Siirry sisältöön

Työeläkevarojen kasvu vuonna 2021 vahvisti eläkkeiden rahoitusta – vahvoista asemista vaikeaan alkuvuoteen

Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat kasvoivat yhteensä 255 miljardiin euroon vuoden 2021 aikana. Kasvua tuotti osake- ja erityisesti pääomasijoitusten vahva kehitys.

– Työeläkevarojen kasvu vuonna 2021 on erityisen hyvä uutinen nyt, kun koko maailma seuraa Ukrainan tilannetta. Kriisiajan kestoa sekä sen lopullisia talousvaikutuksia on vaikea arvioida tässä vaiheessa. Varat turvaavat nykyisten ja tulevien eläkkeiden rahoitusta, toteaa Työeläkevakuuttajat Telan analyytikko Kimmo Koivurinne.

Vaikeaan aikaan lähdetään työeläkejärjestelmässä vahvasta tilanteesta. Työeläkevarat kasvoivat hyvän sijoitusvuoden aikana noin 33* miljardilla eurolla. Yksityisalojen työeläkevakuuttajien keskimääräinen vakavaraisuus vahvistui ja oli vuoden lopussa jo koronakriisiä edeltänyttä tasoa parempi.

Vakavaraisuus tarkoittaa yksityisalojen työeläkevakuuttajien riskinkantokykyä eli kuinka paljon kullakin työeläkevakuuttajalla on varoja suhteessa vastuisiin eli sen vastuulla oleviin eläkkeisiin. Riittävällä vakavaraisuudella turvataan eläkkeiden maksu ennen kaikkea sijoittamisen riskejä vastaan. Työeläkevakuuttajan vakavaraisuusaste on prosenttiluku, joka kertoo sen varojen määrän suhteessa vastuuvelkaan. Vakavaraisuussääntely koskee yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkesäätiöitä, eläkekassoja ja Merimieseläkekassaa. Myös julkisten alojen työeläkevakuuttajien sijoitustoimintaa ohjataan ja valvotaan ja käytössä on puskuriluontoiset rahastot osana eläkkeiden maksua.

Suotuisa sijoitusvuosi sisälsi myös epävarmuuksia

Työeläkevarojen positiivinen kehitys vuonna 2021 oli pitkälti osake- ja erityisesti pääomasijoitusten ansiota. Kokonaisuudessaan eläkevarojen sijoitustuotto oli vuoden 2021 ajalta reaalisesti 11,9 prosenttia. Osakesijoitusten tuotot olivat reaalisesti keskimäärin 23,8 prosenttia. Korkosijoitusten tuotot olivat reaalisesti keskimäärin -1,2 prosenttia, kiinteistösijoitusten tuotot 4,6 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten eli pääasiassa hedgerahastojen tuotot 6,8 prosenttia. Työeläkevarojen sijoituslajikohtaisessa tai alueellisessa jakautumisessa ei ollut mainittavia muutoksia. Tiedot käyvät ilmi Telan tuoreista eläkevaratilastoista.

Sijoitusomaisuuden jakautuminen eri sijoituslajeihin vuoden 2021 lopussa.
Alueelliset sijoitusosuudet vuoden 2021 lopussa:

Koivurinne analysoi rahoitusmarkkinoiden tapahtumia blogikirjoituksessaan. Koronarokotusten eteneminen ja talouden elpyminen siivittivät rahoitusmarkkinoiden hyvää virettä pitkään vuoden 2021 aikana, mutta loppuvuotta kohden epävarmuustekijät voimistuivat muun muassa uuden koronavirusmuunnoksen myötä.

– Loppuvuodesta 2021 rahoitusmarkkinoilla aiheutti epävarmuutta myös voimakkaasti kohonnut inflaatio, sekä sen myötä odotukset tulevista koron nostoista. Inflaatiota aiheuttivat varsinkin energian ja raaka-aineiden hintojen nousu sekä tuotantoketjujen ylikuormittuminen pandemian rajoitusten lieventyessä, kertoo Koivurinne.

Vuoden 2022 jatkuessa sijoitusmarkkinoilla seurataan Ukrainan sotatilannetta ja muun muassa pakotteiden vaikutuksia sijoituskohteisiin, energian ja hyödykehintojen nousua, keskuspankkien toimia ja markkinareaktioita. Huomio on myös maailmantalouden kasvun mahdollisessa pidempikestoisessa hidastumisessa.

Telan seuraava sijoitusanalyysi vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen tilanteesta julkaistaan toukokuun lopussa.
**
Eläkevarojen määrää koskeva Telan tilastoanalyysi sisältää tiedot eläkevakuutusyhtiöiden, eläkekassojen, eläkesäätiöiden, Kelan toimihenkilöiden eläkerahaston, Kevan, Kirkon eläkerahaston, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Suomen Pankin Eläkerahaston ja Valtion Eläkerahaston sijoitustoiminnasta. Tilastoissa on mukana vain lakisääteinen työeläketurva. Telan tilastoimat työeläkevarat eivät sisällä työeläkevakuuttajien taseeseen kirjattuja muita saamisia ja velkoja sekä aineellisia hyödykkeitä. Telan tilastoimat eläkevarat tarkoittavat sijoitettavissa olevia varoja. Tarkemmat tiedot sijoitusvarojen määrästä ja kohdentumisesta löytyvät kokonaisuudessaan Telan verkkosivulta Eläkevarojen määrä. Tilastoja voi tutkia myös tilastotietokannasta. Koivurinteen analyysi rahoitusmarkkinoiden tapahtumista on luettavissa blogissa.

Lisätietoja:

*Tekstiä korjattu 7.3.2022 varojen määrän kasvun osalta vuoden aikana.