Siirry sisältöön

Työeläkekoulu ammattiliittojen aktiiveille – ilmoittaudu mukaan webinaariin!

Järjestimme kuluvan vuoden keväällä ja syksyllä yhteensä 11 paikkakuntaa käsittäneen alueellisten työeläkekoulujen kiertueen, joka päättyi lokakuun alussa. Yleisön toiveista järjestämme vuoden lopuksi vielä samoja teemoja käsittelevän työeläkekoulun webinaarina, joka on suunnattu kaikille ammattiliittojen aktiiveille - paikkakunnasta riippumatta.

Työeläkekoulu-webinaari 14.2.12.2022.

– Olemme järjestäneen maakuntiin suuntautuvia kiertueita jo vuodesta 2013 alkaen. Koronan vuoksi edellinen kiertueemme keskeytyi vuoden 2020 keväällä, ja nyt parin vuoden tauon jälkeen pääsimme jatkamaan kesken jäänyttä kiertuetta maakunnissa. Vierailimme tänä vuonna niillä paikkakunnilla, jotka viimeksi peruuntuivat ja siitä syystä paikkakuntia oli vain 11 tavanomaisen 16 sijaan, kertoo koulutuspäällikkömme Kirsi Siltanen.

– Kevään ja syksyn tilaisuudet keräsivät ihan mukavasti osallistujia, kaikkiaan noin 440 henkilöä. Kiertueen aikana tuli myös kysymyksiä ja toiveita, josko työeläkekouluja voitaisiin järjestää hybridinä tai verkkotilaisuutena. Vastaamme nyt siis yleisön toiveisiin, ja järjestämme työeläkekoulu-webinaarin joulukuun 14. päivä, Siltanen jatkaa.

Kuten mennyt kiertue, myös webinaari järjestetään yhteistyössä palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja STTK:n kanssa. Lisäksi webinaarissa ovat mukana Eläketurvakeskuksen ja työeläkevakuuttajan asiantuntijat.

Ilmoittautuminen nyt käynnissä!

Ilmoittautuminen joulukuussa järjestettävään työeläkekouluun on nyt avoinna. Webinaarissa käsitellään samoja teemoja kuin maakuntakiertueen tilaisuuksissa eli työeläkekuntoutusta, työurien pidentämistä ja eläke-etuuksia. Lisäksi osallistujat kuulevat katsauksen työeläkejärjestelmän kestävyydestä ja eläketurvan ajankohtaisista kehittämistoimista.

– Työeläkekoulun kohderyhmänä ovat ammattiliittojen luottamushenkilöt, työsuojeluvaltuutetut, toimihenkilöt ja hallinnon jäsenet. Tervetulleita ovat myös liittojen aktiivit sekä jäsenet, Siltanen toteaa.

Lisätietoja: