Suomi estää nuoria kouluttautumasta, selvisi Telan Palkkasummabingossa

Mikä hidastaa Suomen talouskasvua ja mikä taas kasvattaisi? Mukana viimeviikkoisessa Palkkasummabingo-keskustelussa olivat Joonas Tuhkurin lisäksi työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson, Hankenin työelämäprofessori Shadia Rask sekä valtioneuvos Matti Vanhanen.

Palkkasummabingon keskustelun parhaat palat löytyvät oheiselta koostevideolta. Artikkeli jatkuu videon jälkeen.

Palkkasummakeskustelun taustana oli työeläkevakuuttajien huomio siitä, kuinka julkinen keskustelu työeläkerahoituksen kestävyydestä keskittyy usein tässä hetkessä tehtäviin ratkaisuihin ja esimerkiksi rahastoitujen varojen sijoitustuottoihin. Mutta nykyään 80 ja tulevaisuudessakin vielä 75 prosenttia vuotuisesta eläkemenosta maksetaan kuluvan vuoden aikana palkansaajien ja yrittäjien maksamista työeläkemaksuista.

Palkkasummaan vaikuttaa ennen kaikkea yritysten menestys, johon taas vaikuttavat suhdanteiden lisäksi Suomessa asuvat yrittäjät ja työntekijät. Paljonko meitä täällä on, millaista koulutusta ja osaamista täällä asuvilla on? Ja jos joku on tullut tänne muualta, niin pääseekö hän töihin ja haluaako hän siltikään tänne jäädä?

Työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson korosti, että mitä tulee yritysten menestymiseen ja kasvuun, niin liian usein Suomessa ajatellaan, että julkisilla varoilla tai eläkevaroilla voitaisiin lähteä paikkaamaan yksityisten pääomien riittämättömyyttä.

– Kansakuntana meidän pitäisi niin sanotusti uudelleen kalibroida riskinoton käsitettä. Nyt riskinotoista keskustellaan kuin se olisi uhkapeliä tai lottoamista. Mutta riskinottohan on faktisesti investointi tulevaisuuteen. Olemme ehkä ajautuneet mielentilaan, että haluamme suojautua riskeiltä, mikä vaikkapa työeläkejärjestelmän ideakin on. Mutta jos riskeiltä suojautumista liioitellaan, niin se tarkoittaa, että me investoimme liian vähän tulevaisuuteen, Pettersson sanoi.

Keskustelua luotsannut Telan yhteiskuntasuhteista ja viestinnästä vastaava johtaja Mikko Koskinen jatkoi, että riskinotto ja suomalaisten yritysten menestyminen on erityisen tärkeää alentuneen syntyvyyden Suomessa. Max Planck -instituutin johtaja ja Helsingin yliopiston professori Mikko Myrskylä kertoi videohaastattelussa ryhmänsä tutkimuksesta, jossa vastauksia alentuneen syntyvyyden haasteisiin haettiin koulutuspolitiikasta.

– Jos kerran ikäkohortit pienenevät, niin tutkimme sitä, kuinka paljon koulutusinvestointien pitäminen nykytasolla voisi kompensoida matalan syntyvyyden aiheuttamaa kestävyysvajetta makrotaloudelle. Sillä jos emme tee mitään koulutuspolitiikan suhteen, niin meillä on tulevaisuudessa ei pelkästään pieni, vaan myös huonosti koulutettu työvoima, Myrskylä kuvasi lähtöasetelmaa.

Tutkimuksessa simuloitiin erilaisia skenaariota Eläketurvakeskuksen asiantuntijoiden avulla. Tulokset yllättivät jopa tutkijat itsensä.

–Koulutusinvestointi eli summan pitäminen nykytasolla jopa ylikompensoi pienemmän työvoiman aiheuttaman vaikutuksen. Eli pienempi, mutta vähän paremmin koulutettu työvoima johtaa sellaiseen osaamispääomaan, joka tuottaa jopa paremman pitkän aikavälin makrotaloudellisen kehityksen kuin hiukan korkeampi syntyvyys, Myrskylä kertoi.

Myrskylä sanoi, että Suomessa vallitsee ehkä pieni sokeus koulutustasomme suhteen.

– Meillä on vaikeuksia uskoa sitä, että muut maat menevät ohi vasemmalta ja oikealta. Siksi päättäjien pitäisi nyt avosylin ottaa vastaan tutkimustulos, joka kerrankin ei vaadi lisää rahaa. Ilman, että kasvatamme kokonaiskoulutusmenoja, pystymme kouluttamaan osaavamman ja hyvinvoivemman työvoiman, joka pidemmällä aikavälillä vielä pelastaa Suomen talouden, Myrskylä tiivisti väitteensä.

Haluaako Suomi olla koulutuksen Itä-Eurooppa?

Tukholman yliopiston taloustieteen apulaisprofessori Joonas Tuhkuri sanoi, että Myrskylän perusteesistä on helppo olla samaa mieltä.

