Siirry sisältöön

Suomen eläkejärjestelmä sijoittui kansainvälisen vertailun seitsemännelle sijalle

Vuosittainen eläkejärjestelmien kansainvälinen Global Pension Index -vertailu sijoitti Suomen tällä kertaa seitsemännelle sijalle. Vaikka Suomen saamat kokonaispisteet nousivat viime vuodesta, laski sijoitus kaksi sijaa. Edelle nousivat Norja sekä vertailuun uutena maana mukaan tullut Islanti. Hallinnon luotettavuuden ja läpinäkyvyyden osalta Suomi arvioitiin jo kahdeksatta kertaa maailman parhaaksi.

Mercer CFA Institute Global Pension Index on vuosittain koottava kansainvälinen eläkejärjestelmien vertailu, joka on julkaistu vuodesta 2009 alkaen. Suomi on ollut mukana vertailussa vuodesta 2014 lähtien. Tänä vuonna vertailussa oli mukana kaikkiaan 43 maata (viime vuonna 39 maata).

Maailman parhaaksi eläkejärjestelmäksi arvioitiin uusi maa Islanti. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuivat Hollanti ja Tanska, jotka ovat toistuvasti sijoittuneet kärkisijoille. Muita Suomen edelle sijoittuneita maita olivat Israel, Norja ja Australia.

Suomen sijoitukset alaindekseissä 1, 12 ja 13

Global Pension Index -vertailu arvioi eri maiden eläkejärjestelmiä kolmen alaindeksin näkökulmasta: eläkkeiden riittävyys, järjestelmän kestävyys sekä hallinnon luotettavuus ja läpinäkyvyys.

Suomi on pitänyt vertailun ykkössijaa hallinnon luotettavuuden ja läpinäkyvyyden alaindeksissä koko vertailussa mukanaoloajan.

Vertailun kymmenen parasta maata sijoittuivat eri osa-alueiden arvioinneissa seuraavasti:

KokonaisindeksiEläkkeiden riittävyys, sijoitusJärjestelmän kestävyys, sijoitusHallinnon luotettavuus ja läpinäkyvyys, sijoitus
1Islanti117
2Hollanti233
3Tanska4213
4Israel1049
5Norja3162
6Australia1856
7Suomi13121
8Ruotsi17616
9Iso-Britannia9148
10Singapore111312

Teemavuoden kohteena sukupuolten eläke-erot

Tämän vuotisessa vertailussa kiinnitettiin erityistä huomiota sukupuolten välisiin eläke-eroihin. Kun vertailussa oli 34 OECD-maata, sijoittui Suomi tasa-arvoisimpaan kolmannekseen. Meillä naisten eläke on 23 prosenttia miesten eläkkeitä matalampi.

Pienin sukupuolten välinen eläke-ero on vertailun mukaan Virossa, jossa ero on alle viisi prosenttia. Toisaalta lähes puolet maan eläkeläisitä on pienituloisia.

Vastaavasti suurin sukupuolten välinen eläke-ero on Japanissa, jossa se on lähes 50 prosenttia.