Eläkeuudistus

Luonnos hallituksen esitykseksi eläkeuudistusta koskevasta lainsäädännöstä on lähtenyt lausuntokierrokselle joulukuun alussa. Esitys pohjautuu työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaan sopimukseen, jonka perusteella sosiaali- ja terveysministeriön alainen työryhmä on valmistellut työeläkelainsäädäntöön tarvittavia muutoksia hallituksen esityksen muotoon. Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuun 2026 lopulla.

Eläkeuudistuksen keskeisenä osana on työeläkevakuuttajien sijoitustoiminnan sääntelyn uudistaminen sekä työeläkkeiden rahastoinnin vahvistaminen.

1. Miksi eläkeuudistus tehtiin?

Edellisen, vuonna 2017 voimaan tulleen eläkeuudistuksen keskeisenä sisältönä oli elinajanodotteeseen sidotun vanhuuseläkeiän käyttöönotto. Tämän uudistuksen tavoitteena oli pidentää suomalaisten työuria ja näin keventää elinajanodotteen pitenemisen vaikutuksia eläkejärjestelmälle.

Vuodesta 2010 alkanut syntyvyyden uusi laskusuuntaus jatkui edelleen 2020-luvun alkuvuosina. Alhaisen syntyvyyden seurauksena työeläkemaksulle ilmeni Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan korotuspaineita 2040-luvulta eteenpäin.

Kun pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa keväällä 2023 neuvoteltiin, esittivät työmarkkinajärjestöt hallitusohjelmaan yhteistä työeläkkeitä koskevaa kirjausta, jossa reagoitaisiin väestökehitykseen ja talouden haasteisiin. Työmarkkinajärjestöt olivat jo aiemmin aloittaneet uudistusta koskevan selvitystyön yhdessä työeläkealan toimijoiden kanssa.

Eläkeuudistuksesta tuli Orpon hallitusohjelmaan seuraava kirjaus:

“Huoltosuhteen heikkenemisen sekä talouden kehitykseen, eläkevarojen sijoitustuottoihin ja tulevaan maksukehitykseen liittyvän epävarmuuden takia valmistellaan kolmikantaisesti tarvittavia työeläkelainsäädännön muutoksia rahoituksellisen kestävyyden varmistamiseksi ja riittävän etuustason turvaamiseksi. Valmistelun tulee löytää valtiovarainministeriön ja Eläketurvakeskuksen yhteistyönä tehtävän arvioinnin pohjalta keinot eläkevakuutusmaksutason pitkän aikavälin vakauttamiseen sekä julkisen talouden kokonaisuuden merkittävään vahvistamiseen pitkällä aikavälillä sääntöpohjaisen vakautusjärjestelmän avulla.”

Pääministeri Orpo täsmensi syksyllä 2023 työmarkkinajärjestöille antamassaan toimeksiannossa, että eläkeuudistuksen tulisi vahvistaa julkista taloutta pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vastaa noin yhtä miljardia euroa.

Vaikka työnantajien ja palkansaajien maksamat eläkemaksut ja niistä kertyneet rahastot eivät kuulu valtion budjettitalouden piiriin, uudistuksella haluttiin silti vahvistaa työeläkejärjestelmän oman kestävyyden lisäksi julkista taloutta.

2. Miten eläkeuudistusta on valmisteltu?

Työeläkejärjestelmän uudistamisen selvittämistä varten asetettiin kolmikantainen työryhmä lokakuussa 2023. Ryhmän tehtävänä oli selvittää tarvittavat konkreettiset muutokset työeläkejärjestelmän rahoituksellisen kestävyyden varmistamiseksi ja riittävän etuustason turvaamiseksi. Työryhmän rinnalle työmarkkinakeskusjärjestöt asettivat kaksikantaisen eläkeneuvotteluryhmän valmistelemaan ehdotustaan.

