2010-luvun loppupuoli on Euroopan tulevaisuuden linjaamisen aikaa. Yksi EU:n merkittävimmistä missioista on kiistanalaisen talous- ja rahaliitto EMU:n kehittäminen. Visiona on uudistaa nykyistä talous- ja rahaliittoa vakaammaksi ja tehokkaammaksi ja syventää integraatiota erityisesti euromaiden kesken. Suomalaisten työeläkkeiden kannalta EMU ja euro ovat monella tapaa hyvä asia. Päätösvalta eläkejärjestelmästä ja sen kehittämisestä on kuitenkin tärkeää pitää Suomen omissa käsissä.

Tausta: EMU:n kehittämisen vaikutuksia tarkasteltava kolmella osa-alueella

EMU:n kehittämisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia suomalaiseen työeläkejärjestelmään. Osa vaikutuksista voi olla suoria esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden kautta, mutta suuri osa vaikutuksista on välillisiä: laajemmin EU:n yhteisen taloudenpidon (fiskaali- eli talousunioni) ja päätöksenteon yhdentymisen ja keskittymisen kautta.

1. Rahoitusmarkkinoiden muuttuva sääntely vaikuttaa suoraan suomalaisten työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan. Ne hoitavat yhteensä noin 200 miljardin eläkevarallisuutta. Tämä tekee niistä suuria institutionaalisia sijoittajia. Rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseen (pankkiunionihanke) ja uusien sijoitusmahdollisuuksien luomiseen (pääomamarkkinaunioni) tähtäävät hankkeet vaikuttavat suoraan työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaan ja sen tuottoihin.

Uudet innovaatiot ja lakihankkeet, joita pääomamarkkinaunionionihankkeessa edistetään, voivat parhaimmillaan tarjota aiempaa monipuolisempia mahdollisuuksia lainaksi antamiseen ja sijoittamiseen. Taustalla on tavoite saada institutionaaliset sijoittajat tukemaan Euroopan kasvua entistä vahvemmin sekä kiinnittää huomiota kestävään rahoitukseen esimerkiksi ilmastopolitiikan näkökulmasta. Komissio on lisäksi selvittänyt mm. joukkorahoitusta, joukkolainamarkkinoiden kehitystä ja rajat ylittävän sijoittamisen esteitä.

2. Talousunionin – eli EU-jäsenmaiden yhteisten raha-asioiden, kuten budjetin – mahdolliset vaikutukset suomalaisten työeläkkeisiin näkyisivät eläkejärjestelmän tasolla. Eläkejärjestelmien ominaisuuksilla on suuri merkitys julkiselle taloudelle kaikissa Euroopan maissa. Eläkkeet ovat suuri kustannus ja eläkepolitiikka vaikuttaa työmarkkinoihin ja työn tarjontaan. Väestön ikääntyminen ja julkisten talouksien kestävyysongelmat ovat lisänneet jäsenvaltioiden paineita tehdä eläkeuudistuksia kustannusten hillitsemiseksi. EU:lla on mahdollisuus ohjata jäsenvaltioita eläkeuudistuksiin julkisten talouksien sääntelyn, valvonnan, koordinaation sekä talouspolitiikan kautta, vaikka EU:n lainsäädännön toimivalta ei suoraan ulotu lakisääteisen sosiaaliturvaeläkkeen järjestämiseen.

Mihin suuntaan taloussääntely- ja valvonta EU-tasolla kehittyvät? Yhtäältä on keskitytty taloussääntöjen noudattamiseen ja vahvistamiseen ja toisaalta EU-maiden välisen solidaarisuuden eli yhteisvastuullisuuden lisäämiseen. Kysymys talouskurin tulevaisuudesta koskettaa jäsenmaissa väistämättä myös eläkkeitä, esimerkiksi jos rakenteellisia uudistuksia halutaan ohjata voimakkaammin.

EU:n seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen (eli budjetti vuodesta 2021 eteenpäin) osalta keskustelu ja valmistelu ovat jo käynnistyneet, ja budjettisuunnitelmaan kohdistuu paljon paineita.

