta maksualennuksesta annetun lain mukaisesti alennuksesta pienentynyt tasausvastuu ja siihen sisältyvä EMU-puskuri kartutetaan uudelleen korottamalla työnantajan maksua tilapäisesti vuosina 2022-2025 siten, että vuonna 20202 toteutetun tilapäisen alennuksen vaikutus kompensoidaan täysimääräisesti.

Maksun alennus toteutettiin nykylainsäädännöstä poikkeavalla tavalla. Tavallisesti työeläkemaksun alennukset tai korotukset jaetaan puoliksi työnantajille ja työntekijöille. Poikkeuksellisesti vuonna 2020 toteutettu alennus ja sen johdosta myöhemmin tehtävät korotukset kohdistuvat kuitenkin vain työnantajalle.

Maksualennuksen euromääräinen suuruus on noin miljardi euroa. Tasausvastuusta ja siten myös EMU-puskurista siis käytettiin tämän verran suunniteltua enemmän varoja vuonna 2020 maksettuihin eläkkeisiin, kun työeläkemaksuina kerättävien varojen osuus pieneni maksualennuksen verran.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen kesken on kuitenkin samassa yhteydessä alennuksesta päättämisen kanssa sovittu, että alennuksesta pienentynyt tasausvastuu ja siihen sisältyvä EMU-puskuri kartutetaan uudelleen korottamalla työnantajan maksua tilapäisesti vuosina 2022-2025 siten, että vuonna 2020 toteutetun tilapäisen alennuksen vaikutus kompensoidaan täysimääräisesti. Näin on myös vahvistettuun lakiin kirjattu.

Työmarkkinajärjestöjen sopimuksen ja vahvistetun lain mukaisesti työnantajilla ei ole oikeutta vakuutusliikkeen mahdollisesti tuottamaan ylijäämään siltä osin, kuin ylijäämä kertyy maksualennuksen voimassaoloajalta. Toisin sanoen työeläkeyhtiöt eivät siis voi maksaa asiakashyvityksiä kyseiseltä ajalta. Koronavirusepidemian aiheuttamassa poikkeustilanteessa on perusteltua, että mahdollisesti kertyvä ylijäämä jää työeläkeyhtiöihin vahvistamaan niiden vakavaraisuuspääomia. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että vuodelta 2020 kertyneitä asiakashyvityksiä maksettiin vuonna 2021 vain 1/3 normaalista.

Maksualennus ei koskenut yrittäjien ja maatalousyrittäjien työeläkemaksuja. Koska nämä maksut määräytyvät keskimääräisen TyEL-maksun perusteella, on lakiin kirjattu, että vuosina 2020-2025 YEL- ja MYEL-maksuja määrättäessä ei huomioida työnantajien TyEL-maksuosuuden tilapäistä alennusta ja korotusta.

Merimieseläkekassan sekä eläkesäätiöiden ja -kassojen osalta määräaikaisia maksualennuksia toteutettiin vain soveltuvin osin niiden eläkeyhtiöistä poikkeavan työeläkemaksun määräytymisen takia. Myös julkisten alojen työeläkevakuuttaja Keva oli maksualennuksen välittömän vaikutuspiirin ulkopuolella.

Tasausvastuuta käytetään tälläkin hetkellä koko ajan, sillä yksityisalojen työeläkemaksun taso on alempi kuin sen eläkemenojen perusteella tulisi olla. Maksun tasapainottamisessa hyödynnetään tasausvastuuta, johon siis EMU-puskurikin sisältyy. EMU-puskurissa olevia varoja ei sen sijaan ole käytetty suoraan työeläkemaksun alennuksiin, ennen kuin vuoden 2020 koronakriisin yhteydessä työnantajan työeläkemaksun tilapäiseen alentamiseen. Tämä tilapäisen maksualennuksen vaikutus kartutetaan uudelleen korottamalla työnantajan maksua tilapäisesti vuosina 2022–2025.

Koko tasausvastuuta hyödynnettiin aikanaan vuoden 2008 lopulla alkaneen maailmanlaajuisen finanssikriisin yhteydessä tasapainottamaan kriisin vaikutuksia työeläkejärjestelmään.

Silloinen finanssikriisi heikensi työeläkevakuuttajien vakavaraisuutta. Tuolloin säädettiin poikkeuslaki, joka salli tasausvastuun varojen rinnastamisen määräajaksi työeläkevakuuttajien toimintapääomaan vakavaraisuuden laskennassa. Tällöin vakavaraisuutta ei tarvinnut vahvistaa myymällä työeläkevakuuttajien sijoituksia. Poikkeuslaki oli voimassa vuoden 2012 loppuun.

