Siirry sisältöön

Hallinnon yhteiset sähköisen asioinnin tukipalvelut sekä julkisen hallinnon yhteispalvelu

Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien hallituksen esitysluonnosta laeiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista sekä julkisen hallinnon yhteispalvelusta.

Pidämme hallituksen esitystä pääosin kannatettavana ja tarpeellisena. Sähköisen valtuutuspalvelun käytön lisääminen on hyvä tavoite. Tätä tukee esityksen mukainen mahdollisuus rekisteröidä valtuutuksia VRK:n ja käyttäjäorganisaatioissa toimivien viranomaisten toimipisteissä.

Luonnokseen sisältyy esitys tunnistuspalvelun, asiointivaltuuspalvelun ja verkkomaksamispalvelun sääntelyn muuttamiseksi siten, että Valtiokonttorilla ja VRK:lla olisi mahdollisuus periä valtioneuvoston asetuksella omakustannushintaa vastaavia maksuja palveluiden käytöstä. Emme pidä perusteltuna periä maksuja julkisen hallintotehtävän hoitoon tarvittavista palveluista. VRK on markkinoinut palvelujaan nimenomaan maksuttomina ja tämän tiedon perusteella toimijat ovat voineet tehdä päätöksen rakentaa omakustanteisesti integraatiorajapinnan palveluun. Palveluiden maksuttomuus myös ohjaa eri organisaatioita sähköistämään palveluitaan.

Maksullisuus voi olla perusteltua yksityisissä palveluissa, jos näin voidaan esimerkiksi tarjota suomi.fi tunnistus -palvelu yksityisten palvelujen käyttöön. Tällöin voitaisiin toteuttaa kertakirjautumisella sähköisiä palvelupolkuja viranomaisten ja yksityisten toimijoiden välillä.