Eläkeneuvotteluryhmä sai neuvottelutuloksen valmiiksi tammikuussa 2025. Maan hallitus katsoi, että neuvottelutulos kokonaisuutena täytti riittävästi uudistukselle asetut tavoitteet. Neuvottelutulos on myös kaikkien työmarkkinaosapuolten virallisesti hyväksymä.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti helmikuussa 2025 kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan neuvottelutuloksen mukaiset työeläkelainsäädännön muutokset hallituksen esityksen muotoon. Työryhmässä ovat olleet edustettuina työmarkkinajärjestöjen lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö sekä valtiovarainministeriö. Lisäksi työryhmässä on ollut asiantuntijajäsenet Telasta, Finanssiala ry:stä, Eläketurvakeskuksesta ja Eläkesäätiöyhdistyksestä.

Työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi lähti lausuntokierrokselle joulukuussa 2025. Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle maaliskuun 2026 lopulla.

3. Mistä eläkeuudistuksessa sovittiin?

Eläkeuudistuksen kokonaisuus muodostuu useammasta osasta, joilla pyritään vahvistamaan eläketurvan rahoitusta ja siten pienentämään työelämaksun korotustarvetta pitkällä aikavälillä.

• Eläkesijoitusten tuottovaatimuksen laskentaan liittyviä sääntöjä muutetaan siten, että työeläkevakuuttajat voivat lisätä osakeriskiä sijoituksissaan (kts. tarkemmin kysymys nro 5).
• Työeläkevakuuttajien vakavaraisuuteen liittyviä sääntöjä kevennetään niin, että sijoitusriskiä on mahdollista lisätä yleisemminkin kaikissa sijoitusluokissa (kts. tarkemmin kysymys nro 6).
• Luotonottomahdollisuus laajennetaan koskemaan kaikkia yksityisalojen työeläkevakuuttajien tytäryhteisöjen kiinteistösijoituksia (kts. tarkemmin kysymys nro 7).
• Vanhuuseläkkeiden rahastointia vahvistetaan (kts. tarkemmin kysymys nro 8).
• Käyttöön otetaan uusi indeksirajoitin, joka vaikuttaa maksussa olevien työeläkkeiden vuosittaisiin korotuksiin (kts. tarkemmin kysymys nro 9).

Eläke-etuuksien määräytymiseen tai ikärajoihin ei tule muutoksia.

Sijoitustoimintaan liittyvät muutokset koskevat vain yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkesäätiöitä ja -kassoja sekä Merimieseläkekassaa. Eräitä vakavaraisuussääntelyyn liittyviä sijoitusten hajauttamista ja hallinnointia koskevia pykäliä sovelletaan myös Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen.

4. Miksi sijoitustoiminnan riskejä halutaan lisätä?

Työeläkkeiden rahoituskokonaisuuden keskeiset elementit ovat maksutulo, eläkemeno ja sijoitustuotot. Tuottojen merkitys kasvaa erityisesti silloin, jos työeläkemaksujen tai eläke-etuuksien tasoon ei haluta muutoksia tai ne jopa lukitaan. Tuottojen merkitys kasvaa joka tapauksessa, kun syntyvät ikäluokat ovat pienempiä kuin edelliset. Nyt viidesosa ja pian neljäsosa vuotuisista eläkemenoista katetaan aiemmin rahastoiduilla varoilla ja niiden tuotoilla.

Eläkeuudistuksessa sovitut toimenpiteet mahdollistavat työeläkevakuuttajille parempien tuottojen tavoittelun kasvattamalla sijoitusten osakepainoa ja vähentämällä riskiä sijoitusten pakkomyynteihin epäsuotuisina aikoina. Paremmat tuotot mahdollistavat työeläkemaksun alentamisen, kun suurempi osa tulevista eläkemenoista voidaan kattaa rahastoista ja niiden tuotoista.

Yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitusmahdollisuuksia on laajennettu aiemminkin. Työeläkerahastoissa olevat varat ovat kaksinkertaistuneet 2010-luvun alusta 2020-luvulle tultaessa. Eläkealan pitkän sijoitushorisontin vuoksi yksittäisillä laskukausilla ei ole tuottojen kannalta keskeistä merkitystä. Jatkossakin työeläkevakuuttajilla pitää olla riittävästi pääomaa kattamaan eläkevastuut ja sijoitustuottojen heilahtelun.

