Siimes kiinnittää huomion lainsäädännön rooliin yrittäjien eläketurvan parantamisessa

24.06.2021

Finanssivalvonnan tuoreessa arviossa ja sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän piirissä on tunnistettu yrittäjän työeläkevakuutukseen YEL:iin liittyviksi keskeisiksi ongelmiksi yrittäjien työtulon määrittely sekä niin sanottu alivakuuttaminen. Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes tunnistaa YEL:in toimeenpanon kipukohdat, mutta muistuttaa asian korjaamisen edellyttävän myös lakimuutoksia.

Finanssivalvonta on julkaissut oman teema-arvionsa Yrittäjän eläkelain eli YELin mukaisen vakuutuksen toimeenpanosta. Työn alla on parhaillaan myös yrittäjien työeläketurvan kehittäminen sosiaali- ja terveysministeriössä.

– Laissa tulisi mielestämme säätää nykyistä täsmällisemmin työtulon määrittelystä ja sen tason arvioinnista. Lisäksi työtulon tasoa tulisi seurata nykyistä useammin yritystoiminnan jatkuessa. Tämä parantaisi yrittäjien ja vakuuttajien oikeusturvaa ja varmistaisi samalla, ettei alivakuuttamisen ongelmaa pääsisi syntymään, Siimes sanoo tiedotteessamme.

Tiedote: Telan Siimes: Yrittäjien eläketurvan parantaminen edellyttää myös lakimuutoksia

Lue lisää

Kiteytyspaperi yrittäjän työeläketurvan kehittämisestäpdf, 153 kB