Siirry sisältöön

Työeläkejärjestelmän hajautettu toimeenpano ja sen keskittäminen eivät ole yksinkertainen asia

Työeläkejärjestelmän hajautuksesta on esitetty viime aikoina julkisuudessa useita mielipiteitä. Useimmissa on viitattu siihen, että keskittämällä toimintaa saataisiin aikaan säästöjä työeläketurvan toimeenpanossa. Tavoite on hyvä ja kannatettava, mutta usein mielipidekirjoituksista syntyy vaikutelma, että sen paremmin hajautuksen luonnetta kuin sen purkamisen monisyisiä vaikutuksia ei ole kovin syvällisesti pohdittu.

Tämä kirjoitukseni on ensimmäinen osa kolmiosaisesta blogikirjoitusten sarjasta, jossa käsittelemme työeläkejärjestelmän toimeenpanon hajautusta eri näkökulmista. Julkaisemme kaikki kirjoitukset kahden viikon sisällä.

Suomen työeläkejärjestelmän toimeenpanon hajautus juontaa yksityisen sektorin osalta juurensa työeläkelakien säätämisen aikaan 1960-luvun alkuun. Syyt olivat tuolloin pitkälti poliittiset: työeläkkeitä ei haluttu antaa Kansaneläkelaitoksen tai muun poliittisessa ohjauksessa olevan tahon hoidettaviksi. Mahdollisten kaappausyritysten välttämiseksi toimeenpano ja ajan myötä kertyvien eläkevarojen hallinta hajautettiin erityyppisten yksityisen sektorin toimijoiden hoidettavaksi. Näistä merkittävimpiä ovat nykyisin työeläkeyhtiöt eläkesäätiöiden ja -kassojen lukumäärän supistuttua murto-osaan aikaisemmasta.

Perusvalinnasta voi varmasti olla montaa mieltä, mutta alkuperäisen tavoitteen se on toteuttanut, koska työeläkevaroja ei ole toistaiseksi onnistuttu konfiskoimaan muuhun käyttöön. Perusteet hajauttamiselle ovatkin käytännössä edelleen samat: työeläkevarojen pitäminen yksinomaan työeläkkeiden rahoittamiseen tarkoitettuna varallisuutena. Tämä onnistuu edelleen parhaiten hajautuksen keinoin.

Erityistehtäviä, erilaisia työeläkevakuuttajia

Hajautuksesta puhuttaessa on määriteltävä tarkasti, mistä on kyse.

Suomen työeläkejärjestelmässä hajautuselementtejä on useita. Julkisella ja yksityisellä sektorilla on omat järjestelmänsä ja niillä vielä sisäiset rakenteensa. Yksityisellä sektorilla on toimijoina työeläkeyhtiöiden ohella lukuisia TyEL-eläkesäätiöitä ja -kassoja sekä erilliset Merimieseläkekassa ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos, julkisella puolella taas Kevan ja Valtion eläkerahaston ohella esimerkiksi Kirkon eläkerahasto. Jos siis puhutaan hajautuksen purkamisesta, tulisi ensin määritellä, tarkoitetaanko kaikkien työeläketoimijoiden keskittämistä vai – kuten julkisessa keskustelussa ilmeisesti useimmiten – vain neljän toiminnassa olevan työeläkeyhtiön yhdistämistä.

On selvää, että koko työeläkekentän keskittäminen yhdelle toimijalle edellyttäisi toimiakseen yksinkertaistavia ja yhdenmukaistavia muutoksia työeläkkeiden määräytymistä ja rahoittamista koskeviin säädöksiin. Sen sijaan pelkkä työeläkeyhtiöiden yhdistäminen lienee teknisesti melko yksinkertaista, joskin se edellyttäisi niiden omien hallintojen päätäntävallan sivuuttamista erillisellä lainsäädännöllä.

Entä ne säästöt?

Yleisimmin käytetty hajautuksen purkamista perusteleva argumentti koskee työeläketurvan toteuttamisen kuluja.

Yhdistämisen kannattajien argumentti säästettävissä olevista kustannuksista pitää varmasti jossain määrin paikkansa. Hallintokulujen moninkertaisuudesta säästettävissä oleva rahamäärä on kuitenkin varsin vähäinen eikä se toteuta toivetta julkisuudessa esitetyistä satojen miljoonien eurojen säästöistä. Koko työeläkevarallisuuden hoitoon kuluu vuosittain vajaat kaksi miljardia euroa, kun mukaan lasketaan eläkesijoittajien suorien kulujen lisäksi omaisuudenhoitajille maksetut palkkiot. Tästä summasta nykyisiä suurempi sijoittaja pystyisi ehkä toki osan säästämään.

Yhdistämiseen liitettyjen kulusäästöjen kohdalla on syytä myös todeta, että yksityisalojen TyEL-järjestelmän alkuvuosina toimijoita oli useita satoja. Tämä määrä on kutistunut nykyiseen pariin kymmeneen, joten hallintokuluja tarkastellen ollaan varmasti edistytty.

Kokonaan toinen kysymys sitten onkin, mikä olisi hajautusnäkökulmasta riittävä toimijoiden lukumäärä.

Jos tarkastelu koskee koko työeläkejärjestelmää, ollaan varmasti melko lähellä optimia, kun otetaan huomioon useat eri eläkelait ja niihin liittyvät hallinnolliset erityistarpeet. Pelkästään työeläkeyhtiöihin keskittymällä taas voi jo miettiä, mikä on hajautuksen näkökulmasta riittävä yhtiöiden lukumäärä.

Jos luonnollinen kehitys aikojen saatossa johtaisi esimerkiksi siihen, että jäljellä olisi kaksi työeläkeyhtiötä, tilannetta jouduttaisiin tarkastelemaan peliteorian kuuluisan Nashin tasapainon avulla: lopputuloksena saattaisi olla tilanne, jossa kummankaan toimijan intressissä ei ole enää kilpailla. Tällä olisi tietysti merkittävä vaikutus siihen, miten kilpailun tuottamaa tehokkuushyötyä tulisi arvioida. Keskittymiskehityksellä voisi siis olla myös odottamattomia negatiivisia vaikutuksia.

Työeläkejärjestelmän kehittämisessä on katsottava kokonaisuutta

Keskustelu työeläkejärjestelmän hajautuksesta tai sen purkamisesta noussee väistämättä ajoittain esiin ja meidän työeläkealalla tuleekin olla valmis myös itse tarkastelemaan toimintaamme kriittisesti.

Kyseessä on kuitenkin moniulotteinen ja vaikutuksiltaan hankalasti arvioitava kokonaisuus, jota tulee pyrkiä hahmottamaan laajasti ja kaikki näkökulmat huomioon ottaen. Tätä eivät edesauta huolettomat heitot median mielipidekirjoituksissa. Suomalainen työeläketurva on monimutkainen rakennelma, jossa lähes kaikki vaikuttaa kaikkeen. Siksi sen kehittäminen ei voi tapahtua viemällä asioita eteenpäin irrallisina ja kokonaisuus unohtaen.

Blogisarjan muut kaksi osaa

Tämän kirjoituksen jälkeen julkaisimme hajautusteemasta kaksi blogikirjoitusta. Toisessa osassa toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes kirjoittaa eri eläkelaista ja toimijoista hajautuksen taustalla sekä työeläkkeiden rahoituksen ja järjestelmän kehittämisen haasteista.

Viimeisessä osassa Sokka tarkastelee hajautusta sijoitusten, sijoitustoiminnan ja rahoituksen näkökulmista.

P.S. Haluaisitko lukea aiheesta lisää?

Perusteellisen, yhteiskunnan kehitykseen ja suomalaisen hyvinvointivaltion käännekohtiin kytkevän tarinan työeläketurvan historiasta tarjoaa Matti Hannikaisen ja Jussi Vauhkosen kirjoittama Ansioiden mukaan: yksityisalojen työeläkkeiden historia (2012).

Kommentit

Vastaa