5. Mitä tuottovaatimus tarkoittaa ja miten siihen liittyviä sääntöjä muutetaan?

Keskeinen eläkeuudistuksessa sovittu muutos koskee niin sanottua osaketuottosidonnaista lisävakuutusvastuuta eli OLV:ia, joka liittyy työeläkevakuuttajien tuottovaatimukseen.

Yksityisalojen työeläkevakuuttajilla on rahastoitu eläkevastuu, joka katetaan vastaavalla määrällä sijoituksia. Eläkevastuu koostuu tietystä osuudesta kaikkien työeläkevakuuttajan vakuuttamien henkilöiden palkkasumman perusteella karttuvista eläkkeistä.

Jotta vastuun määrä ei ajan kuluessa ja rahan arvon muuttuessa pienenisi, sille tulee kirjata vuosittain korkoa. Tätä korkoa kutsutaan rahastoonsiirtovelvoitteeksi tai yleisemmin tuottovaatimukseksi. Se määrittää, millaista tuottoa eläkevakuuttajan on vähintään saatava vastuun katteena olevalle omaisuudelle. Tuottovaatimus muodostuu kolmesta osasta: kiinteästä rahastokorosta, täydennyskertoimesta ja osaketuottosidonnaisesta osuudesta.

Osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu eli OLV mahdollistaa tällä hetkellä sen, että työeläkevakuuttaja voi sijoittaa 20 prosenttia eläkevastuusta osakkeisiin vakavaraisuusmääräysten ulkopuolella – eli tavallaan kaikkien työeläkevakuuttajien yhteisvastuulla. Tämä osuus tullaan nostamaan eläkeuudistuksen myötä 30 prosenttiin. Muutos mahdollistaa osakesijoitusten osuuden kasvattamisen työeläkevakuuttajien sijoitussalkuissa ja sitä kautta parempien tuottojen tavoittelun pitkällä aikavälillä.

OLV:n muutokset tehdään kahdessa vaiheessa: OLV-osuus nousee ensin 25 prosenttiin 1.1.2027 ja siitä edelleen 30 prosenttiin 1.7.2027. Vaiheistus on tarpeen siitä syystä, ettei osakeriskin isoa muutosta tarvitsisi tehdä yhdellä kertaa vaan ajallisesti hajautetummin.

Lisäksi OLV-konseptia yksinkertaistetaan eläkeuudistuksen yhteydessä, minkä vuoksi OLV:n kautta syntyneet tuotot siirtyvät aiempaa nopeammin rahastojen täydennyksiksi. Myös OLV-tuoton laskentaa päivitetään siinä huomioitavien tuottojen osalta. Tällä hetkellä OLV-tuoton laskennassa on käytetty vain kehittyneiden markkinoiden tuottoja. Jatkossa huomioon otetaan myös kehittyvät markkinat eli käytännössä Kaakkois-Aasia, Itä-Eurooppa, Etelä-Amerikka ja Afrikka. Tämä muutos mahdollistaa parempien sijoitustuottojen hakemisen kehittyvillä markkinoilla.

OLV-muutoksen lisäksi myös tuottovaatimuksen toisen osan, täydennyskertoimen, laskukaavaa muutetaan osana eläkeuudistusta. Kaavaa muutetaan niin, että korkeilla vakavaraisuusasteilla vanhuuseläkerahastojen täydennyksiä tehdään olennaisesti nykyistä enemmän. Kyse ei ole varsinaisesti lakimuutoksesta vaan laskuperustemuutoksesta.

OLV-muutosten myötä yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitussalkkujen osakepaino tulee lisääntymään arviolta noin yhdeksän prosenttiyksikköä. Kokonaisuudessaan sijoitustoimintaa koskevien uudistusten myötä yksittäisen työeläkevakuuttajan salkun osakepaino voisi nousta selvästikin yli 70 prosentin. Tällä hetkellä salkkujen osakepaino (sisältää myös pääomasijoitukset ja sijoitukset listaamattomiin yhtiöihin) vaihtelee keskimäärin 50–60 prosentin välillä.