Lisäksi tasausvastuuta on käytetty vanhuuseläkkeiden lisärahastointiin ja eläkevastuiden täydentämiseen joidenkin eläkkeiden rahoitusta määrittävien laskuperusteiden muutosten yhteydessä.

Työllisyysrahastossa olevaa EMU-puskuria on käytetty työttömyysvakuutusmaksujen alentamiseen 2000-luvulla. Työllisyysrahaston EMU-puskurissa ei ollut enää varoja vuoden 2014 lopussa. Tämä aiheutui työttömyysvakuutusmaksujen riittämättömyydestä suhteessa kasvaneeseen työttömyyteen ja työttömyysetuuksiin. Vuodesta 2017 lähtien rahastoon on kertynyt jälleen varoja parantuneen työllisyyden seurauksena. Vuosina 2020-2021 rahastoa jouduttiin kuitenkin käyttämään runsaasti koronavirusepidemiasta seuranneesta talouden kriisistä ja lisääntyneestä työttömyydestä johtuen.

Jos työeläkemaksua alennetaan väliaikaisesti, tulee se alennusjakson päätyttyä nostaa selvästi yli nykytason, jotta alennuksen menetykset voidaan kompensoida. Korotustarve riippuu alennuksen suuruudesta, alennuskauden pituudesta ja siitä, mihin ja miten pitkälle ajalle normaalia korkeampi maksu ajoitetaan. Mikäli työeläkemaksua ei jostain syystä voitaisikaan nostaa riittävästi alennuksen menetysten kompensoimiseksi, tämä voisi johtaa eläke-etuuksien heikentämiseen.

Suomen yksityisten ja julkisten alojen lakisääteistä työeläkevakuutusta hoitavat työeläkevakuuttajat kuuluvat kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin. Tämä perustuu kansainväliseen kansantalouden tilinpitostandardiin. Työeläkevakuuttajien talous tuloineen, menoineen ja varoineen sisällytetään kokonaisuudessaan julkiseen talouteen tilinpitoluvuissa. Niinpä Suomen työeläkejärjestelmällä ja erityisesti sijoitustuotoilla on ollut keskeinen rooli maiden julkista alijäämää ja velkaa koskevien EMU-kriteerien täyttymisessä.

EU:n perussopimuksen mukaan julkisen talouden alijäämä saisi olla enintään 3 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT). Lukuun ottamatta vuoden 2020 koronatilanteen aiheuttamaa poikkeusta, Suomen julkisen talouden alijäämä ei ole ylittänyt tätä rajaa. Esimerkiksi vuonna 2021 Suomen julkinen alijäämä oli 2,6 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen ja työeläkejärjestelmän ylijäämä 0,9 prosenttia. Muiden julkisyhteisöjen alijäämä ilman työeläkevakuuttajia oli siis noin 3,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Työeläkerahastoissa on tällä hetkellä noin 255 miljardia euroa (vuoden 2021 lopun tilanne). Julkisyhteisöjen keskinäisiä velkoja ei oteta huomioon EMU-bruttovelan laskennassa. Näin työeläkevarat pienentävät julkista bruttovelkaa siltä osin, kun niitä on sijoitettu valtion ja kuntien joukkolainoihin.

EMU-kriteerien mukaan bruttovelka saisi olla maksimissaan 60 prosenttia suhteessa BKT:hen. Julkisen sektorin bruttovelka oli arviotietojen mukaan 65,8 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuoden 2021 lopussa. Pandemian vuoksi kasvu- ja vakaussopimuksen kriteeristöä ei talouspolitiikan ohjauksessa sovellettu vuosina 2020-2021.

Työeläkejärjestelmä siis tasapainottaa julkista taloutta kansantalouden tilinpidon mukaisissa tunnusluvuissa. Tämä mahdollistaa valtion tietynasteisen velkaantumisen ilman, että julkinen talous kokonaisuudessaan rikkoisi EMU-kriteerejä. Työeläkemaksutuloja ja työeläkevaroja käytetään kuitenkin vain eläkkeiden rahoittamiseen.

Käytännössä työeläkevarat eivät siis kohenna tai puskuroi muuta julkista taloutta todellisilla varojen siirroilla, vaan ainoastaan yhteenlasketuissa luvuissa. Kuntien ja valtion talouden tasapainoa onkin tarkasteltava myös erillään työeläkejärjestelmästä, jotta niiden talouden tilasta saadaan oikeampi kuva.