Siirry sisältöön

Työeläkevakuuttajien sijoituskulut 0,9 prosenttia pääomasta

Finanssivalvonnan (Fiva) tuoreen selvityksen mukaan työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kulut olivat viime vuonna 0,9 prosenttia suhteessa sitoutuneisiin pääomiin eli hieman vajaat kaksi miljardia euroa. Sitoutunut pääoma kuvaa vuoden aikana keskimäärin sijoitettavissa olevaa varallisuutta. Fivan mukaan kuluissa ei ole merkittävää muutosta vuodesta 2017, jolloin vastaava selvitys tehtiin.

Kulut ovat nousseet vuodesta 2017 lievästi. Vuonna 2017 työeläkevakuuttajien kaikki sijoituskulut olivat noin 1,6 miljardia euroa eli 0,8 prosenttia pääomasta.

Luvut käyvät ilmi työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan kuluja koskevasta teema-arviosta. Se on jatkoa ensimmäiselle selvitykselle, joka toteutettiin Fivan, työeläkevakuuttajien ja Telan yhteistyönä vuonna 2017. Selvitys koskee työeläkevakuutusyhtiöitä, lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavia eläkesäätiöitä ja -kassoja, Maatalousyrittäjien eläkelaitosta sekä Merimieseläkekassaa, Valtion eläkerahasto, Kevaa ja Kirkon eläkerahastoa.

Kulujen muutosta selittää pääosin korkean kulurakenteen sijoitusten eli esimerkiksi pääomasijoitusten ja hedgerahastojen suhteellisen osuuden kasvu. Toisaalta ulkoisten sijoitusten kulut laskivat hieman. Fivan mukaan kertyneen aineiston perusteella ei voi päätellä, että korkeammat kulut johtaisivat heikompaan nettotuottoon. Esimerkiksi pääomasijoitusten korkeaa kulutasoa on kompensoinut hyvä tuottotaso.

Päivitämme pian tietopakettimme sijoitustoiminnan kuluista.