3. EU-päätöksenteon yhdentymiskehityksessä on osa-alueita ja aloitteita, jotka toteutuessaan voisivat muuttaa päätöksenteon prosesseja merkittävästi ja jopa toimivallan jakoa EU:n ja jäsenmaiden välillä. Tuoreimpiin esimerkkeihin lukeutuu ehdotus EU:n yhteisen valtiovarainministerin viran perustamisesta, jossa rooli ja toimivalta tosin ovat avoin kysymys.

Eurosta hyötyjä Suomen työeläkkeille

Suomalaisten työeläkkeiden näkökulmasta euro on ollut hyvä asia.

Euro on tärkeä eläkerahastojen sijoitustoiminnan riskien vähentämisessä. Euroalueella sijoittamiseen ei nimittäin yhteisen valuutan takia liity valuuttakurssiriskiä. Sijoittaessaan euroalueen ulkopuolelle suomalaiset työeläkevakuuttajat joutuvat vaihtamaan euroja muiksi valuutoiksi ja jälleen takaisin euroiksi maksaakseen eläkkeitä. Valuutan vaihtamisella ja valuuttakurssien muutoksilla on vaikutusta sijoitustoiminnan tuottoihin. Valuuttakurssien liikkeitä on hyvin vaikea ennakoida, ja riskejä vastaan pyritään suojautumaan johdannaissopimusten avulla.

Työeläkevakuuttajat hallinnoivat lähes 200 miljardin sijoitusvarallisuutta, jota käytetään joka vuosi yhä enemmän eläkkeiden maksuun. Lähes viidennes eläkevakuuttajien sijoituksista suuntautui muihin euromaihin (18,8 prosenttia vuoden 2017 kolmannen neljänneksen päättyessä). (Sijoituksista 27,8 prosenttia suuntautui Suomeen ja 53,4 prosenttia euroalueen ulkopuolelle). Ilman euroa 19 jäsenmaassa olisi oma valuuttansa, jonka vaihtelua vastaan olisi suojauduttava.

Euro on osoittautunut myös eläkeläisille tärkeäksi hintavakauden säilyttäjäksi. Markka-aikaan verrattuna eläke-euron ostovoima on pysynyt vakaana. Yhteisen valuutan ja rahapolitiikan keskittämisen seurauksena inflaatio on ollut pienempää.

EU-budjetin uudet tehtävät puhuttavat

EMU:a voi ajatella hankekokonaisuutena, joka kerää yhteen jäsenvaltioiden yhteistyötä koskevat merkittävät aloitteet eri politiikan osa-alueilta. Euroopan komission EMU-visiot sisältävät erilaisia ehdotuksia jäsenmaiden integraation syventämiseksi, ja siinä EU-budjetille on kaavailtu uusia tehtäviä. Toisaalta jäsenvaltioiden keskuudessa on pohdittu euromaille rajattua omaa rahoitusvälinettä.

Komission merkittävimpiin, myös työeläkealan näkökulmasta kiinnostaviin hahmotelmiin lukeutuvat suhdannetasausmekanismit. Muoto ja rahoitus ovat avoimia kysymyksiä, mutta niiden avulla halutaan esimerkiksi edistää jäsenmaiden rakenneuudistuksia tai ylläpitää julkisia investointeja kansallisten talouskriisien tilanteissa. Tällaisissa vain yhteen tai harvoihin jäsenmaihin kohdistuvissa epäsymmetrisissä shokeissa jäsenvaltion omat toimintamahdollisuudet ovat rajalliset. Yhteisen valuutan myötä keinovalikoimassa ei ole omaa rahapolitiikkaa, esimerkiksi devalvointia (eli kotimaan valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin maan teollisuuden ja viennin kilpailukyvyn parantamiseksi). Lisäksi EU:n talouskoordinaation säännöt rajoittavat reagointia.

Tasausmekanismeihin liittyy paljon avoimia kysymyksiä. Keskusteluissa on ollut esimerkiksi yhteiseurooppalainen työttömyysvakuutus, jolla suhdannetyöttömyyttä korjattaisiin yhteisestä budjetista. Myös julkisten investointien tukemisesta on puhuttu, mutta mitä kaikkea sitten voitaisiin määritellä julkisiksi investoinneiksi, on avoinna. Komission pöydällä on ollut myös yleisempi ”pahan päivän” rahasto.

Esillä on ollut myös euromaiden yhteinen rahoitusmekanismi, jolla voitaisiin tukea rakenneuudistuksia. Tällöin kyse voisi olla esimerkiksi eläkeuudistuksista.

