Ilmarisen Mikko Mursula: Eläkerahastojen tuottojen kasvattaminen on eläkeuudistuksen kulmakivi
Eläkeuudistus on juuri siirtynyt eduskunnan käsittelyyn. Osana sitä työeläkevaroille haetaan kasvua osakepainojen kasvattamiseen tähtäävän sijoitusuudistuksen kautta. Samaan aikaan talouskeskustelussa nousee aika ajoin esille ajatus siitä, että työeläkevaroilla pitäisi tukea entistä enemmän suomalaisia kasvuyrityksiä. Tässä kommenttisarjassa työelävakuuttajien edustajat nostavat keskusteluun jonkin tärkeänä pitämänsä näkökulman. Ilmarisen Mikko Mursula muistuttaa, että työeläkevarojen sijoittaminen lähtee aina mahdollisimman hyvästä riski-tuottosuhteesta.
Kommenttisarjassamme kahdeksan jäsentämme kommentoi eläkeaiheita ajankohtaisesta näkökulmasta. Kahdeksantena vuorossa on työeläkeyhtiö Ilmarisen toimitusjohtaja Mikko Mursula. Kysyimme häneltä näkemystä eläkkeiden leikkaamista koskevaan keskusteluun. Miksi eläkevarojen rooli työeläkkeiden rahoituksessa on niin merkittävä? Entä millä keinoilla suomalaisten yritysten kasvua pitäisi rahoittaa?

”Jos huolena on eläkkeiden rahoitus, huomio kannattaa kiinnittää eläkerahastoihin. Väestö vanhenee, ja eläkerahastojen tuotot näyttelevät yhä suurempaa roolia eläkkeiden rahoittamisessa. Tulevaisuudessa eläkkeistä yhä suurempi osa maksetaan eläkevaroista ja niiden tuotoista. Tämä on tuoreimman eläkeuudistuksenkin kulmakivi: rahastoista saadaan lisää tuottoa mahdollistamalla työeläkevakuuttajien sijoitusten osakepainon kasvattaminen.
Varojen sijoittamisessa mietitään aina muun muassa kotimaista kasvunäkökulmaa mutta ei tuottojen kustannuksella. Kyse on loppujen lopuksi hajauttamisesta. Työeläkevarojen sijoittaminen lähtee siitä, että ne on lain mukaan sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti eli mahdollisimman hyvällä riski-tuottosuhteella. Tämä tarkoittaa, että Suomesta pitää löytyä kohteita, jotka täyttävät sijoituskriteerit.
Suomi on aina ollut ja on tärkeä sijoituskohde työeläkevakuuttajille. Siitä kertoo, että 20 prosenttia varoista on sijoitettu Suomeen. Euromäärä on merkittävä suhteessa kansantalouden kokoon. Suomi on lähtökohtaisesti pääomaköyhä maa. Tarvitaan ulkomaista pääomaa, pääomasijoittajia, pääomarahastoja. Lainsäädännön ja verotuksen avulla täytyy huolehtia, että tämä on mahdollista.”

Lue muiden työeläkevakuuttajien kommentit ajankohtaisiin eläkekeskusteluihin
Julkaisemme tässä sarjassa kommentit kaikkien eläkevakuuttajien edustajilta. Kaikki kommentit löytyvät avainsanalla ”gallup”.
Työeläkevakuuttajien hallitusohjelmatavoitteet keskittyvät Suomen kasvun vahvistamiseen
Työeläkealan tavoitteet seuraavalle hallituskaudelle ovat luettavissa Vaalit 2027 -sivullamme. Asiantuntijahaastatteluita ja muita artikkeleita samaisista teemoista voi lukea tulevaisuususkoa villitsevästä tabloidistamme:
#Vaalit2027