Eläkkeet eivät ole julkistalouden ongelmien syy – eivätkä oikotie valtiontalouden tasapainoon
Eläkekeskustelu käy kuumana. Työeläkejärjestelmästä etsitään vetoapua alijäämäiseen valtiontalouteen esimerkiksi indeksijäädytyksistä. Sanottakoon vielä kerran: työeläkejärjestelmä on kestävässä kunnossa eikä sopeutuksia tarvita työeläkkeiden turvaamiseksi.
Työeläkevarat eivät ole valtion budjettivaroja. Sen vuoksi niistä ei pidä tehdä valtion lyhyen aikavälin rahoitusvälinettä – eikä myöskään siksi, että ne soveltuvat siihen todella huonosti. Yksittäinen eläkeleikkaus, esimerkiksi työeläkeindeksin jäädytys, voi näyttää Excelissä lupaavalta, mutta valtiolle päätyvä säästö kutistuu, kun vaikutuksia analysoidaan tarkemmin. Lisäksi raha pitäisi saada kanavoitua valtion kirstuun, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
Samalla indeksileikkausten vaikutukset jäävät pysyvinä eläkeläisten – ja myös työssäkäyvien! – kannettaviksi. Laskimme, mitä tapahtuisi, jos myös työeläkkeiden toinen indeksi eli tuleviin eläkkeisiin vaikuttava palkkakerroin jäädytettäisiin: keskimääräinen 40-vuotiaan tuleva eläke leikkautuu satasella kuussa!
Siksi jokaisen eläke-ehdotuksen kohdalla on kysyttävä: kuka maksaa, kuka hyötyy ja millä aikavälillä?
Tässä artikkelissa käymme läpi kolme asiaa, jotka ovat jääneet julkisessa keskustelussa vähälle huomiolle.
1. Eläkemaksut eivät ole vieneet tilaa julkiselta taloudelta
Työeläkkeiden rahoitus ei ole syy julkisen talouden ongelmiin.
Se ei ole sitä, jos katsomme taaksepäin: Lakisääteisten eläkkeiden maksurasitus suhteessa bruttokansantuotteeseen on koko 2000-luvulla kasvanut noin yhden prosenttiyksikön, vaikka eläkkeensaajien määrä on kasvanut 400 000 ihmisellä. Samanaikaisesti kokonaisveroaste on laskenut.
Entäpä, jos katsomme eteenpäin? Finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä toteaa keväällä julkaistussa raportissaan Julkisen talouden ylivaalikautinen tavoite 2027-2033, että työeläkejärjestelmä tekee lähivuosikymmeninä tilaa muiden ikäsidonnaisten menojen kasvulle:
- Eläkemenojen osuus suhteessa bruttokansantuotteeseen alkaa pienentyä vuodesta 2030.
- Vuonna 2045 osuus on lähes kaksi prosenttiyksikköä nykyistä pienempi.
- Samaan aikaan pääasiassa valtion vastuulla olevien sosiaali- ja terveydenhuollon ikäsidonnaisten menojen suhteellinen osuus kasvaa.
Miten tämä on mahdollista? Taikasana on rahastointi, jolla on varauduttu eläkemenon kasvuun. Kehitys on myös seurausta tehdyistä eläkeuudistuksista, jotka vahvistavat eläkkeiden rahoitusta.

2. Indeksijäädytys leikkaisi myös tulevia eläkkeitä – satasilla kuussa
Työeläkejärjestelmässä on kaksi eri indeksiä, joiden jäädyttämisellä olisi erilaiset kohderyhmät. On hyvä huomata, että valtiovarainministeriön ehdottaessa indeksin jäädyttämistä, leikkaus kohdistuu myös palkkakertoimeen eli tuleviin eläkkeisiin.
Mitä tapahtuisi, jos indeksikorotus jäädytettäisiin neljän vuoden ajaksi?
Työeläkeindeksi:
- Korottaa jo maksussa olevia eläkkeitä ja suojaa niiden ostovoimaa.
