Tarjoamme työeläkevakuuttajien hallinnon jäsenille työeläkevakuutustoimintaan perehdyttävän koulutusohjelman toukokuussa 2018. Tältä sivulta löytyvät kolmipäiväisen koulutuksen eri jaksojen ohjelmat ja luentomateriaalit.

Koulutusohjelma koostuu yhdestä koko päivän peruskoulutuksesta sekä kahdesta lyhemmästä syventävästä koulutuksesta.

Peruskoulutuksen teemana ovat:

  • työeläkejärjestelmän toiminta
  • eläkepolitiikka Suomessa ja Euroopan unionissa
  • hallinnon rooli ja tehtävät.

Syventävissä koulutuksissa perehdytään:

  • eläkkeiden rahoitukseen,
  • työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan,
  • työeläkevakuuttajien riskienhallintaan sekä
  • vakavaraisuuteen meillä ja muualla.

Maksuton koulutusohjelma on tarkoitettu ensisijaisesti uusille hallinnon jäsenille, mutta myös aikaisempiin koulutuksiin jo osallistuneet ovat tervetulleita mukaan. Suoritetuista koulutuksista jaamme sähköiset todistukset.

Järjestämme vuonna 2018 kaksi samansisältöistä koulutusohjelmaa, toukokuussa ja syyskuussa. Syyskuun koulutusohjelman kutsun lähetämme kesäkuun alussa.

Lisäksi järjestämme vuoden kuluessa myös ajankohtaisseminaareja hallinnon jäsenille.

Näiden seminaarien ohjelmat ja kutsut sekä luentoaineistot löytyvät Hallinnon ajankohtaisseminaarit 2018 -sivultamme.

Kevään peruskoulutuspäivä: Työeläkejärjestelmä

Aika tiistaina 8.5.2018 klo 8.45-15.45

Paikka Työeläkevakuuttajat Tela ry, Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki (Autotalo, 3. krs)

Ohjelma

8.45-9.00 Kahvi

9.00-9.15 Avaus ja johdanto koulutusohjelmaan

  • Koulutusohjelman esittely ja tavoitteet

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

9.15-10.30 Suomalainen työeläkejärjestelmäpdf, 1004 kB

  • Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
  • Eläkepolitiikka Suomessa
  • Työeläkealan toimijat ja päätöksenteko

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

10.30-10.45 Tauko

10.45-12.00 Työeläkevakuuttajien hallintoa koskeva lainsäädäntö ja hyvä hallintotapapdf, 620 kB

  • Hallituksen jäsenen vastuu
  • Toimielinten eri roolit ja tehtävät
  • Valvonta ja riskien hallinta

Outi Aalto, johtava lakiasiaintuntija, Tela

12.00-13.00 Lounas

13.00-13.30 Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli Euroopan Unionissapdf, 859 kB 1/2

  • EU-oikeudellinen asema

Janne Pelkonen, erityisasiantuntija, Tela

13.30-14.30 Mitä ajattelen työeläkejärjestelmästä?pdf, 157 kB

Juho Romakkaniemi, toimitusjohtaja, Keskuskauppakamari

14.30-14.45 Tauko

14.45-15.30 Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli Euroopan Unionissa 2/2

  • Eläkepolitiikka Euroopan Unionissa
  • Eläkejärjestelmän kestävyys ja riittävyys kansainvälisessä vertailussa

Janne Pelkonen, erityisasiantuntija, Tela

15.30-15.45 Keskustelua ja päätös

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

pdf, 157 kB

pdf, 157 kBKevään ensimmäinen syventävä koulutus:
Eläkkeiden rahoitus ja työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta

Aika tiistaina 15.5.2018 klo 8.45-12.00

Paikka Työeläkevakuuttajat Tela ry, Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki (Autotalo, 3. krs)

Ohjelma

8.45-9.00 Kahvi

9.00-10.00 Eläkkeiden rahoitus - Rahoitus yksityis- ja julkisaloillapdf, 695 kB

Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela

10.00-10.30 Eläkkeiden rahoitus – Työeläkejärjestelmän kestävyyspdf, 493 kB

Mauri Kotamäki, ekonomisti, Tela

10.30-10.45 Tauko

10.45-11.45 Työeläkevarat ja niiden sijoittaminenpdf, 2 MB

  • Työeläkesijoittajan toimintaympäristö
  • Tuottavuus ja turvaavuus

Janne Pelkonen, erityisasiantuntija, Tela

11.45-12.00 Keskustelua ja päätös

Kirsi Siltanen, koulutuspäällikkö, Tela

Kevään toinen syventävä koulutus: Vakavaraisuus meillä ja muualla

Aika tiistaina 22.5.2018 klo 8.45-11.45

Paikka Työeläkevakuuttajat Tela ry, Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki (Autotalo, 3. krs)

Ohjelma

8.45-9:00 Kahvi

9.00-9.30 Työeläkevakuuttajien riskienhallintapdf, 331 kB

Minna Lehmuskero, analyysitoimintojen johtaja, Tela

9.30-10.30 Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteitapdf, 948 kB

  • Yksityisalojen vakavaraisuussäädökset
  • Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA)
  • Julkisen puolen sijoitustoimintarajoitteet

Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela

10.30-10.45 Tauko

10.45-11.30 Vakavaraisuus meillä ja muuallapdf, 1 MB

  • Vertailua kansainvälisiin malleihin

Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela

11.30-11.45 Keskustelua ja päätös

Kirsi Siltanen, koulutuspäällikkö, Tela