Kasvava osakepaino mahdollistetaan nostamalla osakesijoituksia koskevaa raskaampien vakavaraisuussääntöjen rajaa 65 prosentista 85 prosenttiin. Tämän rajan yli mentäessä vakuuttajalla täytyy olla jokaista rajan yli menevää osakesijoitusta vastaan vahvempi vakavaraisuus, mikä rajoittaa riskinottoa.

6. Miten vakavaraisuussääntelyä muutetaan?

Työeläkevakuuttajien vakavaraisuudella tarkoitetaan niiden kykyä selviytyä eläkevakuutustoiminnan kohtaamista riskeistä. Riskit kuuluvat toiminnan perusluonteeseen, ja ne voivat liittyä sekä sijoittamiseen että varsinaiseen vakuutustoimintaan. Vakavaraisuutta koskevalla sääntelyllä määritellään työeläkesijoittamisessa sallittu riskitaso ja siten myös raamit sijoitustoiminnassa tavoiteltaville tuotoille.

Vakavaraisuussääntely koskee vain yksityisalojen työeläkevakuuttajia eli työeläkeyhtiöitä, eläkekassoja ja -säätiöitä sekä Merimieseläkekassaa. Eräitä vakavaraisuussääntelyyn liittyviä sijoitusten hajauttamista ja hallinnointia koskevia pykäliä sovelletaan myös Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen.

Nykyään Finanssivalvonta on käytännössä edellyttänyt, että työeläkevakuuttajien vakavaraisuuden tulee olla jokaisena ajanhetkenä tietyn tason – toimijan salkun riskillisyydestä riippuvan vakavaraisuusrajan – yläpuolella. Tämä on johtanut siihen, että toimijat pitävät varsin suurta varmuusmarginaalia vakavaraisuusrajaansa nähden.

Tällä hetkellä työeläkevakuuttajalla pitää olla vakavaraisuuspääomaa vuoden kuluttua jäljellä kaikissa olosuhteissa 97 prosentin todennäköisyydellä. Käytännössä tämä vastaa tilannetta, jossa vakavaraisuus menetetään keskimäärin kerran reilussa 30 vuodessa. Eläkeuudistussopimuksessa tätä vaadittua varmuustasoa sovittiin laskettavan 95 prosenttiin. Tämä vastaisi vakavaraisuuden menettämistä keskimäärin kerran 20 vuodessa.

Sopimukseen kirjattiin kuitenkin myös, että rajaa voidaan laskea mahdollisesti vähemmänkin, mikäli tarkemmassa lainvalmistelussa ilmenee, että turvaavuustason muutoksen tavoitteena oleva riskinkantokyvyn kohentuminen saavutetaan pienemmälläkin tarkistuksella.

Hallituksen esitystä valmisteleva työryhmä tarkasteli vakavaraisuuden arvioinnin taustalla olevaa laskentakehikkoa aikaisempaa pidemmältä ajanjaksolta kertyneen datan pohjalta sekä korjasi joitain aikaisemman vakavaraisuuskehikon laskennan virheitä. Työryhmä totesi, että aikaisemmassa vakavaraisuuskehikon laadinnassa olivat ylikorostuneet finanssikriisin kaltaiset huonot sijoitusvaiheet. Päivitetyn datan ja sen pohjalta tarkentuneiden parametrimuutosten seurauksena työeläkevakuuttajien vakavaraisuusraja alenee noin kolmanneksella, mikä mahdollistaa riskinkantokyvyn kasvun ja nykyistä riskillisemmän sijoitusjakauman.

Päivitetyn vakavaraisuuskehikon myötä saavutetaan ja osittain ylitetään ne tavoitteet, joita vakavaraisuustarkastelulle oli alun perin eläkesopimuksessa määritelty – ilman, että vakavaraisuusrajan turvaavuustasoa pitäisi alentaa nykyisestä 97 prosentista. Turvaavuustaso pysyy näin ollen ennallaan. Uudistuksen yhteydessä tämä 97 prosentin turvaavuustaso päätettiin myös kirjata lakiin.

Vakavaraisuuskehikon muutos astuu voimaan uudistuksen ensimmäisenä osana 1.7.2026.

