Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Tulorekisterin periaate hyvä, mutta kehittämistä tarvitaan edelleen
Kaikki palkka-, eläke- ja etuustiedot ilmoitetaan nykyisin kansalliseen tulorekisteriin, jonka käyttöönoton tarkoituksena on ollut helpottaa työnantajien hallinnollista taakkaa ja tehostaa…
Tilastokuvat sijoitusvaroista, tuotoista ja pörssiomistuksista päivitetty vuoden 2020 tiedoilla
Olemme päivittäneet sivuiltamme löytyvät työeläketalouden tilastokuvat vuoden 2020 lopun tilanteen mukaisiksi.
Kun työkyky horjuu, on tarkasteltava kaikkia työssä jatkamisen tukikeinoja
Työkyvyttömyyseläkkeiden ehkäisemiseen kohdistuu 2020-luvulla paljon odotuksia. Tuore työeläkekuntoutuksen strategiapaperi kuvaa suomalaisten työkyvyn tilaa sekä hoito- ja kuntoutusprosessin ja kuntoutuskeinojen kehittämistarpeita.…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vuosi 2020 päättyi hyvään vakavaraisuuteen
Koronaviruspandemian aiheuttamasta markkinamyllerryksestä huolimatta yksityisalojen työeläkevakuuttajien vuosi 2020 päättyi niin hyviin sijoitustuottoihin kuin vahvaan vakavaraisuuteenkin. Työeläkevakuuttajien keskimääräinen vakavaraisuusaste eli eläkevarojen…
Ratkaisuja pitkiin sairauslomiin – Kela ja Tela haluavat edistää mielenterveyspotilaiden työhön paluuta
Kela ja Tela tarjoavat toimivia keinoja mielenterveyspotilaiden työhön paluun tueksi. Verkkoseminaarissa lääkärit saavat käytännön työkaluja ja valmiuksia työkyvyn arviointiin ja…
Tutustu toimintakatsaukseemme vuodelta 2020
Viime vuosi oli monin tavoin poikkeuksellinen alkuvuodesta puhjenneen koronavirusepidemian vuoksi. Väistämättä se vaikutti omaan toimintaamme: toimistotyö muuttui etätyöksi, koulutukset webinaareiksi…
Pandemiasta huolimatta työeläkevarat kasvoivat 6 miljardia vuonna 2020
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat nousivat 6 miljardilla vuonna 2020 koronaviruspandemiasta huolimatta. Loppuvuosi oli elpymistä pandemian viime keväänä aiheuttamasta laskusta.…
Haemme joukkoomme yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntijaa
Tavoitteenamme on olla ennakoiva ja vastuullinen työeläkealan vaikuttaja. Tehtävämme on huolehtia työeläkejärjestelmän perusperiaatteiden säilymisestä pitkälle tulevaisuuteen. Tule meille työskentelemään yhteiskunnallisesti…
Sijoitusjakauma ja tuotot vuoden 2020 lopussa – työeläkevakuuttajien tilinpäätöstiedot julkaistu
Kuusi suurinta työeläkesijoittajaa ovat julkaisseet tilinpäätöstietonsa vuodelta 2020. Vaikka koronavirusepidemia aiheutti taloudessa ja sijoitusmarkkinoilla voimakasta heilahtelua vuoden alkupuolella, muuttui tilanne…
Tilinpäätöstietojen julkaisu vuodelta 2020 käynnistynyt
Työeläkevakuuttajat ovat alkaneet julkistaa tilinpäätöstietojaan vuodelta 2020. Julkaistujen tietojen pohjalta olemme aloittaneet myös omilla sivuillamme olevien, työeläkevakuuttajien sijoitusjakauma- ja tuottotietoja…