Näkemykset
Telan johdon ja asiantuntijoiden näkemyksiä työeläkejärjestelmästä ja alan ajankohtaisista aiheista.

Vapautettu muisti
Ensimmäinen virallinen kosketukseni Suomen sisällissotaan tapahtui Tammisaaren vankileirillä surmansa saaneiden muistomerkin luona pidetyssä muistotilaisuudessa valtatie 25:n varressa kesäkuussa 1998. Muistomerkkiä…

Apurahasta tukea joustavaan itsensä kehittämiseen?
Tänään vietetään kouluissa tulevaisuuspäivää. Tällä halutaan vahvistaa lasten ja nuorten tulevaisuuslukutaitoa ja kasvattaa luottamusta siihen, että he pärjäävät tulevaisuudessa riippumatta…

Huoltosuhde heikkenee – tarve väestöpoliittiselle ohjelmalle
Lapsen saaminen on hyvin yksilöllinen, iholle tuleva ja toisinaan kovin kipeäkin asia.

Poliitikot tarvitsevat yhteistä aikaa
Omaan elämään sisältyvän hyvän onnen määrää ja merkitystä on ajoittain vaikea tajuta. Se on kuitenkin tarkemmin ajateltuna aivan huikea. Tai…

Onko ikään perustuva identiteettipolitiikka taas yksi jakolinja lisää?
Sukupolvien välinen ketju näyttää kiristyvän, kun väestö vanhenee voimakkaasti. Ikäluokkien väliset taloudelliset suhteet tulevat erityisen selvästi näkyviin eläkkeissä. Tärkeää sukupolvikeskustelua…

Tiedon lähteillä eli kuinka tilastot työeläkevaroista syntyvät
Keräämme jäseniltämme eli työeläkevakuuttajilta monenlaisia tietoja. Näitä päivitetään joko kvartaaleittain, puolivuosittain tai kerran vuodessa. Tiedoista jalostetaan kuvia ja analyysejä esimerkiksi…

Tulorekisteri haltuun
Tulorekisteri otetaan käyttöön vuoden 2019 alusta. Kyseessä on kansallinen sähköinen tietokanta, joka mahdollistaa palkkatietojen ilmoittamisen jatkossa vain yhteen paikkaan.

Vallan jäljet
Olen saanut elämältä monia hyviä asioita. Yksi hienoimmista on ollut se, että sain aikanani toimia politiikassa nimenomaan pienen puolueen edustajana.

Markettiperheen pelko
Tuore Väestöliiton Perhebarometri kertoo, että suomalaisilla perheen perustaminen lykkääntyy ja syntyvyys on sen takia laskenut. Tietoisella lykkäämisellä on hyvät ja…

Kun ei ole saatavilla, voi olla läsnä
En aina pidä tästä pimeimmästä vuodenajasta. Tänä vuonna olen kuitenkin ollut tavallista paremmin sovussa sen kanssa. Syynä on se, että…