Hoivavastuun siirto lapsille kaventaisi vapautta
Vapaus valita oma tapansa elää – se ei ole ensimmäinen mieleen tuleva näkökulma silloin, kun pohdimme vanhushoivan kustannusten jakoa ja sen vaihtoehtoja. Ajattelemme ehkä, että se ei ole kovin merkityksellinen asia siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa olla pysyvän ympärivuorokautisen hoivan tarpeessa. Vanhuudessa kun on kuitenkin monia erilaisia vaiheita ennen sitä.
Näkökulma muuttuu kovin toisenlaiseksi, jos hoivavastuu kuuluisikin tulevaisuudessa nykyistä vahvemmin ihmisen omille lapsille tai muille lähisukulaisille.
Halu ja jopa konkreettinen tarve rajoittaa vanhenevan ihmisen elämäntapaan liittyviä taloudellisia ja muita valintoja voisi silloin astua kuvaan jo vuosia ennen kuin mahdollinen ympärivuorokautinen hoiva olisi edes tarpeellista.
Samalla unohtuisi helposti, että merkittävä osa ihmisistä selviää jatkossakin elämästään ilman loppuvuosien laitoshoitoa. Ja että menneen ajan syytinki ei todellakaan ollut kaikille siihen oikeutetuille mikään onnela.
Oma äitini täytti loppukesästä 90 vuotta. Hän kuuluu joukkoon, joka muutti aikanaan maalta kaupunkiin, ensin opiskelemaan ja sitten tekemään työtä. Muuton taustalla oli vahva halu kouluttautua, mutta monesti myös halu elää itse valitsemallaan tavalla kaukana omien vanhempien ja suvun kontrollista.
Halu elää omannäköistä, oman suvun arvoista ja asenteista toisinaan paljonkin poikkeavaa elämää on ollut ja on monilla nuoremmillakin polvilla sama.
Sotienjälkeisessä Suomessa tämän halun toteuttaminen on ollut yhä useammalle ihmiselle mahdollista myös käytännön elämässä. Yksi syy tähän on se, että vastuu niin lasten kuin vanhustenkin hoivasta on siirtynyt ajan myötä yhä enemmän verorahoitteiselle julkiselle sektorille.
Vastuun siirto takaisin perheelle ei muuttaisi vain vanhojen ihmisten elämää ja sen reunaehtoja. Taloudellinen ja henkinen vapaus kaventuisivat väistämättä myös nuorempien ihmisten maailmassa.
Samalla sukujen valta yksittäisten ihmisten yli voisi kasvaa tavoilla, joita emme pitäisi nykyisen pohjoismaisen demokratian ja siihen liittyvän yksilön itsemääräämisoikeuden näkökulmasta hyväksyttävinä.
Hoivavastuun jakoa koskevissa valinnoissa on siksi kyse paljosta muustakin kuin julkisten menojen pienentämisestä ja valtion velasta.
Tämä näkökulma nousee vain harvoin esiin hoivaa koskevassa keskustelussa. Voi olla, että sen pohtimiseen olisi enemmänkin aihetta.
Alun perin julkaistu: