Rauhallisessa välitilassa
Vietän usein aikaa pikaviestipalvelu X:n parissa. Se on kanava, josta löytyy paljon sosiaaliselle medialle tyypillistä vastakkainasettelua ja negatiivisuutta, mutta myös paljon hyviä ja kiinnostavia asioita. Ja usein jopa suoranaisia helmiä: ulkomaisten medioiden ajankohtaisia artikkeleita, eri maista kotoisin olevien toimittajien ja kommentaattoreiden kiinnostavia näkökulmia sekä hienoja kotimaisia postauksia, podcasteja ja kolumneja.
Yksi alkuvuoden löydöistäni oli pitkän linjan tietokirjailijan ja konsultin Teppo Turkin Apu-lehteen kirjoittama kolumni ”Me suomalaiset elämme välitilassa” (Apu 2.1.2026). Se käsitteli maailmassa parhaillaan käynnissä olevaa murrosta ja mullistusta – teemaa, josta kirjoitettu paljon myös muualla. Kolumnista teki erityisen siinä esitelty tiibetiläinen ajatus bardo.
Bardo tarkoittaa välitilaa ja hetkeä, jossa vanha todellisuus on jo hajonnut, mutta uusi ei ole vielä syntynyt. Juuri sellaisessa tilassa me elämme nyt niin kansainvälisen politiikan kuin monien kotimaistenkin asioiden kohdalla.
Kolumnin mukaan bardo ei koske vain yhteiskunnallista murrosta vaan ylipäätään kaikkea murroksessa olevaa elämää. ”Bardo on levoton tila, mutta samalla harvinaisella tavalla avoin, sillä mikään ei ole lopullista”, Turkki kirjoittaa.
Bardo-tilassa oleminen ei kolumnin mukaan edellytä nopeita vastauksia. Tärkeintä on kyky kestää epävarmuutta. Se tuntuu lohdulliselta. Se on tärkeää ja kallisarvoista myös oman elämäni kannalta, sillä sekin on juuri nyt bardon kaltaisessa tilassa.
Oma välitilani syntyy siitä, että jään keväällä pois nykyisestä työstäni. Uusi leipäpuuni ei ole vielä tiedossa. Se täytyy kuitenkin löytää, sillä saavutan oman vanhuuseläkeikäni vasta reilun kahden vuoden kuluttua. Ammatillinen tulevaisuuteni on siksi ensimmäistä kertaa nuoruusvuosieni jälkeen täysin avoinna. Jostain syystä se ei tunnu ainakaan vielä yhtään pelottavalta. Olossani on pikemminkin häivähdys jotain samaa kuin nuorena, kun kaikki oli edessä ja paljon opittavaa.
Ihan kaikki ei tietenkään ole enää tässä iässä mahdollista. Mutta siinä, että saa riisua omasta tahdostaan pois oman aiemman roolinsa ja asemansa, on jotain kiehtovaa ja myös inhimillisesti tärkeää. Ilman asemavaltaa joutuu katsomaan, mitä peilistä ja ikkunasta näkyy itselle ja muille ilman sitä.
Nuoruuden maailmasta muistuttaa pian myös se, että joudun tulemaan toimeen selvästi aiemmin totuttua pienemmillä kuukausituloilla. Oletan, että jotain samaa on myös eläkkeelle siirtymisessä. Oma välitilani on siksi muun ohella kiinnostavaa kuivaharjoittelua myös kohti sitä.
Oma toiveeni on, että myös maailman ja suomalaisen yhteiskunnan tämänhetkiseen välitilaan voisi liittyä jokin samanlainen pilkahdus uudesta – ja ennen kaikkea uuteen ja avoimena olevaan tulevaisuuteen liittyvästä toivosta. Toivoa kun tarvittaisiin juuri nyt kosolti lisää tässä maailmassa.
Alun perin julkaistu:
Kansallisen senioriliiton jäsenlehti Patina 1/2026(siirryt toiseen palveluun)
Kommentit