Eri maat järjestävät eläketurvansa eri tavoilla. Työeläke voi olla joko lakisääteinen, työsuhteeseen perustuva ammatillinen eläke tai yksityiseen säästämiseen perustuva eläke. Suomalainen työeläkejärjestelmä kattaa sekä pääosin lakisääteisen vanhuuseläkkeen että työsuhteeseen perustuvan ammatillisen eläkkeen, toisin kuin monissa muissa maissa.

  1. Minkälaisia eläkejärjestelmiä eri maissa on käytössä?
  2. Miten Suomen eläkemalli poikkeaa muiden EU-maiden tavasta järjestää vanhuudenturva?
  3. Miksi Suomen työeläkejärjestelmä kuuluu 1. pilarin eläketurvaan?
  4. Mitä merkitystä sillä on, mihin eläketurvan pilariin meidät liitetään EU:ssa?
  5. Miten eläke-etuuksien määräytyminen vaihtelee EU-maissa?
  6. Onko eläkevarojen sijoittaminen tavallista muualla?
  7. Mitä tarkoitetaan Suomen työeläkejärjestelmän erityisyydellä EU:ssa?

1.Minkälaisia eläkejärjestelmiä eri maissa on käytössä?

Eri maiden eläkejärjestelmät eroavat toisistaan merkittävästi. Eläketurvan kokonaisuus on aina nivoutunut syvälle maan kansantalouden, työmarkkinoiden ja ylipäänsä kulttuurin rakenteisiin.

Vakiintunut kansainvälinen tapa tarkastella eläkkeiden järjestämistapaa ja päätöksentekoa on eläketurvan pilarijako. Siinä eläketurva voidaan yksinkertaisimmillaan jakaa kolmeen pilariin:

  1. lakisääteinen eläke
  2. työsuhteeseen perustuva ammatillinen eläke ja
  3. yksityinen säästäminen.

Pilarijako on teoreettinen luokittelu, joka mallintaa eläke-etuuksien luonnetta. Käytännössä eläkeajan kokonaistoimeentulo koostuu usein monista eri pilarin osista. Painotukset eri pilarien välillä vaihtelevat merkittävästi. Eri eläkemuodot eivät myöskään välttämättä sovi suoraan pilariluokitteluun. Pilarijako on kuitenkin perinteinen tapa kuvata eläketurvan järjestämistä.

Pilariluokitteluita on erilaisia ja ne saattavat olla kolmen pilarin jakoa monimutkaisempia sisältäen useampia pilareita tai yksittäinen pilari saatetaan jakaa eri kerroksiin. Esimerkiksi OECD:lla, Maailman Pankilla ja Euroopan unionilla on omat pilariluokittelunsa. Joissakin pilariluokitteluissa otetaan laajemmin huomioon erilaisia eläkeajan tulonlähteitä. Eri malleissa on vaihtelevia käytäntöjä siitä, miten esimerkiksi Suomen työeläkejärjestelmä luokitellaan. Koska eläkemuodot myös muuttuvat, pilariluokittelujakin saatetaan muuttaa.

2.Miten Suomen eläkemalli poikkeaa muiden EU-maiden tavasta järjestää vanhuudenturva?

Monista Euroopan maista poiketen suomalainen työeläkejärjestelmä perustuu yhteen vahvaan sosiaaliturvaeläkepilariin. Suomessa Kelan maksamat kansaneläke ja takuueläke sekä ansioperusteinen työeläke ovat osa sosiaaliturvaa. Käytännössä Suomen työeläkejärjestelmä on 1. ja 2. pilarin hybridi: toisaalta työmarkkinaosapuolet ovat mukana eläkejärjestelmän hallinnossa, sen omistajina ja rahoittajina, mikä on ominaista 2. pilarin eläketurvalle, mutta yhtä kaikki työeläke on lakisääteistä sosiaaliturvaa, jonka lait viime kädessä säädetään Suomen eduskunnassa. Työeläke on lakisääteinen ja kaikille pakollinen.

Painottuminen 1. pilariin on Suomen eläkemallin merkittävin ominaisuus. Suomen 1. pilari eli lakisääteinen eläke sisältää minimiturvan (takuu- ja kansaneläke) sekä ansioperusteisen työeläkkeen.

Koska työeläke on tarjonnut kattavan ansioperusteisen eläkevakuutuksen ilman eläkekattoa, meillä työnantaja- tai ammattialakohtaisten 2. pilarin lisäeläkkeiden merkitys on vähäinen.

