Näkemykset
Telan johdon ja asiantuntijoiden näkemyksiä työeläkejärjestelmästä ja alan ajankohtaisista aiheista.
Valtion nyrkki lyö työeläkepöytään yhä lujempaa – kaikessa hiljaisuudessa
Elämme työeläkevallan murroskautta. Jo vuosia on tietynlaisessa hiljaisuudessa tapahtunut muutoksia siinä, kuka käyttää valtaa työeläkejärjestelmässä. Murros näkyy kiihtyvällä tahdilla myös…
Suomen velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan kasvutoimia
Heikko kasvu on Suomen talouden ongelma. Katseet tulisi kääntää entistä enemmän kasvutoimiin.
Ansiosidonnaisen eläkekarttumasta luopuminen ei ole edelleenkään oikotie kenenkään onneen
Julkisen talouden kestävyys ja sen pönkittäminen luopumalla eläkekarttumista, joita kertyy ansiosidonnaisista työttömyys- ja koulutusetuuksista, ovat jälleen nousseet julkiseen keskustelun talouspolitiikan…
Aika aikaansa kutakin
"Kaikella on aikansa” kuuluu vanha sanonta. Se pitää monesti paikkansa myös työelämässä.
Sairastuneen työkykyä voitaisiin palauttaa nykyistä tehokkaammin
Nykyisin polku kuntoutukseen on liian katkonainen. Hoito, etuudet ja kuntoutus pitäisi sovittaa paremmin yhteen.
Aikaperspektiivien erot haastavat keskustelua eläkeleikkauksista
Suomen julkisen talouden heikko tila ja surkeahkot kehitysnäkymät ovat herättäneet vilkkaan keskustelun. Yhä useampi keskustelija on löytänyt ratkaisun ongelmiin työeläkejärjestelmästä.…
Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti: risut, ruusut ja muut huomiot
Terävää analyysiä, poleemisia ehdotuksia ja tällä kertaa myös pikkuvirheitä. Niitä kaikkia löytyy maanantaina julkaistusta Talouspolitiikan arviointineuvoston raportista, jossa arvioidaan maan…
Eläkeuudistus ylitti maan hallituksen sille asettamat tavoitteet
Talouspolitiikan arviointineuvosto julkaisi eilen arvionsa hallituksen harjoittamasta talouspolitiikasta vuonna 2025. Neuvosto tekee todella arvokasta työtä, sillä se tarjoaa riippumattoman ja…
Yrittäjien todellisiin ansioihin perustuva eläkemaksu olisi jo mahdollinen
Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg toivoo ESS:ssä (24.1.) yrittäjälle vapauksia määrittää oma eläkemaksunsa ja -turvansa ja väittää, että sen kautta…
Vapaavalintainen eläkemaksu rapauttaisi yrittäjien eläketurvan perustan
Suomen Yrittäjien johtaja Atte Rytkönen-Sandberg esittää Kalevan mielipidekirjoituksessa 14.1., että yrittäjälle tulisi antaa nykyistä enemmän vapautta määrittää oma eläkemaksunsa ja…