- 2 000 euron kuukausieläkkeestä leikkautuisi pysyvästi noin 200 euroa kuukaudessa.
Palkkakerroin:
- Päivittää tulevien eläkkeiden arvon eläkkeen alkamishetken rahan ja palkkojen arvoon ja suojaa siten niiden ostovoimaa.
- Jäädytys kohdistuisi työssäkäyvien eläkekertymiin. Jos katsotaan keskimääräisiä eläkekertymiä, menetys olisi 40-vuotiaalla noin 100 euroa kuussa, 50-vuotiaalla 164 euroa kuussa ja 60-vuotiaalla 230 euroa.
Indeksijäädytyksen säästö eläkemenoon ei ole täysimääräistä säästöä julkiseen talouteen, sillä eläkkeiden pienentyessä verotulot vähenevät ja valtion maksamat kansan- ja takuueläkemenot kasvavat. Valtiovarainministeriön aiemman karkean nyrkkisäännön mukaan sadan miljoonan euron vähennys työeläkemenossa vahvistaa julkista taloutta vain noin 55 miljoonalla eurolla.
3. Kanavointi ei luo ilmaista rahaa
Yksityisalojen eläkemenojen leikkaamisesta syntyvä säästö jää lähtökohtaisesti työeläkejärjestelmään. Jotta se voitaisiin siirtää valtion budjettiin, tarvittaisiin niin sanottua kanavointia.
Käytännössä kanavointi etenisi kahdessa vaiheessa:
- Ensin alennettaisiin työntekijöiltä ja työnantajilta perittävää työeläkemaksua.
- Sen jälkeen kiristettäisiin muuta verotusta, käytännössä ansiotuloverotusta, vastaavalla määrällä.
Samalla olisi ratkaistava, miten maksun alennus kohdistuu työnantajiin ja yrittäjiin sekä mitä veroja tarkalleen korotetaan.
Selvää on, että eläkemaksun hätiköity alentaminen heikentäisi tulevien eläkkeiden rahoituspohjaa ja siirtäisi kustannuksia myöhempien sukupolvien maksettavaksi.
Työeläkkeiden verotuksen kiristäminen on suoraviivaisin, nopeavaikutteisin ja läpinäkyvin tapa vahvistaa valtiontaloutta työeläkkeisiin liittyvillä toimilla.
Lue lisää – 15 eläke-ehdotusta ja niiden säästövaikutukset
Indeksijäädytykset ja kanavointi ovat vain osa työeläkkeisiin liittyvistä sopeutusehdotuksista. Uusi Q&A-pakettimme käy läpi ehdotusten vaikutuksia valtiontalouteen, työeläkejärjestelmän rahoitukseen ja eri sukupolviin sekä erottaa nopeat budjettivaikutukset vuosikymmenten päästä toteutuvista seurauksista. Paketista löytyvät niin eläkeikä, eläkkeiden verotus kuin työeläkejärjestelmän toimeenpano.
Psst! Tervetuloa seuraamaan keskustelu eläkkeiden sopeutustoimista 1.12.!

Mitä työeläkkeisiin kohdistuvat ehdotukset käytännössä tarkoittaisivat? Keihin ne vaikuttaisivat, kuinka paljon ja millä aikavälillä?
Tela kokoaa tiistaina 1.12. klo 8.30–9.45 järjestettävässä livestriimissä yhteen syksyn eläkekeskustelun ja laittaa sopeutustoimet puntariin. Aluksi tarjoamme tiiviin tietopaketin valinnoista ja niiden seurauksista. Sen jälkeen asiantuntijapaneelissa keskustellaan siitä, mitä sopeutustoimia on pöydällä ja mitä niistä pitäisi ajatella.
Keskustelussa ovat mukana sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston päällikkö Liisa Siika-aho, Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander sekä Telan yhteiskuntasuhteiden ja viestinnän johtaja Mikko Koskinen.
#sopeutustoimet