Ansioperusteinen eläke kertyy Suomessa kaikille yhtenäisesti, kun se taas muissa maissa saattaa vaihdella ammattialan työmarkkina-aseman ja järjestäytymisen mukaan. Useissa Euroopan maissa ammatilliset eläkkeet tuottavat kuitenkin merkittävän osan ansioperusteisesta eläketurvasta. Suomessa eläkesäätiöt ja eläkekassat voivat tarjota lakisääteisen vakuutuksen ohella lisävakuuttamista. Niillä on lakisääteistä eläkettä täydentävä merkitys.

Yksityisten lisäeläkkeiden eli 3. pilarin rooli voi korostua siellä, missä 1. ja 2. pilarin tarjoama eläkkeiden taso suhteessa palkkaan jää alhaiseksi. Jonkinasteinen itse säästäminen on tavallista Euroopan tasolla, myös Suomessa. Itse säästettävillä tai ammatillisilla eläkkeillä on Suomen eläkejärjestelmässä lakisääteistä eläketurvaa täydentävä rooli. Lisäeläkkeet voivat Euroopassa olla työmarkkinasopimuksiin tai vapaaehtoisuuteen perustuvia.

Eläkemenojen osuudet
Suomen eläkemallin menot koostuvat lähes kokonaan sosiaaliturvaeläkkeistä. Työeläke on tärkein eläkeläisen toimeentulon lähde.

3.Miksi Suomen työeläkejärjestelmä kuuluu 1. pilarin eläketurvaan?

EU-lainsäädännön näkökulmasta Suomen työeläkejärjestelmä on luokiteltu sosiaaliturvaeläkkeeksi. Tämä tarkoittaa, että siihen sovelletaan EU:n sosiaaliturvan koordinaatioasetusta, jonka perusteella se myös tulkitaan 2. pilarin ulkopuolelle. Käytännössä suomalaisessa työeläkevakuutuksessa on sekä lakisääteisten että ammatillisten eläkkeiden piirteitä, mutta se on perustaltaan lakisääteinen eläke.

Suomalainen työeläkevakuutus kuuluu 1. pilarin eläketurvaan, koska se on lakisääteistä, voittoa tuottamatonta, etuusperusteista, pääasiassa jakojärjestelmä, perustuu kollektiiviseen riskienjakoon ja sisältää konkurssiyhteisvastuun sekä viimeisen laitoksen periaatteen. Kansantalouden tilinpidossa työeläkevarat tilastoidaan julkiseen sektoriin.

Oman lisänäkökulmansa suomalaisen työeläkejärjestelmän tarkasteluun tuo sen hajautettu toimeenpano. Työeläkevakuuttajia on useita. Yksityisalojen työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuutusyhtiöt, -säätiöt ja -kassat. Tämä suomalaisen työeläkejärjestelmän ominaisuus ei ole merkittävä pilarijaon näkökulmasta, mutta se vaikuttaa EU-oikeuden tulkintaan.

Aiheesta lisää kysymyksessä 7 sekä tietopaketissamme Kysymyksiä ja vastauksia työeläkejärjestelmän EU-oikeudellisesta asemasta.

4.Mitä merkitystä sillä on, mihin eläketurvan pilariin meidät liitetään EU:ssa?

Pilarijako ei ole EU:ssa oikeudellinen tai tieteellisen tarkka jaottelu, mutta sitä käytetään eläkejärjestelmiä vertailtaessa. Pilarijako elää aina ajassa, sillä eläkemuodotkin muuttuvat. Lisäksi jäsenvaltioiden tulee itse päättää, miten ne asemoidaan pilariluokittelussa lainsäädännön näkökulmasta. Tärkeää onkin erottaa teoreettinen pilariluokittelu jonkin eläkemallin tosiallisesta lainsäädännöllisestä asemasta.

Eri pilareihin kuuluvia eläkkeitä säännellään hyvin eri tavoin, ja EU-tason sääntelyn lisäksi eläkkeissä on runsaasti kansallista sääntelyä. 1. pilarin sosiaaliturvaeläkkeitä, kuten Suomen työeläkevakuutusta, koskee EU-lainsäädännössä koordinaatioasetus (883/2004), joka koordinoi useita sosiaaliturvaetuuksia, mukaan lukien sosiaaliturvaeläkkeitä. Sosiaaliturvaeläkkeet ovat lähtökohtaisesti jokaisen maan oma asia. Sääntelyn tarkoituksena on vain yhteensovittaa jäsenvaltioiden välillä liikkuvien EU-kansalaisten sosiaaliturvaoikeudet. Tavoitteena on edistää työvoiman liikkuvuutta ja mahdollistaa työn perässä siirtyminen jäsenvaltiosta toiseen ilman menetyksiä sosiaaliturvaeläkkeissä.