Lakiesityksen valmistelun yhteydessä sovittiin lisäksi, että jatkossa vakavaraisuuskehikon parametreja tarkastellaan viiden vuoden välein, jotta ne pysyvät ajantasaisina. Parametreista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Vakavaraisuussääntöihin tehdään eläkeuudistuksen yhteydessä myös määräaikainen muutos koskien vakavaraisuusasemalle määritettyä enimmäismäärää. Lakiesityksen valmistelun aikana selvisi, että joidenkin eläkesäätiöiden vakavaraisuusasema eli vakavaraisuuden suhde vakavaraisuusrajaan on vakavaraisuuskehikon keventymisen vuoksi kasvamassa niin suureksi, että nykylain mukaisesti ne joutuisivat palauttamaan varojaan säätiön taustalla olevalle työnantajataholle. Tämä ei ole eläkeuudistuksen tavoitteiden mukaista, sillä vakavaraisuuden nousu on väliaikaista ja uudistuksen tavoitteena on mahdollistaa työeläkevakuuttajille sijoitussalkkujen allokaatiomuutokset.

Sen vuoksi hallituksen esityksessä on kirjaus, jonka mukaan vakavaraisuusaseman enimmäismäärä nostetaan määräajaksi luvusta 3 lukuun 3,5, jotta säätiöillä on mahdollisuus tehdä salkuissaan eläkeuudistuksen mahdollistamat allokaatiomuutokset.

7. Mitä luotonottomahdollisuuden laajentaminen tarkoittaa?

Tähän asti työeläkevakuuttajat ovat voineet käyttää suorissa kiinteistösijoituksissaan “vierasta pääomaa” eli ottaa lainaa vain tietyissä vuokra-asuntotuotantoon liittyvissä tapauksissa. Eläkeuudistuksessa tätä luotonottomahdollisuutta laajennetaan koskemaan kaikkia työeläkeyhtiöiden tytäryhteisöjen kiinteistösijoituksia.

Käytännössä se tarkoittaa, että työeläkeyhtiöt voivat jatkossa toimia kiinteistömarkkinoilla samalla tavalla kuin muutkin isot pääomasijoittajat. Velkavivun käyttö on yksi nykyaikaisen kiinteistösijoittamisen yleisesti käytössä olevista välineistä.

Todennäköisesti työeläkevakuuttajien tytäryhteisöt tulevat jatkossa saamaan lainaa halvemmalla omistajan hyvän luottokelpoisuuden vuoksi. Tämä parantaisi kiinteistösijoitusten tuottoa aiempaan verrattuna.

Velkavipu ei ole tarpeen kiinteistösijoituksissa riskien kasvattamiseksi vaan kiinteistötuottojen parantamiseksi. Velkavivun käyttö otetaan vakavaraisuusmääräyksissä ja lainsäädännössä huomioon asiaankuuluvalla tavalla, mikä rajoittaa työeläkevakuuttajien halukkuutta merkittäviin velkamääriin.

Luotonottomahdollisuuden laajennus tulee voimaan 1.7.2026.

Työmarkkinajärjestöjen sopimuksen mukaan viimeistään vuonna 2035 tullaan laatimaan sosiaali- ja terveysministeriön johdolla selvitys luotonottomahdollisuuden laajentamisen vaikutuksista ja mahdollista korjaustarpeista.

8. Miten rahastointia tullaan vahvistamaan?

Eläkeuudistuksen myötä aiempaa suurempi osuus sekä eläkemaksuista että sijoitustuotoista ohjataan jatkossa rahastoihin. Tähän saakka 1,5 prosentin mukaan karttuvasta vuosieläkkeestä on rahastoitu 0,4 prosenttiyksikköä vastaava osa. Tätä osuutta nostetaan uudistuksessa 0,5 prosenttiyksikköön eli kolmannekseen karttuvasta eläkkeestä. Muutos tarkoittaa vuosittaisen vanhuuseläkerahastoinnin kasvattamista 0,9 prosentilla palkoista. Sen vaikutus rahoituksen tasapainoon on merkittävä.