Suuri ratkaisematon kysymys on tasausmekanismien rahoitus. Vaikuttavuudeltaan merkittävä suhdannetasausmekanismi vaatisi huomattavia resursseja, kun taas nykyinen EU-budjetti on noin 1 % jäsenmaiden bruttokansantuotteesta. Ehdotuksia on lukuisia: On esitetty, että tasausmekanismeja varten kerättäisiin jokin lisäosuus kansallisesta bruttokansantuotteesta, rahoitus järjestettäisiin jäsenmaiden kertaluontoisilla panostuksilla, käytettäisiin verotusta (hyödyntäen esimerkiksi rahoitusmarkkinaveroa, yritysveroa, arvonlisäveroa tai jonkinlaista digi- tai hiiliveroa) tai yksinkertaisesti EU-budjetin jäsenmaksua nostettaisiin.

Suunnitellut muutokset nivoutuvat EU:n seuraavan rahoituskehyksen suunnitteluun ja verotuskysymyksiin. Painetta EU-budjetin kasvattamiselle on muutenkin, ja tilannetta vaikeuttaa entisestään brexitin myötä budjettiin tulossa oleva noin 10 miljardin euron vuotuinen aukko.

Ei ole esitetty, että eläkerahastoja käytettäisiin tasausmekanismien rahoittamiseen. Mutta kun EU-budjettia ja tasausmekanismien rahoitusta suunnitellaan, on tärkeää pitää mielessä, että suomalaiset työeläkerahastot on varattu yksinomaan nykyisiin ja tuleviin eläkkeisiin. Eläke ei ole suhdanneilmiö, vaan pitkän aikavälin yhteiskuntasopimus, joka pohjaa kansallisiin instituutioihin ja arvoihin.

Suomen liittyessä talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen vuonna 1997, työmarkkinaosapuolet sopivat kansallisesta varauksesta suhdannetasaamista varten (niin kutsutusta EMU-puskurista). Tarvittaessa taloutta voidaan siis vakauttaa kansallisesti siitä päättäen. Käytännössä päätösvalta asiassa on työmarkkinaosapuolilla ja kysymys on työnteon kustannusten hallitsemisesta työeläkemaksun tasoa väliaikaisesti tarkastamalla. Tämä päätösvalta on haluttu pitää kansallisella tasolla ja työmarkkinajärjestöillä, eikä sitä voida laajentaa tai luovuttaa EU-tasolle.

Kansallisesta päätösvallasta pidettävä kiinni

Eläkkeet ovat EU:ssa vahvasti kansallisen toimivallan aluetta. Suomalaisten työeläkkeiden näkökulmasta on tärkeää, että näin on myös jatkossa.

EMU:n kehittämisvisioissa korostuva ajatus riskien ja resurssien uudelleenjaon lisäämisestä, yhteisvastuusta ja kontrollista on eläkkeiden näkökulmasta hankala. Se toisi paineita keskittää euromaiden päätöksentekoa unionitasolle sekä ohjata voimakkaammin rakenteellisia uudistuksia, kuten eläkeuudistuksia. Todellisuudessa eri jäsenmaat ja niiden eläkejärjestelmät poikkeavat toisistaan merkittävästi. Eläkepolitiikka kuuluu lähelle jäsenvaltioita ja niiden kansalaisia, ja siinä on toimittava vastuullisesti ja pitkäjänteisesti.

Lisäksi kunnianhimoisimmat visiot merkitsisivät, että EU:n perussopimuksia jouduttaisiin avaamaan. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää pitää kiinni suomalaisen työeläkejärjestelmän vakiintuneesta EU-oikeudellisesta asemasta.

Eläkejärjestelmää huolletaan jatkuvasti muun muassa arvioimalla ja uudistamalla sitä. Uudistustyössä on tärkeää panostaa työurien pidentämiseen niin lopusta kuin keskeltä ja alustakin. Terve suhde eläkeajan ja työuran välillä on tärkeää koko kansantaloudelle. Vuonna 2017 voimaan astuneella eläkeuudistuksella Suomi onkin onnistunut huolehtimaan työeläkejärjestelmän rahoituksellisesta sekä sosiaalisesta kestävyydestä, jonka lisäksi sillä on merkittävä vaikutus julkisen talouden kestävyysvajeen pienentämisessä. Uudistusta voidaan pitää EU-tasollakin malliesimerkkinä sopeutumisessa eliniän pidentymisen trendiin.