2. pilarin eläkkeitä koskee lisäeläkerahastodirektiivit (mm. IORP II) ja 3. pilarin eläkkeitä muun muassa rahasto- ja vakuutusyhtiöiden lainsäädäntö. Lisäeläkkeillä on sisämarkkinat, jossa on erilaista, muun muassa kilpailua, rajat ylittävää toimintaa, vakavaraisuutta ja hyvää hallintoa koskevaa sääntelyä.

EU:lla on halua valvoa eri eläketyyppejä nykyistä kattavammin, koska ne muodostavat huomattavan osan monien maiden julkisesta taloudesta ja eläkeinstituutiot ovat usein merkittäviä finanssitoimijoita. EU-tasolla on suuntaus kehittää yhteistä makrovakausvalvontaa myös perinteisten pankki- ja finanssi-instituutioiden ulkopuolelle.

Sosiaaliturvaeläkkeet, kuten suomalainen työeläke, ovat kuitenkin tällä hetkellä vahvasti kansallisen toimivallan aluetta. Komissio antaa talousohjauksen puitteissa myös eläkejärjestelmiin liittyviä suosituksia. Hyvin poikkeuksellisissa, esimerkiksi velkakriisin olosuhteissa ulkopuolinen ohjaus on voinut ulottua jäsenvaltion eläkepolitiikkaan. Työeläkealan kanta on, että nykyistä toimivallan jakoa tulee kunnioittaa, ja että erityisesti sosiaaliturvaeläkkeiden tulee pysyä kansallisessa päätösvallassa, kun esimerkiksi talous- ja rahaliittoa kehitetään eteenpäin.

Lisäeläkkeiden edistäminen nähdään EU:ssa eläkepoliittisena keinona saavuttaa riittävä eläketurva tulevaisuudessa jäsenvaltioissa, joissa sosiaaliturvaeläkkeitä on leikattu. (Aiheesta lisää komission valkoisessa kirjassa eläkkeistä (2012), ks. Euroopan komission tiedote: EU esittää suunnitelman riittäviä, turvattuja ja kestäviä eläkkeitä varten ja itse raportti Valkoinen kirja: Toimintasuunnitelma riittäviä, turvattuja ja kestäviä eläkkeitä varten.) Riskiryhmät eivät hyötyisi lisäeläkkeiden painoarvon kasvamisesta. Esimerkiksi sukupuolten eläkekuilu on suuri EU-maissa, joissa lisäeläkkeet painottuvat. Lisäeläkkeet voivat mainiosti täydentää lakisääteistä eläketurvaa, mutta eivät korvata muun muassa laajaa kattavuutta ja maksupohjaa.

Koska suomalainen työeläke on perustaltaan sosiaaliturvaa, lisäeläkkeiden uudistuva sääntely ei koske sitä eikä sovellu siihen. Suomalaisten eläketurvan kannalta tärkeää, että Suomen työeläkejärjestelmä pysyy kokonaisuudessaan 1. pilarin sosiaaliturvaeläkkeenä ja sosiaaliturvakoordinaatioasetuksen piirissä. Tällöin järjestelmän suomalaisten tarpeisiin perustuvista erityispiirteistä voidaan huolehtia jatkossakin.

5.Miten eläke-etuuksien määräytyminen vaihtelee EU-maissa?

Eläkeiät ja -etuudet vaihtelevat eri puolilla Eurooppaa. Eläkemallit voidaan jakaa eläkkeen määräytymis- ja rahoitusperiaatteen mukaan yksinkertaistaen kahteen kategoriaan: etuus- ja maksuperusteisiin.

Suomen työeläkejärjestelmä on etuusperusteinen. Tämä tarkoittaa sitä, että eläkkeen taso määritellään ja tiedetään etukäteen. Etuuden suuruus perustuu ansaittuun palkkaan ja yrittäjillä työtuloon. Tämä merkitsee eläkkeelle siirtyville elinikäistä ja ennustettavaa toimeentuloa. Eläkemenojen kattamiseksi kerätään kulloinkin työssä olevilta aina tarpeelliset eläkemaksut ja ne joustavat tarpeen mukaan. Tämä on perusmekanismi myös Suomen etuusperusteisessa järjestelmässä, joskin suomalaiseen eläkemalliin kuuluu myös osittainen rahastointi.

Maksuperusteisessa eläkejärjestelmässä eläke-etuuden suuruus määräytyy järjestelmään maksettujen maksujen ja niille saatujen sijoitustuottojen yhteismäärän perusteella. Tällöin maksut ovat yleensä kiinteitä, ja puolestaan etuus joustaa. Aidosti maksuperusteiset järjestelmät ovat yleensä rahastoivia. Kun etuusperusteinen työeläkevakuutus mahdollistaa vanhuuden taloudellisen turvaamisen vastuun jakamisen ihmisten välillä, täysin rahastoivassa maksuperusteisessa järjestelmässä tämä ja sijoitusriski siirretään yksilöille.

Tällä hetkellä merkittävimpiä eroja muihin EU-maihin verrattuna on suomalaisen työeläkkeen etuusperusteisuus. Muualla Euroopassa ansioeläkkeiden kehittämisessä suuntaus on ollut pois etuusperusteisista malleista ja kohti maksuperusteisempia. Esimerkiksi eläkkeiden taso voi joustaa rahoituksen kestävyyden perusteella.

Etuusperusteiset järjestelmät ovat usein jakojärjestelmiä, joissa rahat eläkkeiden maksuun kerätään vuosittain. Suomen työeläkejärjestelmä on kuitenkin osittain rahastoiva, eli vaikka se on pääasiallisesti jakojärjestelmä, myös rahastoinnilla on merkittävä rooli. Tämä on suhteellisen harvinaista eurooppalaisissa sosiaaliturvaeläkkeissä. Osa kunakin vuonna kerättävistä työeläkemaksuista rahastoidaan tulevia eläkkeitä varten, ja loppuosa käytetään kyseisenä vuonna maksettavien eläkkeiden rahoitukseen. Rahastointi on tärkeää tulevaisuuteen varautumisen kannalta: väestön vanhetessa yhä useampi eläke-euro katetaan sijoitusvaroista. Aiheesta lisää Työeläkkeiden rahoitus ja Työeläkkeiden rahastointi -sivuillamme.

Aidosti täysin etuusperusteiset tai täysin maksuperusteiset mallit ovat harvassa. Todellisuudessa tänä päivänä eläkemallit ovat jossakin niiden välimaastossa. Esimerkiksi Ruotsin eläkejärjestelmässä on maksuperusteinen elementti ja eläkkeen taso joustaa rahoituksen mukaan. Erityisesti ammatillisissa eläkkeissä kehityksen suunta on pois etuusperusteisista, sovitun kaavan mukaan kertyvistä ja luvatuista eläkkeistä. Niissä on siirrytty maksuperusteisempaan suuntaan. Taustalla on eläkkeiden rahoituksen kestävyys.

6.Onko eläkevarojen sijoittaminen tavallista muualla?

Eläkevarojen rahastointi ja sijoittaminen on tärkeä osa suomalaista työeläkejärjestelmää. Meillä työeläkkeet rahoitetaan pääasiassa vuosittain kerättävillä vakuutusmaksuilla ja osittain aiemmin rahastoiduilla varoilla ja niiden sijoitusten tuotoilla. Sijoitukset tehdään sillä tavalla yhteisesti ja keskitetysti, ettei eläkkeen taso yksilötasolla ole suoraan riippuvainen sijoitusten tuottojen kehittymisestä.

Muihin EU-maihin verrattuna ja koko maailman tasolla Suomi on rahastoinut poikkeuksellisen paljon eläkevakuutusmaksuja. Muualla lakisääteisten eläkejärjestelmien rahastointi ja siten varautuminen tulevaan ei ole yhtä korkealla tasolla.

Eläkevarojen sijoittaminen on kuitenkin hyvin tavallista myös muualla. Sijoittamisen merkitys vaihtelee sen mukaan, minkä pilarin eläkkeistä on kyse. 1. pilarin sosiaaliturvaeläkkeet rahoitetaan yleensä jakojärjestelmällä, jossa varat maksussa oleviin kerätään vuosittain rahastoimatta mitään. Sen sijaan 2. ja 3. pilarin eläkkeissä varojen sijoittaminen on tavallista. Esimerkiksi lisäeläkkeissä ja aidosti maksuperusteisissa eläkkeissä sijoittaminen on tavallista.

Eri maiden eläkejärjestelmiä on kuvattu Eläketurvakeskuksen verkkosivuilla.

7.Mitä tarkoitetaan Suomen työeläkejärjestelmän erityisyydellä EU:ssa?

