Kimmo Koivurinne
Eläkesijoitusten resepti alkuvuodelle 2023: Hajautus, hajautus, hajautus
Eläkevarat kasvoivat toisen vuosineljänneksen aikana kahdella miljardilla eurolla ja olivat kesäkuun lopulla 243 miljardia euroa. Sijoitustuottoja siivitti kansainvälisen osakemarkkinan hyvä…
Kovien vaihteluiden sijoitusvuosi – Tuotot laskivat noin 15 miljardia euroa
Sijoitustuotot laskivat viime vuonna 14,8 miljardia euroa. Eläkevakuuttajien vakavaraisuus turvaa eläkkeiden rahoitusta sijoitusmarkkinoiden vaihdellessa voimakkaasti. Viime vuoden lopussa työeläkevakuuttajien sijoitusvarat…
Sijoittajan alkuvuosi 2023 oli puolipilvinen – eläkevarat kasvoivat kolme miljardia
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat kasvoivat kolme miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 241 miljardia euroa. Osakemarkkinat…
Vuoden 2022 lasku työeläkevaroissa ei vaaranna eläkkeiden rahoitusta
Vaikea maailmantilanne näkyi sijoitusmarkkinoilla ja suomalaisissa työeläkesijoituksissa vuoden 2022 aikana. Työeläkevarat laskivat yhteensä 17 miljardia euroa, ja niitä oli vuoden…
Työeläkesijoitusten riskitason kasvattamista pitää alkaa pohtia
Näkymät lähitulevaisuuteen ovat Ukrainan sodan, elinkustannusten nousun ja taantuman pelon takia parhaillaan melkoisen synkät. Yksi valoisa uutinen kuitenkin mahtuu joukkoon:…
Synkkyyttä syksyä kohden
Vuoden 2022 kolmas vuosineljännes jatkui alkuvuoden linjoilla: työeläkejärjestelmän rahoituksen osana toimivat eläkevarat supistuivat vuosineljänneksen aikana noin 2 miljardilla eurolla ja…
Synkkä alkuvuosi sodan varjossa
Vuoden 2022 toinen vuosineljännes jatkui alkuvuoden linjoilla: työeläkejärjestelmän rahoituksen osana toimivat eläkevarat supistuivat vuosineljänneksen aikana noin yhdeksällä miljardilla (*) eurolla…
Ennätyksellinen sijoitusvuosi 2021 – Sijoitusvarat 256 miljardia
Työeläkevakuuttajien sijoitusvarat olivat toisen koronavuoden päätteeksi noin 256 miljardia euroa. Hyvä vakavaraisuus turvaa eläkkeet myös epävakaassa maailmantilanteessa.
Sijoittajille oli jaettu huonot pelikortit alkuvuoteen 2022
Hyvin vaikeasta maailmantilanteesta ja haastavista sijoitusolosuhteista huolimatta suomalaisten työeläkevarat laskivat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana vain noin 7 miljardia euroa. Varoja oli…
Toinen koronavuosi suosi osakesijoituksia
Vuosi 2021 tarjosi pandemiasta huolimatta poikkeuksellisen hyvää tuottoa eläkesijoituksille: työeläkejärjestelmän rahoituksen osana toimivat sijoitusvarat kasvoivat vuoden aikana noin 23 miljardilla…