Suomen täytyy huolehtia työeläkejärjestelmäämme koskevan päätöksenteon kansallisesta itsenäisyydestä suhteessa EU:n talouskoordinaatioon sekä koko talous- ja rahaliiton kehittämiseen. Suomen työeläkejärjestelmän erityispiirteet on tärkeää ottaa asianmukaisesti huomioon unionin lainsäädännön kehittämisessä.

Eläkkeiden riittävä taso keskiöön

Viime vuosina sosiaaliset, muun muassa sosiaaliturvan riittävyyteen liittyvät kysymykset ovat nousseet yhä voimakkaammin EU:n kehittämisen agendalle. EU:n sosiaalisen ulottuvuuden edistäminen on Jean-Claude Junckerin komission aikana konkretisoitunut Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin hankkeessa, joka keskittyy työmarkkinoihin ja sosiaalipolitiikkaan. Tausta on jäsenvaltioiden sosiaalisten olojen parantamisessa ja maiden sosiaalisten erojen vähentämisessä. Lisäksi hankkeessa kehitettiin talousmittareiden rinnalle uusia sosiaalisen suoriutumisen mittareita ja pohdittiin niiden roolia.

Pilari rakentui kaikkien jäsenvaltioiden allekirjoittamaksi periaatejulistukseksi vuonna 2017. Aika näyttää, muuntuvatko isot periaatteelliset linjaukset EU-lainsäädännöksi. Pidämme pilarin tavoitteita monelta osin kannatettavina ja niiden periaatteita voidaan edistää jäsenmaissa ja olemassa olevien EU-tason seurantarakenteiden, kuten eurooppalaisen lukukauden, kautta.

Eläkkeiden osalta pilarissa korostetaan palkansaajien, yrittäjien ja itsensätyöllistäjien oikeutta kohtuullisiin maksamiensa eläkemaksujen mukaisiin eläkkeisiin. Tavoitteena on sukupuolten tasa-arvo eläkkeissä ja ihmisarvoisen vanhuuden turvaaminen. Pilarissa on ilmaistu myös tärkeä periaate siitä, että eläke-etuuksien riittävä taso on yhtä tärkeä asia kuin eläkkeiden rahoituksen kestävyys, kun arvioidaan jäsenvaltioiden suoriutumista.

Tärkeää on pitää pilarihanke avoimena kaikille EU-maille. Taklattavat haasteet kuitenkin ovat samoja kaikissa EU-maissa. Sosiaali- ja työmarkkinalainsäädännön eritahtisuus toisi mukanaan ongelmia, esimerkiksi kilpailuvääristymiä ja sosiaalisten olojen yhä syvempää eriytymistä.

Integraation suuntaa etsimässä

Euroopan yhdentymisen tulevaisuus on avoin kysymys. EU:ssa on aitoa kehittämisen halua ja tarvetta, ja nähdään, että nykyinen hyvä taloudellinen kehitys antaa mahdollisuuksia integraatiolle.

Monitahtisen kehityksen mahdollisuus on kuitenkin yleisesti hyväksytty. Euromaat syventävät yhteistyötään etujoukossa ja ovat luonnollisesti EMU:n kehittämisen ytimessä. On täysin avoinna, mitkä EMU:n uudistamisen osa-alueet etenevät ja mitkä maat lähtevät mukaan. Erilaisia blokkeja muodostuu jäsenmaiden intressien mukaan. Eritahtisuus voi kuitenkin synnyttää ongelmia päätöksenteon monimutkaistumisen, sisämarkkinoiden toiminnan ja arvoyhteisön näkökulmista.

Yhteistyömaiden prosessit tulee pitää avoimina kaikille EU-maille. Toisin sanoen, kaikkien jäsenmaiden on oltava mukana keskusteluissa. Tavoite on nimenomaan lähentää kaikkia maita talous- ja sosiaalisissa kysymyksissä, jolloin klikit ovat väistämättä huono asia.

Suomen kaltaisten, pienten EU-maiden näkökulmasta on tärkeää, edistetäänkö uudistuksia lainsäädännön vai valtioiden välisten sopimusten kautta. Yhteisöpäätösmenettelyllä, jossa kaikki maat ovat päätöksenteossa mukana, on etunsa. Vaikka virallinen prosessi on hidas, on tärkeää, että asiat arvioidaan kaikissa EU-instituutioissa (komissio, parlamentti ja neuvosto).

Vuodet 2018–19 ovat tärkeä nivelvaihe EMU:n uudistamisessa. Näinä vuosina jäsenvaltioiden tahto ja kevään 2019 parlamenttivaalien jälkeisten EU-instituutioiden kokoonpano muodostuvat. EMU-visioita käsitellään vuoden 2018 aikana ylätasolla Eurooppa-neuvostossa, ja komission vuoden 2018 työohjelmassa on muutamia konkreettisia ehdotuksia. EMU on EU:ssa toki vain yksi kehittämisen osa-alueista. EU:n tulevaisuuden rakennuspalikoita pohditaan muillakin integraation alueilla: sisämarkkinat, puolustusunioni, monivuotinen rahoituskehys ja globalisaatio. (EU:n tulevaisuuden skenaarioita on tarkemmin kuvattu esimerkiksi Valkoisessa kirjassa Euroopan tulevaisuudesta ja siihen liittyvässä tiedotteessa Komission valkoinen kirja Euroopan tulevaisuudesta: Yhtenäisyys 27 jäsenvaltion unionissa.)

Jäsenvaltiot käyvät keskustelua, jossa – vaikkakin Saksa-Ranska-akseli on tärkeä – kaikkien maiden osallistuminen tärkeää. Myös Suomi on antanut kantojaan 2017 syksyllä (valtioneuvoston linjaus), mutta kuten meillä, monissa muissakin EU-maissa on tulossa tärkeitä vaaleja, joissa kansallisia EU-linjoja luodaan.

Kevään 2019 EU-parlamenttivaalien alla EU-keskusteluissa toivottavasti päästään syvemmälle ja myös kansalaiskeskustelu on vilkasta. Kun uusi komissio aloittaa työnsä, päästään toden teolla linjaamaan integraation suuntaa. Voi olla, että päätöksiä tehdään vasta vuoteen 2025 nähden, joka EMU:n kehittämissuunnitelmissa on asetettu pitkän aikavälin kiintopisteeksi.

Suomen lakisääteinen työeläkejärjestelmä pähkinänkuoressa

  • Pakollinen, etuus- ja ansioperusteinen työeläkevakuutus palkansaajille, yrittäjille, maatalousyrittäjille ja merimiehille. Katsotaan osaksi sosiaaliturvaa.
  • Hajautettu hallinto yksityisellä sektorilla työeläkeyhtiöihin, säätiöihin ja kassoihin.
  • Työmarkkinaosapuolet ovat mukana hallinnossa ja järjestelmän päätöksenteossa.
  • Työeläke vuonna 2016: n. miljoona eläkkeensaajaa, keskieläke n. 1.500€/kk, kustannukset n. 12,2 %/bkt:stä (ennuste)
  • Työeläkevarat syyskuun 2017 lopussa: 198,9 mrd. €
  • Lähitulevaisuudessa yksityisaloilla noin ¾ eläkevastuista katetaan eläkemaksujen ja ¼ rahastoinnin kautta.
  • Kansallinen vakavaraisuuslainsäädäntö sääntelee suomalaisten yksityisalojen työeläkevakuuttajien riskinottoa sijoitustoiminnassa.
  • Tulot, menot ja varat tilastoidaan kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöjen sosiaaliturvarahastot-sektoriin (Eurostat: EKT 1997, 2010).
  • Sosiaaliturvan koordinaatioasetuksen (EC 883/2004, 987/2009) piirissä. Tarkoituksena sovittaa yhteen EU-kansalaisten oikeudet.
  • Suomen EY-liittymissopimus (SoPS 103/1994): henkivakuutusdirektiiviä (Solvenssi II) ei sovelleta työeläkeyhtiöihin. Toisin sanoen suomalaista työeläkevakuutusta eivät koske rajat ylittävän kilpailun mahdollistava henkivakuutuslainsäädäntö tai lisäeläkkeiden sääntely.