Mikko Mäkinen
Työeläkevarojen sijoittamisessa keskeisintä tuottavuus ja turvaavuus
Lauri Oinonen esittää (Suomenmaa 10.3.2025), että työeläkevarat tulisi sijoittaa yksinomaan Suomeen. On hyviä syitä, miksi näin ei kannata toimia.
Eläkeuudistus vahvistaa työeläkejärjestelmän rahoitusta
Työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa ja pääministeri Orpon hallituksen hyväksymää eläkesopimusta on julkisuudessa kehuttu, mutta myös kritisoitu. Onko kritiikki kuinka perusteltua, jos lopputulosta…
Väestönkehitys on usein yllättänyt ennustajat
Syntyvyyden romahdus finanssikriisin jälkeen ja nettomaahanmuuton odottamaton kasvu on haaste talous- ja yhteiskuntapoliittiselle päätöksenteolle. Nyt on hyvä hetki miettiä, kuka…
Työeläkevaroja kosiskellaan kasvun vauhdittajaksi ja siihen on syytä suhtautua varauksella
Julkisen talouden sopeuttamisen värittämä talouskeskustelu on ollut synkkää ja näköalatonta viime aikoina. Median uutistarjontaa seuraamalla voi syntyä mielikuva, ettei Suomen…
Matkalla eläkeuudistukseen
Pääministeri Petteri Orpon hallitus ei puuttunut kehysriihessä työeläkejärjestelmän rakenteisiin, kuten esimerkiksi jäädyttänyt työeläkeindeksiä tai nostanut eläkeikää. Tämä oli hyvä uutinen,…
Vippaa mulle viitonen
Jos työeläkejärjestelmän varallisuuden ajatellaan olevan käytettävissä muun julkisen talouden alijäämien paikkaamiseen, se hämärtää finanssipolitiikan vastuita ja altistaa työeläkkeet poliittisille suhdanteille.
Julkisen talouden sopeutusta ei voi hoitaa työeläkejärjestelmän kautta
Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist sanoo (KL 24.4.), että julkisen talouden sopeutustarpeen kiireellisyys edellyttää työeläkkeiden tarkastelua. Tehokkaimpana keinona hän mainitsee leikkaukset…
Eläkerahastojen ennenaikainen purkaminen olisi pois nuorilta
Lauri Oinonen ehdottaa Suomenmaan verkkosivuilla 22.3.2023 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan työeläkerahastojen käyttöä nykyisten eläkkeiden nostamiseen. Oinonen kysyy, olisiko tämä pois nuoremmilta. Vastaus…