Siirry sisältöön

Työeläkevarat kasvoivat 11 miljardia pandemian ja sijoitusympäristön haasteista huolimatta

Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat nousivat noin 11 miljardilla vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä. Pitkittyneestä koronaviruspandemiasta huolimatta sijoitusten positiivinen kehitys jatkui vuosineljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun lopussa yhteensä 233 miljardia euroa.

Jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä eläkevaroissa saavutettiin ja ylitettiin taso, jolla oltiin ennen koronapandemian aiheuttamaa jyrkkää laskua. Varojen kasvu vuoden 2021 ensimmäisinä kuukausina oli hyvin pitkälti osakesijoitusten ansiota, kertoo Työeläkevakuuttajat Telan analyytikko Kimmo Koivurinne.

– Koronavirusrokotusten käynnistyminen vahvisti pääomamarkkinoiden yleistä luottamusta, mikä vaikutti suotuisasti erityisesti osakesijoitusten kehitykseen. Rokotusten etenemisen ohella osakemarkkinoiden virettä nosti myös erityisesti Yhdysvaltojen historiallisen suuri elvytys, kertoo Koivurinne.

Näköpiirissä haasteitakin

Kokonaisuudessaan sijoitustuotto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reaalisesti 4,1 prosenttia.

– Eläkevarat kasvoivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä osakesijoitusten ansiosta. Samaan aikaan korko- ja kiinteistösijoitusten reaalituotot olivat negatiivisia, Koivurinne kuvaa.

Kuuden suurimman työeläkevakuuttajan osakesijoitusten tuotot olivat vuosineljänneksellä reaalisesti keskimäärin 8,4 prosenttia. Korkosijoitusten tuotot olivat reaalisesti keskimäärin -0,6 prosenttia, kiinteistösijoitusten tuotot -0,2 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten eli pääasiassa hedgerahastojen tuotot 2,1 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Työeläkevakuuttajat Telan tilastoanalyysistä. Pääkohdat Koivurinne kertoo videolla, joka on katsottavissa alla ja Telan YouTube-kanavalla.

– Korkosijoitusten heikko tuotto alkuvuonna ja niiden osuuden supistuminen pitemmällä aikajänteellä kertovat sijoitusympäristöstä, jossa hyvien tuottojen löytäminen oli jo ennestään haastavaa, ja johon koronaviruspandemia on entisestään lisännyt vaikeuskerrointa, Koivurinne sanoo.

– Korkosijoitukset ovat perinteisesti olleet työeläkevakuuttajien kaltaisten institutionaalisten sijoittajien salkussa eräänlainen turvallinen kulmakivi. Nyt on kuitenkin meneillään pidempi trendi, jossa korkosijoitusten suhteellinen osuus on lähes puolittunut viimeisen viidentoista vuoden aikana. Työeläkevakuuttajat ovat korvanneet korkosijoituksia paremmin tuottavilla osakkeilla, pääomasijoituksilla ja muilla vaihtoehtoisilla omaisuuslajeilla, Koivurinne kuvaa.

Pidemmällä tarkastelujaksolla korkosijoitusten tuotot ovat Koivurinteen mukaan olleet kohtuulliset. Vuoden 2021 ensimmäisinä kuukausina kasvaneet inflaatio-odotukset ovat vaikuttaneet korkoihin ja se on näkynyt korkosijoitusten negatiivisina tuottoina työeläkevakuuttajilla.

Sijoitusjakaumassa vain vähäistä muutosta

Työeläkesijoitusten omaisuuslajikohtainen jakautuminen muuttui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä hyvin vähän. Osake- ja osaketyyppisten sijoituksien osuus (53 %) kohosi noin prosenttiyksikön. Korkosijoituksien osuus (31 %) supistui prosenttiyksikön. Kiinteistösijoituksien (8 %) ja vaihtoehtoisten sijoituksien (8 %) osuudet pysyivät kutakuinkin muuttumattomina.

Sijoitusjakauma omaisuuslajeittain maaliskuun 2021 lopussa.

Alueellisissa sijoitusosuuksissa ei alkuvuoden aikana tapahtunut mainittavia muutoksia. Sekä kotimaahan (24 %) että euroalueelle (16 %) kohdistuneiden sijoitusten osuudet laskivat kumpikin puolisen prosenttiyksikköä ja vastaavasti euroalueen ulkopuolisiin maihin (59 %) kohdistuneiden sijoitusten osuus nousi prosenttiyksikön verran. Sijoitusosuuksien muutoksiin vaikuttavat arvonmuutosten ohella nettovirrat eli ostojen, myyntien ja erääntymisten välinen erotus.

Alueelliset sijoitusosuudet maaliskuun 2021 lopussa.

***

Eläkevaroja koskeva Telan tilastoanalyysi sisältää tiedot eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen, eläkesäätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon eläkerahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnasta. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva.

Analyysi sijoitusvarojen määristä ja kohdentumisesta löytyy kokonaisuudessaan Telan Sijoitusanalyysi-sivulta. Seuraavan sijoitusanalyysimme vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen tilanteesta julkaisemme syyskuun alussa.

Lisätietoja: