Tarjoamme työeläkevakuuttajien hallinnon jäsenille työeläkevakuutustoimintaan perehdyttävän koulutusohjelman syyskuussa 2018. Tältä sivulta löytyvät kolmipäiväisen koulutuksen eri jaksojen ohjelmat ja luentomateriaalit.

Koulutusohjelma koostuu yhdestä koko päivän peruskoulutuksesta sekä kahdesta lyhemmästä syventävästä koulutuksesta.

Peruskoulutuksen teemana ovat:

  • työeläkejärjestelmän toiminta
  • eläkepolitiikka Suomessa ja Euroopan unionissa
  • hallinnon rooli ja tehtävät.

Syventävissä koulutuksissa perehdytään:

  • eläkkeiden rahoitukseen,
  • työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan,
  • työeläkevakuuttajien riskienhallintaan sekä
  • vakavaraisuuteen meillä ja muualla.

Maksuton koulutusohjelma on tarkoitettu ensisijaisesti uusille hallinnon jäsenille, mutta myös aikaisempiin koulutuksiin jo osallistuneet ovat tervetulleita mukaan. Suoritetuista koulutuksista jaamme sähköiset todistukset.

Järjestämme vuosittain kaksi samansisältöistä koulutusohjelmaa, toukokuussa ja syyskuussa.

Lisäksi järjestämme vuoden kuluessa myös ajankohtaisseminaareja hallinnon jäsenille.

Näiden seminaarien ohjelmat ja kutsut sekä luentoaineistot löytyvät Hallinnon ajankohtaisseminaarit 2018 -sivultamme.

Syksyn peruskoulutuspäivä: Työeläkejärjestelmä

Aika: tiistaina 11.9.2018 klo 9.00-15.45

Paikka: Työeläkevakuuttajat Tela ry, Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki (Autotalo, 3. krs)

Ohjelma

8:45 Kahvi

9.00-9.15 Avaus ja johdanto koulutusohjelmaan

  • Koulutusohjelman esittely ja tavoitteet

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

9.15-10.30 Suomalainen työeläkejärjestelmä

  • Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet
  • Eläkepolitiikka Suomessa
  • Työeläkealan toimijat ja päätöksenteko

Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

10.30-10.45 Tauko

10.45-12.00 Työeläkevakuuttajien hallintoa koskeva lainsäädäntö ja hyvä hallintotapa

  • Hallituksen jäsenen vastuu
  • Toimielinten eri roolit ja tehtävät
  • Valvonta ja riskien hallinta

Outi Aalto, johtava lakiasiaintuntija, Tela

12.00-13.00 Lounas

13.00-14.30 Suomen ainutlaatuinen työeläkemalli Euroopan Unionissa

  • EU-oikeudellinen asema
  • Eläkepolitiikka Euroopan Unionissa
  • Eläkejärjestelmän kestävyys ja riittävyys kansainvälisessä vertailussa

Janne Pelkonen, erityisasiantuntija, Tela

14.30-14.45 Tauko

14.45-15.45 Mitä ajattelen työeläkejärjestelmästä?

Antton Rönnholm, puoluesihteeri, SDP

15.45 Päätös: Nikolas Elomaa, edunvalvontajohtaja, Tela

Syksyn ensimmäinen syventävä koulutus:
Eläkkeiden rahoitus ja työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta

Aika: tiistaina 18.9.2018 klo 9.00-12.00

Paikka: Työeläkevakuuttajat Tela ry, Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki (Autotalo, 3. krs)

Ohjelma

8.45 -9.00 Kahvi

9.00-9.45 Eläkkeiden rahoitus - Rahoitus yksityis- ja julkisaloilla

Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela

9.45-10.45 Eläkkeiden rahoitus – Työeläkejärjestelmän kestävyys

Mauri Kotamäki, ekonomisti, Tela

10.45-11.00 Tauko

11.00-12.00 Työeläkevarat ja niiden sijoittaminen

  • Työeläkesijoittajan toimintaympäristö
  • Tuottavuus ja turvaavuus

Peter Halonen, analyytikko, Tela

12.00 Päätös: Kirsi Siltanen, koulutuspäällikkö, Tela

Syksyn toinen syventävä koulutus: Riskienhallinta ja vakavaraisuus

Aika: tiistaina 25.9.2018 klo 9.00-11.45

Paikka: Työeläkevakuuttajat Tela ry, Salomonkatu 17 B, 00100 Helsinki (Autotalo, 3. krs)

Ohjelma

8.45-9.00 Kahvi

9.00-9.45 Työeläkevakuuttajien riskienhallinta

Minna Lehmuskero, analyysitoimintojen johtaja, Tela

9.45-10.45 Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita

  • Yksityisalojen vakavaraisuussäädökset
  • Työeläkealan riski- ja vakavaraisuusarvio (ORSA)
  • Julkisen puolen sijoitustoimintarajoitteet

Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela

10.45-11.00 Tauko

11.00-11.45 Vakavaraisuus meillä ja muualla

  • Vertailua kansainvälisiin malleihin

Seija Lehtonen, matemaatikko, Tela

11.45 Päätös: Kirsi Siltanen, koulutuspäällikkö, Tela