Rahastoinnin vahvistaminen tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, että mitä suurempi osuus maksettaviin eläkkeisiin saadaan rahastoista, sitä vähemmän on painetta esimerkiksi korottaa työeläkemaksuja. Rahastoinnin lisääminen kuitenkin periaatteessa kasvattaa lähiajan maksunkorotustarvetta, kun aiempaa pienempi osa perityistä maksuista on käytettävissä maksussa olevien eläkkeiden kattamiseen. Riskinoton kasvattamisen myötä syntyvät paremmat tuotot puolestaan eivät välttämättä realisoidu kovin nopeasti.

Työmarkkinaosapuolet sopivat eläkeneuvottelujen yhteydessä lisäksi siitä, että työeläkemaksun tasoa ei muuteta ainakaan ennen vuotta 2030.  Samoin sovittiin, että vaikka sijoitustuotot vaihtelisivat voimakkaastikin esimerkiksi maailmantalouden shokkien vuoksi suuntaan tai toiseen, työeläkemaksutason muutoksiin suhtaudutaan “pidättäytyvästi”.

Jatkoa ajatellen on vielä ratkaistava, miten lisääntynyt rahastointi ja ajatus maksutason vakauttamisesta saadaan ajallisesti sovitettua yhteen. Asiaan palataan erillisellä selvityksellä vuonna 2026.

9. Miten indeksirajoitin toimii?

Eläkeneuvotteluissa sovittiin uudesta sääntöpohjaisesta vakautusjärjestelmästä eli niin kutsutusta inflaatiovakauttajasta. Sittemmin termi on muuttunut indeksirajoittimeksi. Sen avulla on tarkoitus pienentää maksussa olevien työeläkkeiden korotuksia tilanteissa, joissa yleinen hintataso kasvaa voimakkaammin kuin palkat.

Indeksirajoitin toimii siten, että kahden peräkkäisen vuoden tarkastelujaksossa työeläkeindeksi ei saa kasvaa enempää kuin palkkakerroin samana aikana. Jos näin olisi käymässä, indeksirajoitin leikkaa työeläkeindeksin korotusta vastaamaan palkkakertoimen tasoa. Käytännössä indeksirajoitin siis astuu voimaan sellaisen kahden vuoden jakson jälkeen, jolloin kuluttajahintojen nousu on suurempaa kuin palkkojen nousu samana ajanjaksona. Indeksirajoitinta voidaan soveltaa ensimmäisen kerran vuonna 2030 tehtäviin indeksitarkistuksiin.

Indeksirajoittimeen liittyy itsessään rajoitin. Indeksirajoitin voi leikata työeläkeindeksin nousua, mutta se ei voi saada negatiivista arvoa, jonka mukaisesti leikkaantuisi varsinaisen työeläkkeen suuruus. Tämä rajoitus täsmennettiin lainsäädännön valmistelun aikana.

Tilanteita, joissa työeläkeindeksi kasvaa nopeammin kuin palkkakerroin, on ollut varsin harvoin, mutta toteutuessaan leikkaus vaikuttaa koko eläkkeelläoloajan ihmisen eläkkeen vuosittaisiin indeksitarkistuksiin. Historiallista kehitystä vasten tarkasteltuna voidaan arvioida, ettei indeksirajoitin aktivoidu käyttöön kovin usein.  

Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet tarkastelemaan indeksirajoittimen vaikutuksia määräajoin ja ensimmäisen kerran viimeistään vuonna 2035. Tarkastelun kohteina ovat erityisesti riittävä etuustaso ja eläkejärjestelmän rahoituksellinen kestävyys.

10. Millaisia vaikutuksia sijoitusuudistuksella ja indeksirajoittimella arvioidaan olevan sijoituksiin ja maksettaviin eläkkeisiin?

Luonnoksessa hallituksen esitykseksi on mukana arviot eläkeuudistuksen vaikutuksista, mitkä perustuvat Eläketurvakeskuksen, valtiovarainministeriön ja Finanssivalvonnan tekemiin arviolaskelmiin.