– On olemassa valtava määrä tutkimuskirjallisuutta siitä, että korkeampi koulutus johtaa korkeampiin tuloihin, jotka johtavat korkeampaan bruttokansantuotteeseen – ja näin on helpompi maksaa esimerkiksi eläkkeitä, Tuhkuri sanoi.

Hän muistutti, että 2000-luvun alussa Suomi oli koulutuksen kärkimaa Kanadan ja Korean rinnalla.

– Tänä vuonna Suomi on koulutustasoltaan OECD-maiden alimpien maiden joukossa, Itä-Euroopan tasolla. Tämä on helppo poliittinen ja yhteinen päätös: haluammeko olla enemmän kuin Kanada vai kuulua Itä-Euroopan maiden ryhmään? Tuhkuri kysyi.

Joonas Tuhkurin mukaan suurin pullonkaula koulutuspolitiikassamme on lukiosta tai ammattikoulusta korkeakouluihin siirtyminen. Suomessa on OECD-maista kaikkein eniten nuoria, jotka ovat hakeneet toisen asteen jälkeen seuraavalle asteelle, mutta eivät ole päässeet – ja sen seurauksena eivät opiskele missään.

– Voi siis väittää, että me aktiivisesti estämme nuoria kouluttautumasta enemmän, koska opiskelupaikkoja ei ole. Ei tarvitse kovin kauan jutella nuorten kanssa, niin heidän kokemuksensa vahvistaa tämän tutkimustiedon. Sillä voi olla paljon psykologisia vaikutuksia siihen, miten nuoret kokevat tulevaisuuden ja itsensä osana yhteiskuntaa, Tuhkuri sanoi.

Valtioneuvos Matti Vanhanen pohti koulutustasomme pysähtymistä ja uskoi sen liittyvän isompaan yhteisömme sisällä tapahtuneeseen ajattelutapojen muutokseen – ei pelkkään politiikkaan.

– Suuret ikäluokat olivat tässä mielessä tavallaan ansiokkaita. He ymmärsivät, että sosiaalinen nousu on mahdollista koulutuksen kautta. Nyt on aika paljon tutkimuksia ja kommentteja siitä, että tämä sosiaalinen kierto on umpeutunut. Tällä saattaa olla vaikutusta kouluttautumisinnokkuuteen, Matti Vanhanen sanoi.

Joonas Tuhkuri korosti, että pelkkä koulutuspaikkojen lisääminen ei riitä. Se vaatii rahaa myös koulutusinfrastruktuuriin. Yliopistoissa pitää olla esimerkiksi enemmän kansainvälisen tason professoreita.

– Matti Vanhanen puhui suurten ikäluokkien projektista: heidän aikanaan otettiin korkealla tasolla rohkeampi näkökulma siihen, että miltä Suomi voisi näyttää ja luotiin uutta infrastruktuuria Suomeen. Nyt sama pitäisi tehdä osaamiseen liittyen, Tuhkuri sanoi.

Pois lokerointi, tilalle laaja-alaisuutta

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto korosti videohaastattelussa, että työikäisten määrä Suomessa ilman maahanmuuttoa olisi jo lopettanut kasvun tai olisi lievässä laskussa. Jos siinä tilanteessa kansantuotteen haluttaisiin kasvavan vaikkapa kolme prosenttia vuodessa, niin työn tuottavuuden kasvun olisi pitänyt tehdä lähihistoriaan nähden melkoinen hyppäys.

– Humanitäärinen maahanmuutto korostuu poliittisessa keskustelussa. Mutta se on itse asiassa aika pientä. Mutta nettomaahanmuutto tulee jatkumaan. Suomi on siirtynyt tyypillisten teollisuusmaiden joukkoon – me täydennämme työmarkkinoita ulkomailta tulevilla työntekijöillä. Tässä muutoksessa suomalaisilla yrityksillä, jotka ovat hakeneet työntekijöitä ulkomailta, on ollut keskeinen rooli. Mutta ainoana lääkkeenä työperäinen maahanmuutto ei toimi. Tarvitsemme kasvavia yrityksiä, koulutettua työväkeä tuottavan koulutusjärjestelmän ja onnistunutta integraatiota ja pitoa niille hyville ihmisille, jotka tulevat ulkomailta työelämään, Murto sanoi.

Myös Matti Vanhasen mukaan Suomi todella tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.

– Risto Murto ei sitä haastattelussaan sanonut, mutta laskin itse päässäni, että ilman maahanmuuttoa tuottavuuden pitäisi nousta 4–5 prosenttia vuodessa. Ei semmoista tule tapahtumaan. Yksittäisissä yrityksissä ehkä, mutta kansantalouden tasolla emme voi tuottavuuden nousussa kauheasti poiketa verrokkimaista, Vanhanen sanoi.

Hankenin työelämäprofessori Shadia Rask huomautti, että liian usein puhumme työperäisestä maahanmuutosta ja kansainvälisistä osaajista erillään humanitäärisestä maahanmuutosta.

