Siirry sisältöön

Tilinpäätöstiedot 2020 julkaistu

Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2020 on julkaistu tänään osana Työeläke-lehden numeroa 2/2021. Tilinpäätösliite kokoaa yhteen kaikkien työeläkevakuuttajien tilinpäätöslukuja vuodelta 2020 esimerkiksi tulojen, eläkemenojen ja sijoitusjakaumien osalta. Lisäksi liitteessä on työeläkeyhtiöiden osalta tarkempi erittely muun muassa kokonaisliikekuluista ja niiden jakaumasta.

Analyytikkomme Kimmo Koivurinne on laatinut liitteeseen artikkelin, jossa hän summaa viime vuoden käänteitä ja lopputulosta. Koronaviruspandemiasta huolimatta vuosi päättyi hyviin tuottoihin ja sijoitusvarjojen määrä nousi lähes 223 miljardiin euroon.

Tilinpäätösliitteen asiantuntijoina ovat toimineet Koivurinteen lisäksi tilastosuunnittelijamme Maija Schrall sekä Eläketurvakeskuksen aktuaaripäällikkö Jaakko Aho ja kustannustenjaon asiantuntija Eeva Puuperä.

Sekä tilinpäätösliite että Koivurinteen artikkeli ovat luettavissa sivuillamme:

Myös työeläkevakuuttajien markkinaosuustiedot päivitetty

Olemme päivittäneet tilinpäätöstietojen pohjalta myös sivuiltamme löytyvät työeläkevakuuttajien markkinaosuustiedot sekä vuodelta 2020 että aikasarjana vuosilta 2005–2020.

Markkinaosuustiedoissa on kuvattu vakuutusmaksutulon ja eläkemenon osuuksia eläkevakuuttajatyypeittäin sekä työeläkeyhtiöiden osuuksia TyEL- ja YEL-maksutuloista ja -vakuutetuista. Tiedot löytyvät Markkinaosuustiedot -sivultamme.