Hajautettu järjestelmä
Hajautettu työeläkejärjestelmä turvaa työeläkkeet
Työeläkevakuuttajien toimintakulut nostetaan ajoittain esiin julkisessa keskustelussa niiden alentamisen mahdollisuuksien näkökulmasta. Näin teki myös Jussi Knuuttila omassa mielipidekirjoituksessaan Ilkka-Pohjalaisen verkkosivulla…
Eläkesäätiöyhdistyksen Toropainen: Rahoitus- ja pääomamarkkinat hyötyvät eläkesijoittajakentän moninaisuudesta
Työeläkejärjestelmämme on monien historiassa tehtyjen valintojen summa. 1960-lukuun ja oikeastaan jo kauas sitä edeltävään aikaan ulottuvat juuret unohtuvat joskus julkisessa…
Miksipä peliyhtiö ei perustaisi omaa eläkesäätiötä?
Mielikuvissa nopealiikkeiset, nuoria työntekijöitä pursuavat pelitalot ja eläkejärjestelmä eivät ole ensimmäinen mieleen tuleva yhdistelmä.
Työeläkevarojen sijoittamisen periaatteet suojelevat koko järjestelmää
Keskustelu työeläkevarojen käyttämisestä kotimaisten kasvuyritysten tukemiseen joko suoraan tai välillisesti sijoitusrahastojen kautta on virinnyt tänä keväänä.
Pienten eläkesäätiöiden ja -kassojen toiminnan varmistaminen tukee työeläkkeiden hajautettua toimeenpanoa
Nykyisen ulkoistamiskäytännön kirjaaminen lakiin tukisi parhaiten pienten eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toimintaa.
Työeläkeyhtiöitä yhdistämällä ei saataisi suuria säästöjä
Kyösti Kautto kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa (6.5.), että työeläkeyhtiöiden yhdistämisellä saavutettaisiin valtavat säästöt. On tietysti selvää, että yhden toimijan mallissa kuluja…
Pari sanaa työeläkejärjestelmää koskevan keskustelun sekavuudesta
Viime syksystä lähtien julkisuudessa on käyty keskustelua, jopa kahdella kotimaisella kielellä, työeläkejärjestelmän hallinnollisesta hajautuksesta ja sen tarpeesta. Hajautuksen purkua eli…
Hajautus ja työeläkevarojen sijoitustoiminta ovat kimurantti pari
Olemme tässä hajautusta koskevassa blogisarjassa käsitelleet tähän mennessä työeläkejärjestelmän hajautuksen yleistä luonnetta ja sen ilmenemistä useana eri eläkelakina ja joukkona…
Työeläkejärjestelmän suuri haaste ei ole hajautunut toimeenpano vaan se, että järjestelmän kehittämisvastuu on hajallaan useassa eri paikassa
Maailmassa on paljon monimutkaisuutta. Suomen työeläkejärjestelmässä sitä löytyy ainakin voimassa olevien työeläkelakien lukumäärästä, eri lakien mukaisten eläkkeiden rahoituksen erilaisuudesta ja…
Työeläkejärjestelmän hajautettu toimeenpano ja sen keskittäminen eivät ole yksinkertainen asia
Työeläkejärjestelmän hajautuksesta on esitetty viime aikoina julkisuudessa useita mielipiteitä. Useimmissa on viitattu siihen, että keskittämällä toimintaa saataisiin aikaan säästöjä työeläketurvan…