– Tällaiset nätit lokerot ja käsitteet eivät tosielämässä ole niin yksinkertaisia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tutki vuonna 2018 Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita. Heistä 38 prosenttia oli korkeasti koulutettuja. Ja heistä kolmannes oli entisessä kotimaassaan ollut johtotehtävissä erityisasiantuntijoina ja asiantuntijoina, Rask muistutti.

Rask jatkoi, että yritysvastuuverkosto FIBS:in yritysvastuupulssissa yhä kasvava määrä – yli 90 prosenttia suomalaisista yrityksistä – ilmoittaa olevansa sitoutuneita edistämään tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja syrjimättömyyttä.

– Mutta vain kymmenessä prosentissa yrityksistä vastuullisuustyöhön on resursoitu riittävästi rahaa, ja vielä vähemmän yrityksillä on ilmoituksensa mukaan riittävää osaamista saavuttaa sitoumuksia, Rask kertoi.

Shadia Rask oli Telan tilaisuudessa silti toiveikas. Hän johti THL:n tutkimuspäällikkönä ollessaan monimuotoisuutta edistävää rekrytointikokeilua. Siinä mietittiin, miten THL tavoittaisi mahdollisimman moninaisen hakijajoukon ja näin parasta mahdollista osaamista kahteen avoimeen tutkijan paikkaan. Viisi keinoa riitti: monimuotoisuuslauseke työpaikkailmoituksessa, osittain anonyymi rekrytointi, kriittinen arviointi tarvittavasta suomen kielen taidosta sekä panostaminen hakijaviestintään moninaisissa verkostoissa ja sosiaalisessa mediassa.

– Tulokset olivat merkittäviä: Kahteen tehtävään tuli 95 eri hakijaa. He puhuivat 26 eri äidinkieltä. Neljäsosa heistä oli väitelleitä. Eli meillä Suomessa on jo nyt korkeasti koulutettuja eri taustoista tulevia ihmisiä, jos vain osaamme katsoa kriittisesti omia käytäntöjämme ja rekrytoida ja viestiä sillä tavalla, että se puhuttelee näitä osaajia, Rask sanoi.

Telan hallituksen puheenjohtaja Carl Pettersson nosti esiin vielä koulutuspolitiikan ja pitkän aikavälin. Se mitä päätetään ja arvioidaan tänään, niin lopputulosten tultua näkyviin ympäristö ja tarpeet ovat osittain jo muuttuneet.

– Pitäisikö meidän myös varmistaa se, että koulutamme riittävän laajasti? En tarkoita montaa erilaista koulutusta, vaan myös koulutuksen sisällä riittävän laajasti. Tarkoitan muutoskykyä ja sopeutumiskykyä – että koulutamme työvoimaa, joka pystyy huomioimaan ympäristön muutoksia ja sopeutumaan niihin.

Telan johtaja Mikko Koskinen tiivisti oman toivon mikstuuransa: toisaalta meillä pitäisi olla adaptiivisia, resilienttejä ja laaja-alaisempia tutkintoja, mutta myös tieteen vapaus on tärkeä asia. Koskaan ei voi tietää, milloin yhteiskunnallinen hyöty löytyy juuri sen perustutkimuksen kautta. Matti Vanhanen oli samaa mieltä. Shadia Rask jatkoi, että yhtä lailla innovaatiot jäävät syntymättä, jos opiskelijat ovat kaikki samoista taustoista.

– Kun väittelin lääketieteen tohtoriksi, huomasin matrikkelista, että joka viides Helsingin yliopiston lääkiksestä väitelleistä on kolmesta pääkaupunkiseudun lukiosta – minä mukaan lukien. Tämä herättää huolen ja kysymyksen siitä, että jos meidän korkeasti koulutetut tieteen tekijämme ovat hyvin valikoitunut porukka, niin mitä kaikkia ideoita, kysymyksiä ja tulkintoja jää kysymättä ja innovaatioita syntymättä?

Matti Vanhanen totesi, että Shadia Raskin puheenvuoro todisti, kuinka säätykierto on pysähtymässä.

– Meillä jää luultavasti paljon lahjakkuuksia pimentoon ja käyttämättä sen tähden, että koulutus rupeaa olemaan perinnöllistä. Tämä on ison luokan kysymys, joka koskee yhtä lailla niin maahanmuuttajia kuin kantaväestöä.

”On muutakin kuin ikuinen nyt – jatkuvuuteen pitää uskoa”

Lopulta Telan palkkasummabingon voittava vaakarivi koostui riskinotosta, korkeakouluinfrasta, vastaanottavuudesta, ennakoimisesta ja ajantajusta, jonka rivin viidenneksi sanaksi keskusteluun toi Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes.

– Jokainen keskustelija puhui asioista, jotka eivät tapahdu yhtäkkiä. Korostaisin pitkää aikaväliä ja jatkuvuutta – kykyämme ja uskallustamme odottaa, että kun teemme nyt jotain, niin se tuottaa vähän myöhemmin hyvää, esimerkiksi kasvua niin koko kansantalouteen kuin palkkasummaan. On yhteiskunnallisesti tärkeää muistaa, että meillä on muutakin kuin se ikuinen nyt, Siimes tiivisti.