Työeläkevakuuttajat
Työelämän kehittämishankkeista vaikuttavia tuloksia
Keva tukee tänä vuonna kuuttatoista työnantaja-asiakkaidensa toteuttamaa työelämän kehittämishanketta. Kehittämisraha on kilpailtua ja sitä myönnettiin yhteensä 400 000 euroa hankkeille,…
Työeläkealan muutokset näkyvät siirtoliikkeessä
Yksityisten alojen työnantajilla on velvollisuus järjestää työeläketurva työntekijöilleen. Eläketurvan voi käytännössä ottaa joko työeläkeyhtiöstä, eläkesäätiöstä tai -kassasta. Myös yrittäjällä on…
Poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistaminen
Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamiseksi. Lausunto liittyy Varautumisvelvollisuus rahoitusalalla -työryhmän työryhmämuistioon.
Miltä näyttää digitaalinen lähitulevaisuus?
Tiedolla johtaminen, reaaliaikaiset ja yhä yksilöidymmät palvelut yrityksille. Yksityisten ihmisten asioiden käsittely yhä nopeampaa ja helpommin seurattavaa. Parempaa laatua rakentamiseen.…
Hallinnon yhteiset sähköisen asioinnin tukipalvelut sekä julkisen hallinnon yhteispalvelu
Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien hallituksen esitysluonnosta laeiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista sekä julkisen hallinnon yhteispalvelusta.
Työeläkelaitosten omistajaohjausta koskeva raportointi sekä työeläkevakuutusyhtiöiden hallinto
Annoimme lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle koskien työeläkelaitosten omistajaohjausta koskevaa raportointia sekä työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoon liittyviin eräisiin muihin seikkoihin.
Nuorena työeläkemaailmassa
Oppilaitosten kesälomat eivät tuo kaikille nuorille taukoa aamuherätyksistä: useat opiskelijat vaihtavat koulupäivät lekottelun sijaan kesätyöpaikan arkeen. Myös monet työeläkevakuuttajat ovat…
Digipalvelujen kehittäminen tasapainoilua säädösten kanssa
Työeläkealalla käsitellään ihmisten terveydentilaan ja toimeentuloon liittyviä henkilötietoja. Tietosuojaan ja tietoturvaan suhtaudutaan alalla siksi hyvin vakavasti. Samalla digitaalisia mahdollisuuksia pitää…
Digitaalisuus tuo nopeutta ja täsmäpalveluja
Digitaalisten palvelujen ansiosta eläkepäätös lähtee työeläkeyhtiöstä eläkkeenhakijalle jopa minuuteissa. Digitaalisuus nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja avaa tietä uusille palveluille. Tämä on…
Veritaksen ja Pensions-Alandian yhdistyessä syntyy pienyritysten vahva ymmärtäjä
Työeläkevakuutusyhtiöt Veritas ja Pensions-Alandia ilmoittivat yhdistymisestään huhtikuussa, ja fuusio tapahtuisi 1.1.2019. Yhdistyminen vaatii vielä Finanssivalvonnan luvan. Veritaksessa vuosi sitten toimitusjohtajana…