Raportti: Suomen strateginen suunta on hukassa
Suomelta puuttuu strateginen suunta, joka vastaa päivänpolitiikan ja vaalikausien yli nouseviin ikääntyvän yhteiskunnan haasteisiin. Työeläkevakuuttajat Telan ja sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTEn kokoama aivoriihi pureutui tähän ongelmaan. Tuloksena syntyi raportti ”Suomi vuonna 2049: Ikääntyvän yhteiskunnan strategiset valinnat”.
Raportin neljä skenaariota ovat keino muistuttaa, että tulevaisuus todellakin tehdään nyt. Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälä toteaa, että yksikään raportin skenaarioista – esimerkiksi poliittisen päätöksenteon umpisolmu, jaettavan kakun huikea kasvattaminen tai jäähyväisten jättäminen hyvinvointivaltiolle – tuskin toteutuu sellaisenaan.
– Kyse on ylipäänsä siitä, kykenemmekö vastaamaan sekä väestökehityksen kaltaisiin kehitystrendeihin että myös muihin, vaikeasti ennakoitaviin yhteiskunnan toimintaan vaikuttaviin shokkeihin. Pelkästään menoja leikkaamalla yhtälöä ei saada kuntoon, Vihriälä sanoo.
Vihriälä oli yksi keskustelijoista, joiden ajattelun pohjalta raportti syntyi. Hän on mukana myös Telan ja SOSTEn livestriimattavassa “Suomi vuonna 2049”-debatissa keskiviikkona 27.9. klo 15.30–16.15, jossa joukko asiantuntijoita ja päättäjiä pohtii, millaisessa Suomessa elämme ja haluamme elää vuonna 2049. Puhujina ovat myös riihen puheenjohtajana toiminut SOSTEn puheenjohtaja ja Väestöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta, kansanedustajat Aura Salla ja Pinja Perholehto sekä Telan yhteiskuntavaikuttamisen päällikkö Janne Pelkonen. Tilaisuuden avaa Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.
Koivuranta nostaa esille, että skenaarioissa arvioidaan myös yksilöiden vastuuta ja kansalaisyhteiskunnan roolia tulevaisuuden Suomessa. Koetut kriisit kuten korona ja Ukrainan sodan alkaminen näyttivät kansalaisyhteiskunnan toimijoiden halun ottaa vastuuta ja ketteryyden tarttua toimeen.
– Kansalaisyhteiskunta naapuriapuineen ja järjestöt reagoivat monin osin nopeammin kuin julkiset palvelut pystyivät, Koivuranta sanoo.
Mutta mitä tapahtuu, kun kriisi on ohi – tai jos sellaista ei olekaan, mutta vastuuta pitäisi kantaa? Tulevaisuuden yhteiskunnassa perheissä on vähemmän lapsia auttamassa vanhempiaan ja sisaruksia auttamassa toisiaan vanhoina. Ihmisiä on ylipäätään vähemmän muodostamassa tulevaisuudessa ehkä tarvittavia keskinäisen avun verkostoja.
– Siksi meidän pitäisi pysähtyä yhteiskunnallisen luottamuksen vaalimisen äärelle. Se tarkoittaa tapaamme keskustella yhteiskunnallisista asioista tai esimerkiksi sitä, miten suhtaudumme Suomeen muualta muuttaviin. Yhteisöllisyyden voimistuminen voi rakentua vain luottamukselle, Koivuranta sanoo.
Telan Janne Pelkonen toteaa, että jos jaettavaa on vähän, päättäjillä on kiusaus käyttää tai olla käyttämättä rahaa keskittyen vain tämän hetken tarpeisiin.
– Ikääntyvässä yhteiskunnassa esimerkiksi valtiontaloudesta erillisen työeläketurvan kaltaisten sosiaaliturvarahastojen kunnosta pitäisi huolehtia niiden oman pitkän aikavälin kestävyyden nimissä, eikä etsiä poliittisia pikavoittoja murtamalla näitä instituutioita ja niiden päätöksentekoa. Vaakalaudalla voi nimenomaan olla luottamus laajemminkin yhteiskunnassa, Pelkonen sanoo.
Tutustu verkkoraporttiin sivuillamme
#Suomi2049