Sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämisellä mahdollisuus parantaa julkista taloutta

Duodecimissa julkaistussa alkuperäistutkimusartikkelissaan Antti J. Tanskanen, Antti Ripatti ja Auli Rytivaara käsittelevät sairauspoissaolojen taloudellisia menetyksiä Suomessa.

Artikkelin mukaan sairauspoissaolojen määrä laski Suomessa vuodesta 2009 aina COVID19-pandemiaan saakka. Kaikkiaan sairauspoissaoloja on noin 25 miljoonaa työpäivää vuodessa. Yhden työpäivän poissaolo puolestaan aiheuttaa 257–420 euron työpanoksen menetyksen, laskentatavasta ja toimialasta riippuen.

Sairauspoissaolojen määrällä on siis merkittävää taloudellista vaikutusta suomalaiseen kansantalouteen, inhimillisiä vaikutuksia unohtamatta.

Sairauspoissaolojen kustannuksia syntyy artikkelin mukaan myös tilanteissa, jossa työntekijä odottaa työkyvyn palauttavaa operaatiota työkyvyttömänä leikkausjonossa. Leikkausjonojen sairauspoissaoloista julkinen talous menettää varovaisilla oletuksilla 90 miljoonaa euroa vuodessa.

Kustannuksia aiheutuu myös siitä, mikäli henkilö ei pääse vaikuttavaan ja oikea-aikaiseen työkykyä palauttavaan hoitoon tai kuntoutukseen. Voidaan olettaa, että näilläkin interventioilla on vaikuttavuutta ja silloin myös taloudellisia kustannuksia syntyy. Toivottavasti saamme pian lisää tietoa esimerkiksi työeläkekuntoutuksen vaikutuksista työssä jatkamiseen.

Artikkelin kirjoittavat toteavat seuraavaa vaikuttaviksi todennetuista toimista:

”Sairauspoissaolojen määrään ja kestoon vaikuttavilla toimenpiteillä on mahdollista lisätä tehdyn työn määrää, tuotantoa ja tuottavuutta Suomessa.”

Samalla kirjoittajat toteavat, että yhteiskunnan varallisuus kasvaa interventioista, jotka kohdistetaan taloudellisesti aktiivisille henkilöille, mikä taas mahdollistaa laajemmat kaikille tarjottavat palvelut.

Mahdollisuus myös hyvinvointiyhteiskunnan palveluiden rahoituksellisen kestävyyden vahvistumiseen

Artikkelin mukaan sairauspoissaoloihin menetettiin työpanosta vuonna 2023 kaikkiaan 4,8 miljardia euroa ja toisaalta työkyvyttömyyseläkkeet aiheuttivat 5,2 miljardin euron menetyksen työpanokseen.

Vaikka edellä mainitut kustannukset ovatkin osin päällekkäisiä niin kokonaisuudessaan sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämisellä voitaisiin saada merkittäviä positiivisia vaikutuksia julkiseen talouteen.

Tehokkaampi työikäisten hoito sekä vaikuttavampi ja tarpeenmukainen kuntoutus työelämään paluun tukena ja työurien pidentäjänä voisivat mahdollisesti tuoda merkittäviä taloudellisia säästöjä julkiseen talouteen. Samalla ne voisivat johtaa vahvistuneeseen taloudelliseen toimeliaisuuteen ja siten vahvistaa myös muiden hyvinvointiyhteiskunnan tärkeiden palveluiden rahoituksellista kestävyyttä.

Uudistusten tietä ei kannata unohtaa julkisen talouden suurten tasapainottamistarpeiden keskelläkään. Ainakin uudistukset kannattaisi nyt kohdentaa toimiin, joilla voi olla potentiaalia vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä. Näitä olisivat esimerkiksi Kelan ja työeläkevakuuttajien ammatillista kuntoutusta koskevan lainsäädännön uudistaminen niin, että se tukisi tehokasta työhön palauttamista. Lisäksi tulisi lisätä velvoitteita kuntoutustuen eli määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen saajille hakeutua kuntoutukseen sekä työnantajille selvittää kuntoutusmahdollisuuksia ja hyödyntää aktiivisesti työn muokkauksen keinoja.

Ensi vaalikaudella työikäisten hoito, tarpeenmukainen kuntoutus ja etuudet tulee yhteensovittaa tukemaan toisiaan nykyistä tehokkaammin. Tämän kokonaisuuden soisi olevan ensi hallituskauden sosiaaliturvaa koskien pohdintojen keskiössä.