Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Suvi-Anne Siimes nostaa esille kotitalouksien merkitystä kansantaloudessa ja koronakriisissä
Koronaviruskriisi voi muuttaa Suomen talouspolitiikan perinteistä roolitusta, pohtii toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes Helsingin Sanomien tuoreessa kolumnissaan. Kotitalouksien kulutuskysynnän ja kotimarkkinoiden merkitys…
Tutkimushanke lähtee selvittämään suomalaisten näkemyksiä instituutioista
Olemme käynnistäneet yhdessä Sitran, Kuntaliiton ja e2 Tutkimuksen kanssa tutkimushankkeen, jossa selvitetään suomalaisten näkemyksiä yhteiskunnan keskeisistä instituutioista. Onko suhde instituutioihin…
Sijoitusjakauma ja tuotot maaliskuun 2020 lopussa – työeläkevakuuttajien osavuositiedot julkaistu
Kuusi suurinta työeläkevakuuttajaa ovat julkaisseet osavuositietonsa maaliskuun 2020 lopun tilanteesta. Koronavirusepidemian leviäminen maailmanlaajuiseksi osui juuri ensimmäiseen vuosineljännekseen, ja se aiheutti…
Satu Huber jatkaa Telan hallituksen puheenjohtajana
Työeläkevakuuttajat TELA ry:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin eilen toimitusjohtaja Satu Huber Keskinäisestä Työeläkevakuutusyhtiö Elosta. Valinnan teki yhdistyksen vuosikokous. Huber jatkaa puheenjohtajana…
Sijoitusjakauma ja tuotot maaliskuun 2020 lopussa – osavuositietojen julkaisu käynnistynyt
Työeläkevakuuttajat ovat alkaneet julkistaa sijoitustoimintansa tulostietoja vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen eli maaliskuun lopulta. Julkistettujen tietojen pohjalta olemme aloittanet myös omilla…
Työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden vahvistamista valmistellaan
Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut lakisesityksen työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden väliaikaisesta vahvistamisesta. Esitystä ei kuitenkaan anneta eduskunnalle heti, vaan se tehdään vain…
Nimitys Telassa: Päivi Marin visuaalisen viestinnän asiantuntijaksi
Teologian maisteri Päivi Marin (39) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan visuaalisen viestinnän asiantuntijaksi.
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2020 valmistunut
Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros vuodelta 2020 on päättynyt huhtikuun alussa. Siirtyneitä TyEL-vakuutuksia oli tammi-maaliskuussa lukumääräisesti 1 959 kappaletta ja siirtyneitä YEL-vakuutuksia…
Tilastokuvat sijoitusvaroista, tuotoista ja pörssiomistuksista päivitetty vuoden 2019 tiedoilla
Olemme päivittäneet sivuiltamme löytyvät työeläketalouden tilastokuvat vuoden 2019 lopun tilanteen mukaisiksi.
Työeläkemaksun määräaikaiselle alennukselle tasavallan presidentin vahvistus
Yksityisalojen työnantajien työeläkemaksua alennetaan 2,6 prosenttiyksiköllä määräajaksi. Alennus tulee voimaan 1.5.2020 ja päättyy 31.12.2020. Tasavallan presidentti vahvisti eilen asiaa koskevan…