Siirry sisältöön

Työväenluokan pahin jyrsijä innokkaana eläkkeistä sopimassa

Lasse Laatusen kanssa tekemisissä olleet ovat jo varmasti lueskelleet Arto Niemisen ja Laatusen itsensä kirjoittamaa kirjaa, Lasse Laatusen ”muistelmia”. Kun Lasse jäi eläkkeelle EK:n työmarkkinajohtajan toimesta, hän tosin sanoi, ettei muistelmia tule. Niin vain tuli, ja hyvä niin. Saadaan pala työmarkkinapolitiikan ydintä dokumentoitua jälkipolville.

Lassellahan oli erittäin paljon kokemusta ja vaikutusvaltaa eläkepolitiikan suunnan näyttämisessä ja erityisesti sen tekemisessä. Demariystäviltään hän saikin 60-vuotispäiväksi lahjaksi täytetyn city-kanin, joka oli nimetty työväen luokan pahimmaksi jyrsijäksi…

Nykyisen eläkejärjestelmän ymmärtäminen on mahdotonta, ellei tunne sen historiaa. Ja sen historia on osa työmarkkinapolitiikkaa. Kirjoittajat toteavatkin, että Suomeen on syntynyt ”seittimäinen kudelma” yritysmaailman ja eläkeyhtiöiden symbioosia, johon kytkeytyvät vahvasti myös työmarkkinajärjestöt. Vuosikymmenten aikana tämä symbioosi on kuitenkin luonut liki parin sadan miljardin omaisuuden, eläkerahastot. Tämä omaisuus on varattu vain nykyisten ja tulevien eläkeläisten vanhuudenturvaksi.

Tänään yksi eläkepolitiikan kuuma kysymys on luottamus eläkejärjestelmään ja eläkkeiden riittävyyteen. Tutkimukset ja kyselytulokset antavat erilaisia vastauksia luottamuksesta tai sen tasosta, riippuen niiden kysyjästä ja tulkitsijasta. Erilaisia kriittisiä äänenpainoja esitetään harva se päivä nykyjärjestelmän hallinnosta, sijoittamisesta, päätöksenteosta, riittävyydestä, oikeudenmukaisuudesta, laskelmista ja parlamentaarisesta päätöksenteosta (tai sen vajeesta) jne.

Tilanne ei ole kuitenkaan uusi ja ennenkokematon. Jo pelkästään se, että työmarkkinajärjestöt hoitavat eläkepolitiikkaa, riittää sinällään moneen Lassen tarinaan poliittisen päätöksentekijän törmäyksistä järjestöjen kanssa. Esimerkiksi tänä vuonna voimaan tulleen eläkeuudistuksen yksi ”ehkä hidastava” tekijä on ollut Matti Vanhasen vuoden 2009 aloite eläkeiän nostamisesta. Lassen mukaan Vanhasen ”väärällä tavalla tehty ehdotus illan tv-uutisissa” siirsi eläkeiän nostamista koskevan ratkaisun syntyä usealla vuodella.

”Eläkejärjestelmän kehittämisessä on jouduttu leipomaan monia eri intressejä yhteen, jotta saadaan aikaan ratkaisu.”

Kirja antaa perspektiiviä myös siitä, että eivät ne eläkeratkaisut ole ennenkään olleet helppoja. Muun muassa legendaarisen ”Kari Puron ryhmän” osalta eläkeuudistusten tekeminen otti aikansa ja vaati yhden jos toisenkin ketunlenkin perille pääsemiseksi. Eläkejärjestelmän kehittämisessä on jouduttu leipomaan monia eri intressejä yhteen, jotta saadaan aikaan ratkaisu. Ja monesti paras ratkaisu on se, jossa ei ole selkeitä voittajia tai häviäjiä. Sen nimi on kompromissi. Ja kompromisseille tarvitaan aina tekijät.

Lassen ja Arton kirja on loppujen lopuksi lohduttavaa luettavaa eläkejärjestelmän kannalta. Kehittämisen ja uudistamisen ytimessä on – ja on aina ollut – laskennalliset faktat, toimijoiden (järjestöjen ja neuvottelijoiden) neuvottelukyky- ja taito, sekä erityisesti keskinäinen luottamus. Toki niissä piilee myös riski: jos nämä asiat eivät ole kunnossa, tuloksia on vaikea saavuttaa. Ja jos järjestelmää ei hoideta tai tuloksia ei saada aikaan – silloin kuin niiden aika on – eläkejärjestelmää kohtaan tunnettua luottamusta on vaikea vahvistaa. Se saattaa jopa murentua.

Kommentit

1 vastaus artikkeliin

  1. Milloin indeksikorotus eläkkeisiin? Tuotto suurempi kuin jako!

Vastaa

Kirjoittaja

Nikolas Elomaa

Edunvalvontajohtaja