Suomen liittyessä EU:hun (EY-liittymissopimus 1994) on sovittu Suomen työeläkejärjestelmän erityisasemasta. Asema on ollut voimassa yli 20 vuotta, se on tunnustettu useaan otteeseen muun muassa eri direktiivien säätämisen yhteydessä ja siitä on tullut vakiintunut käytäntö. Suomalainen työeläke luokitellaan lakisääteiseksi sosiaalivakuutukseksi, mutta sen hallinnointi on järjestetty hajautetusti ja yksityisellä sektorilla omalla vastuullaan toimivissa työeläkevakuuttajissa.

Liittymissopimuksessa EU:hun on sovittu, että suomalaiset työeläkeyhtiöt eivät kuulu sosiaaliturvaroolinsa takia EU:n sisämarkkinoilla kilpailevien vakuutus- tai palvelumuotojen piiriin. Muiden vakuutusyhtiöiden toimintaa ohjaava henkivakuutusdirektiivi (nyt solvenssi II) tai valvonta (EIOPA) ei koske niitä. Liittymissopimuksen kirjaus koskee vain yksityisalojen työeläketoimijoita. Käytännössä tämä tarkoittaa myös, että suomalaisten työeläkeyhtiöiden riskinottokykyä sääntelee kansallinen vakavaraisuuslainsäädäntö.

Liittymissopimuksessa mainitaan, että ulkomaiset toimijat voivat vapaasti tulla Suomeen ja perustaa tänne työeläkevakuutusyhtiön tai hankkia omistukseensa täällä jo toimivan yhtiön. Suomen rajojen ulkopuolella ei siis voi perustaa työeläkevakuutusyhtiötä ja tarjota työeläkevakuuttamista Suomeen vaan vakuuttajan täytyy sijoittua Suomeen ja kansallisen valvonnan alle. Suomen työeläkevakuutusta ei ole avattu rajat ylittävälle kilpailulle sen enempää kuin muutakaan suomalaista sosiaaliturvaa.

Edellytyksenä Suomen työeläkevakuutuksen asemalle oli, että lakisääteinen työeläkevakuuttaminen eriytettiin yhtiöiden muusta vakuutustoiminnasta. Näin tehtiinkin vahvimmalla mahdollisella tavalla säätämällä vuonna 1997 voimaan tullut laki työeläkevakuutusyhtiöistä. Sen mukaan työeläkevakuutusyhtiöt saavat harjoittaa ainoastaan ja vain lakisääteistä työeläkevakuuttamista. Ne eivät siis voi kilpailla muusta vakuutustoiminnasta muiden vakuutusyhtiöiden kanssa.

Olennainen perustelu hajautetun toimeenpanon käytännölle on myös se, että kilpailusta huolimatta työeläkevakuuttajat rahastoivat kollektiivisesti ja ovat konkurssiyhteisvastuussa. Lisäksi eläkkeenhakija saa eläkkeensä selvitettyä ja maksuun yhdestä eläkelaitoksesta, ja työeläkevakuutustoiminta on eriytetty muusta vakuutustoiminnasta.

Suomalaisten eläketurvan kannalta on tärkeää pitää kiinni nykyisestä vakiintuneesta asemasta sisämarkkinakilpailun ulkopuolella. Myös työeläkevakuuttajien vakavaraisuussääntely täytyy pitää omissa käsissä, eikä lisääntyvä rahoitusmarkkinoiden sääntely saa haitata niiden pitkäaikaissijoittamista. Pitkäjänteisen sijoittamisen tehtävä on turvata lakisääteisiä eläkkeitä, ja ne turvataan parhaiten kansallisella vakavaraisuussääntelyllä.

Kansantalouden tilinpidossa työeläkevarat luokitellaan sosiaaliturvarahastoihin, vaikka ne eivät ole käytettävissä muihin sosiaaliturvamenoihin vaan ainoastaan työeläkkeisiin. Luokittelu vaikuttaa Suomen EMU-kriteereihin nykyisellään merkittävästi. Luokittelu ja tilastointi vaihtelee, esimerkiksi OECD luokittelee yksityissektorin eläketoimijat ja varat yksityiseksi, jolloin eläkevarojen määrä ja kansantalous näyttäytyvät eri tavalla.

Lue lisää talous- ja rahaliiton vaikutuksista eläkejärjestelmäämme Kysymyksiä ja vastauksia EMU:n syventymisestä -tietopaketistamme.

Sivua on päivitetty viimeksi 28.3.2017

Puuttuuko jotain?

Puuttuuko listalta mielestäsi jokin kysymys, johon haluaisit vielä vastauksen? Lähetä kysymys meille sähköpostitse osoitteeseen viestinta(at)tela.fi, niin lisäämme sen mukaan.