Työeläkkeiden rahoitus
Roistojahti on turha – ansaittu eläke kulkee kyllä mukana
Antti Järvenpään mielipidekirjoitus (Keski-Uusimaa 13.8.) esittää tärkeitä kysymyksiä yrittäjien eläkejärjestelmän eli YEL:n toiminnasta, mutta se sisältää myös väärinkäsityksen sen rahoituksesta.
Työeläkevarat itse sijoitettavaksi – laskelmista unohtuvat usein muun muassa veroasteen nousu ja inflaatio
Tuoreen eläkeuudistuksen myötä on eri yhteyksissä useasti nostettu esiin ajatus yksityisestä eläkesijoittamisesta lakisääteisen työeläketurvan korvaajana. Toisekseen on ehdotettu, että Suomessa…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus säilynyt vahvana
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuusaste heikentyi loppuvuoden lukemasta. Vakavaraisuus säilyi silti yli puolitoistakertaisena lain vaatimuksiin nähden.
Työeläkerahan kiertokulku -kuvat päivitetty vuoden 2024 tiedoilla
Olemme päivittäneet verkkosivuiltamme löytyvät työeläkerahan kiertokulkua hahmottavat kuvat vuoden 2024 tiedoilla. Luvut perustuvat työeläkevakuuttajien vahvistettuihin tilinpäätöstietoihin. Kuvissa on eritelty kerättävät…
Me oltiin nuoriso – ja nyt olemme uudet suuret ikäluokat
Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus, räppäsi Pikku G vuonna 2003. Nyt silloiset nuorisolaiset ovat työikäisiä ja perässä tuleviin verrattuna…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui edellisestä vuodesta
Työeläkevakuutussektorin vakavaraisuusaste oli vuoden 2024 lopussa 129,3 prosenttia. Vakavaraisuusaste on vahvistunut vuoden takaisesta, jolloin alan keskimääräinen vakavaraisuusaste oli 126,7 prosenttia.
Yrittäjän eläketurvan (YEL) kehittämisen Q&A-tietopaketti on päivitetty
YEL-järjestelmän kehittämistarpeista käynnistettiin selvityshanke vuoden 2025 alussa, jonka myötä päivitimme myös aiheeseen liittyvää tietopakettia sivuillamme. Edellisen kerran tietopaketti uudistettiin, kun…
Työeläkelaitosten vakavaraisuus kesti kovan stressitestin
Vakavaraisuutta testattiin Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen EIOPA:n stressiskenaariossa. Työeläkelaitosten vakavaraisuus kesti hyvin likvideihin sijoituksiin kohdistuneen stressin. Epälikvideihin sijoituksiin kohdistuneen epärealistisen…
Riskinotto kuuluu työeläkerahastoihin, vaikka se voi kuulostaa eläkeläisestä oudolta
Myytti suomalaisten turvallisuushakuisuudesta elää vielä vahvana, eikä aivan syyttä. Sijoitusgurut parahtavat julkisuudessa aina, kun Suomen Pankki julkaisee tilastoja siitä, miten…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvistui edelleen
Työeläkevarojen kasvun myötä myös yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus on vahvistunut kolmannen vuosineljänneksen aikana.