Tarjoamme työeläkevakuuttajien hallinnon jäsenille työeläkevakuutustoimintaan perehdyttävää koulutusta. Tarjoamme vuosittain sekä kolmipäiväisen peruskoulutuksen että yksittäisiin teemoihin keskittyviä ajankohtaisseminaareja. Tältä sivulta löytyvät keväällä 2016 järjestämämme peruskoulutuksen ohjelma ja luentomateriaalit.

Peruskoulutuksemme sisältää yhden päivän mittaisen peruskoulutuspäivän sekä kaksi puolen päivän kestoista syventävää koulutusta. Peruskoulutuspäivän aiheena on työeläkejärjestelmän toiminta, eläkepolitiikka Suomessa ja Euroopan unionissa sekä hallinnon rooli ja tehtävät. Syventävissä koulutuksissa puolestaan perehdytään eläkkeiden rahoitukseen, työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan sekä vakavaraisuuteen ja vastuuvelkaan.

Vuonna 2016 järjestimme peruskoulutuksen lisäksi kolme ajankohtaisseminaaria, joiden ohjelmat ja luentoaineistot löytyvät Hallinnon ajankohtaisseminaarit 2016 -sivultamme.

Kevään 2016 hallinnon peruskoulutus:

Tutustu kokonaisuudessaan kevään 2016 koulutusohjelmaan:

Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 2016, kevään ohjelmapdf, 234 kB

Muista myös virittäytyä koulutukseen testaamalla tietosi työeläkejärjestelmästä jo etukäteen:

Testaa tietosi hallinnon jäsenenä

Peruskoulutuspäivä: Työeläkejärjestelmä

Koulutus järjestetään tiistaina 10.5.2016 toimistollamme osoitteessa Salomonkatu 17 B (Kampin Autotalo), 3.kerros. Koulutuspäivän ohjelma:

Klo 8.30-8.50 Kahvi

Klo 8.50-9.00 Avaus ja johdanto koulutusohjelmaan

  • uudistetun koulutusohjelman esittely
  • koulutusohjelman tavoitteet

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja

Klo 9.00-10.30 Suomalainen työeläkejärjestelmä

  • työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
  • eläkepolitiikka Suomessa
  • työeläkealan toimijiat ja päätöksenteko

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja

Lataa esitys: Suomalainen työeläkejärjestelmäpdf, 1 MB

Klo 10.30-10.40 Tauko

Klo 10.40-12.00 Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne meistä ajattelevat?

  • EU-oikeudellinen asema
  • eläkepolitiikka Euroopan unionissa
  • eläkejärjestelmän kestävyys ja riittävyys kansainvälisessä vertailussa

Janne Pelkonen, erityisasiantuntija

Lataa esitys: Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli - mitä ne meistä ajattelevat?pdf, 2 MB

Klo 12.00-13.00 Lounas

Klo 13.00-14.15 Työeläkevakuuttajien hallintoa koskeva lainsäädäntö ja hyvä hallintotapa

  • hallituksen jäsenen vastuu
  • toimielinten eri roolit ja tehtävät
  • valvonta ja riskien hallinta

Marja Koponen, lakimies

Lataa esitys: Työeläkevakuuttajien hallintoa koskeva lainsäädäntö ja hyvä hallintotapapdf, 1 MB

Klo 14.15-14.30 Tauko

Klo 14.30-15.30 Mihin luotamme, jos luotamme työeläkejärjestelmään?

Teemu Muhonen, toimittaja

Klo 15.30-15.45 Päätössanat

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja

Tutustu myös aiheeseen liittyviin sisältöihin sivuillamme:

Suomalaisten oma työeläkejärjestelmä

10 lukua, jotka jokaisen olisi hyvä tietää työeläkejärjestelmästä

Suomen työeläkemalli on ainutlaatuinen EU:ssa

Erilaiset työeläkevakuuttajat

Työeläkevakuuttajien hallinto

*** *** *** *** ***

I syventävä koulutus: Eläkkeiden rahoitus ja työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta

Koulutus järjestetään keskiviikkona 18.5.2016 toimistollamme osoitteessa Salomonkatu 17 B (Kampin Autotalo), 3.kerros. Koulutuspäivän ohjelma:

Klo 8.30-8.50 Kahvi

Klo 8.50-9.00 Avaus ja johdanto koulutukseen

Minna Lehmuskero, johtaja

Klo 9.00-10.00 Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla

Minna Lehmuskero, johtaja

Lataa esitys: Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloillapdf, 1 MB

Klo 10.00-10.20 Työeläkejärjestelmän kestävyys

Reijo Vanne, johtava ekonomisti

Lataa esitys: Työeläkejärjestelmän kestävyyspdf, 464 kB

Klo 10.20-10.35 Tauko

Klo 10.35-11.45 Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen

  • työeläkesijoittajan toimintaympäristö
  • tuottavuus ja turvaavuus

Peter Halonen, analyytikko

Lataa esitys: Työeläkevarat ja niiden sijoittaminenpdf, 3 MB

Klo 11.45-11.50 Päätössanat

Minna Lehmuskero, johtaja

Tutustu myös aiheeseen liittyviin sisältöihin sivuillamme:

Työeläkkeiden rahoitus

Työeläkemaksut

Työeläkerahan kiertokulku

Sijoitusvarojen yhteenvedot

*** *** *** *** ***

II syventävä koulutus: Vakavaraisuus meillä ja muualla

Koulutus järjestetään keskiviikkona 25.5.2016 toimistollamme osoitteessa Salomonkatu 17 B (Kampin Autotalo), 3.kerros.

Koulutuspäivän ohjelma:

Klo 8.30-8.50 Kahvi

Klo 8.50-9.00 Avaus ja johdanto koulutukseen

Jouni Herkama, lakimies

Klo 9.00-9.30 Vakavaraisuus ja riskienhallinta muualla

  • Vertailua kansainvälisiin malleihin

Jouni Herkama, lakimies

Lataa esitys: Vakavaraisuus ja riskienhallinta muuallapdf, 890 kB

Klo 9.30-10.30 Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelka

  • Nykyinen ja vuonna 2017 voimaan tuleva vakavaraisuuskehikko
  • Vastuuvelan ja eläkevastuun osat

Seija Lehtonen, matemaatikko

Lataa esitys: Suomen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus ja vastuuvelkapdf, 1 MB

Klo 10.30-10.45 Tauko

Klo 10.45-11.15 Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA)

  • Mitä vuonna 2017 voimaan tuleva ORSA tuo tullessaan?

Minna Lehmuskero, johtaja

Lataa esitys: Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA)pdf, 407 kB

Klo 11.15-11.20 Päätössanat

Minna Lehmuskero, johtaja

Tutustu myös aiheeseen liittyviin sisältöihin sivuillamme:

Työeläkevakuuttajien vastuut ja vakavaraisuus

Vastuulaskenta

Vakavaraisuuslaskenta

Vakuutusmatemaattinen sanasto