Sijoitusuudistuksen arvioidaan kasvattavan osakesijoitusten osuutta yksityisalojen työeläkevakuuttajien sijoitusvaroista noin 70 prosenttiin, kun nykytilanne on noin 55 prosentin tuntumassa. Indeksirajoittimen arvioidaan aktivoituvan keskimäärin 7,7 vuoden välein, ja aktivoituessaan se pienentäisi työeläkeindeksin tarkistusta keskimäärin 0,78 prosenttiyksikköä. Indeksirajoittimen käyttöönoton myötä keskieläkkeen arvioidaan olevan vuonna 2050 keskimäärin 1,1 prosenttiyksikköä nykyistä lainsäädäntöä matalampi, ja keskieläkkeen suhde keskiansioihin olisi vastaavasti noin 0,6 prosenttiyksikköä matalampi.

Eläkeuudistukseen sisältyvien muutosten arvioidaan pienentävän pitkällä aikavälillä työeläkemenoa 0,5 prosenttiyksikköä ja keskimääräistä eläkettä 0,5 prosenttiyksikköä. Sijoitustuottojen arvioidaan parantuvan yksityisellä sektorilla pitkällä aikavälillä noin 0,5 prosenttiyksikköä. Kokonaisuudessaan nämä alentaisivat yksityisen sektorin työeläkemaksua pitkällä aikavälillä arvion mukaan 4,0 prosenttiyksikköä.

Eläkeuudistuksen vaikutuksia on kuvattu kattavammin osana hallituksen esitysluonnosta, kappaleessa 4.2 Pääasialliset vaikutukset.

11. Miten eläkeuudistus vastaa sille asetettuun tavoitteeseen julkisen talouden vahvistamiseksi?

Pääministeri Orpon työmarkkinajärjestöille antamassa toimeksiannossa eläkeuudistuksen tavoitteeksi määriteltiin julkisen talouden vahvistaminen pitkällä aikavälillä noin 0,4 prosenttiyksiköllä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vastaa noin yhtä miljardia euroa.

Eläkeuudistuksen mukaisten muutosten vaikutuksia on arvioitu Eläketurvakeskuksen, valtiovarainministeriön ja Finanssivalvonnan tekemillä arviolaskelmilla. Kokonaisuutena eläkeuudistuksen arvioidaan pienentävän kestävyysvajetta eli vahvistavan julkista taloutta noin 0,8 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä vastaa noin kahta miljardia euroa. Uudistuksen vaikutus on siis kaksinkertainen sille annettuun tavoitteeseen nähden.

Jos kestävyysvajevaikutuksia tarkastellaan eriteltynä uudistuksen kolmen keskeisen elementin välillä, ovat vaikutukset seuraavat:

• sijoitusuudistus 0,36 prosenttiyksikköä
• vanhuuseläkerahastoinnin lisääminen 0,31 prosenttiyksikköä
• indeksirajoitin 0,13 prosenttiyksikköä.

12.Mitä eläkeuudistus tarkoittaa sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kannalta?

Eläkesijoitusten riskitason nostaminen toimii hyvin suurella todennäköisyydellä nuorten eduksi: järjestelmän pitkä sijoitushorisontti antaa hyvän suojan esimerkiksi osakemarkkinoiden heilahtelua vastaan ja mahdollistaa aikaisempaa korkeamman tuottotason. Eläkeuudistuksessa vahvistetaan myös eläkkeiden rahastointia, joka vähentää osaltaan sitä riskiä, että nykyisten lasten ja nuorten tulevaisuudessa maksamia työeläkemaksuja tulisi nostaa merkittävästi. Vuosittaisen maksutulon merkitys vähentyisi vahvojen rahastojen tuottojen vuoksi.

Rahastoinnin perusajatuksena on hyödyntää korkoa korolle -efektiä ja siten pienentää tulevaisuuden eläkemaksurasitusta. Toistaiseksi työeläkejärjestelmä on kohdistanut perustuottotavoitteen ylittävät tuotot yli 55-vuotiaiden eläkevastuille. Heidän eläke-etuuksiaan tämä ei siis ole kasvattanut, vaan edesauttanut nykyisen työeläkemaksun pysymistä kohtuullisella tasolla.

