Työeläkevakuuttajat
Viranomaisia koskevat seuraamukset rikottaessa tietosuojalainsäädäntöä
Oikeusministeriö pyysi lausuntoa arviomuistioon viranomaisia koskevista seuraamuksista tietosuojalainsäädännön rikkomisesta.
Lainvalmistelun kuulemisopas
Lausuntapyyntö koski uudistettavaa lainvalmistelun kuulemisopasta. Kuulemisoppaan mukainen toimintatapa on sinällään kannatettava, mutta haluamme myös nostaa esiin, että se vaatii tuekseen…
Työeläkeyhtiöiden välisten vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2024 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros vuodelta 2024 päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet koko vuotta koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…
Luottolaitosten valmiussuunnitelman perusteet
Lausuntopyyntö koski luonnosta valtiovarainministeriön asetukseksi luottolaitoksen valmiussuunnittelun perusteista. Telan huomiot olivat pääosin teknisluonteisia.
Pienten eläkesäätiöiden ja -kassojen toiminnan varmistaminen tukee työeläkkeiden hajautettua toimeenpanoa
Nykyisen ulkoistamiskäytännön kirjaaminen lakiin tukisi parhaiten pienten eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toimintaa.
Eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toiminnan ulkoistaminen
Sosiaali- ja terveysministeriö perusti työryhmän eläkesäätiöiden ja eläkekassojen toiminnan ulkoistamisesta. Työryhmän toimikausi päättyi 1.9.2024. Työryhmä laati hallituksen esityksen muotoon kirjoitetun…
Tekoälyasetuksen toimeenpanoa koskeva lainsäädäntö
Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi tekoälyasetuksen toimeenpanoa koskevaksi lainsäädännöksi. Ehdotuksessa ehdotetaan lisäksi muutettavaksi eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta…
Finanssivalvonnan tekemän arvion mukaan eläkevakuuttajien kiinteistösijoitukset arvostettu pääosin ajantasaisesti
Finanssivalvonnan mukaan arvioissa on huomioitu heikentynyt markkinatilanne. Eläkevakuuttajien kiinteistösijoitusten käyvät arvot vuoden 2023 lopussa olivat pääosin ajan tasalla ja riippumattoman…
Työeläkeyhtiöiden välisten vakuutussiirtojen tilasto 3/2024 valmistunut
Työeläkevakuutusten kolmas siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi lokakuun alussa. TyEL-vakuutuksia siirtyi työeläkeyhtiöstä toiseen yhteensä 2 663 kappaletta heinä-syyskuun aikana. Siirtyneiden YEL-vakuutusten…
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2024 valmistunut
Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi heinäkuun alussa. Olemme koonneet tiedot siirtyneiden TyEL- ja YEL-vakuutusten lukumäärästä sekä siirtoliikkeen euromääräisestä palkkasummasta…