Nuorten sukupolvien kannalta voisi olla edullisempaa kohdentaa tuottoja myös nuorempien ikäluokkien vastuisiin, mikä pienentäisi nimenomaan kaukaisemman tulevaisuuden eläkemaksupainetta. Vasta rahastoinnin kasvattamisen ja sijoitustuottojen kohdentamisen yksityiskohdat ratkaisevat, millä tavalla eläkeuudistus vaikuttaa eri sukupolviin ja työeläkemaksun tasoon. Nämä tarkentuvat vuonna 2026 tehtävässä rahastointiselvityksessä.

Indeksirajoitin jakaa aikanaan työeläkejärjestelmän rahoituksen tasapainon riskejä myös tuleville eläkeläisille, jos se leikkaa etuuksien indeksitarkistuksia.

13. Mistä muusta työmarkkinajärjestöt sopivat osana eläkeneuvotteluita?

Työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaan eläkeuudistussopimukseen sisältyi myös kirjauksia, jotka eivät sellaisenaan sisälly nyt lausunnolla olevaan luonnokseen hallituksen esitykseksi lainsäädäntöön tarvittavista muutoksista vaan joista säädetään toisaalla.

Koska sijoitusuudistuksen tarkoituksena ei ole muuttaa työeläkeyhtiöiden asiakasyrityksille maksettavien asiakashyvitysten tasoa, sopivat työmarkkinajärjestöt asiakashyvitysten enimmäismäärän tarkistamisesta 0,85 prosenttiin vakavaraisuudesta vuodesta 2029 alkaen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että asiakasyrityksille maksettavien hyvitysten enimmäismäärä alenee vuodesta 2030 alkaen. Lisäksi työmarkkinajärjestöt sopivat, että enimmäismäärää alennetaan lisää, mikäli vakavaraisuudet kasvavat merkittävästi arvioitua enemmän. Asiakashyvitysten kulloisestakin enimmäismäärästä säädetään työeläkemaksun laskuperusteissa.

Työmarkkinajärjestöt sopivat myös muutoksesta työeläkeyhtiöiden asiakasyritysten takaisinlainausoikeuteen . Sitä rajoitetaan niin, että vakuutuksenottaja voi lainata työeläkeyhtiöltä enintään 10 miljoonaa euroa. Lisäksi työeläkeyhtiö voi maksuvalmiutensa tai vakavaraisuutensa varmistamiseksi rajoittaa takaisinlainausoikeutta siten, että lainattava määrä on 12 kuukauden aikana enintään 10 prosenttia vakuutuksenottajan kulloinkin nostamatta olevan takaisinlainausoikeuden määrästä. Rajoitukset koskevat 1.1.2026 alkaen otettavia uusia takaisinlainoja. Takaisinlainauksesta määrätään sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamissa vakuutusehdoissa.

Lisäksi työmarkkinajärjestöt esittivät kolmikantaisen selvityksen tekemistä keinoista edistää erityisesti työikäisten mielenterveysongelmien ehkäisyä ja hoitoa. Esityksen taustalla ovat työikäisten mielenterveyteen liittyvät kasvavat ongelmat ja niiden myötä lisääntyneet etuuskaudet (mm. sairauspäiväraha) ja etuushakemukset. Työmarkkinajärjestöt toivovat hallituksen käynnistävän selvityksen. Aikataulu on toistaiseksi avoin.

Työmarkkinajärjestöt linjasivat myös, että työterveyshuoltoa tulee kehittää työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden vähentämiseksi ja työurien pidentämiseksi. Käytännössä työterveyshuoltoa kehitetään jo tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön johdolla. Sopimuksen avulla työterveyshuollon asetuksen päivittämistä pyritään vauhdittamaan.

Lisäksi sopimuksessa korostettiin, että nyt käynnissä olevan hallituksen asettaman sosiaaliturvakomitean työn tuloksena ei tule esittää yksilöityjä muutoksia työeläkejärjestelmään kuuluvien työkyvyttömyysetuuksien osalta. Niitä tulee selvittää jatkossakin kolmikantaisen työskentelyn pohjalta, jossa kaikki osapuolet ovat vahvasti mukana ratkaisuissa.

Päivitetty 12.12.2025