Sairastuneen työkykyä voitaisiin palauttaa nykyistä tehokkaammin

Kun ihminen sairastuu, voi pahimmillaan mennä vuosia ennen pääsyä työkykyä palauttavaan kuntoutukseen, ja lopulta hän saattaa jäädä kamppailemaan työttömänä terveysongelmiensa kanssa. Yhteiskunta menettää arvokasta osaamista ja työvuosia.

Sairastuneen työkykyä voitaisiin palauttaa paljon tehokkaammin, jos hoito, etuudet ja kuntoutus sovitettaisiin paremmin yhteen. Nykyisin sairastuneen polku terveydenhuollosta kuntoutukseen on katkonainen.

Moni sairauspäivärahaa saanut siirtyy kuntoutustuelle eli määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Sekä sairauspäiväraha että kuntoutustuki ovat passivoivia tukia, ja ilman työkykyä palauttavia toimia kuntoutustuella vietetystä ajasta voi tulla sairauspoissaolon passiivinen jatke.

Työeläkevakuuttajat huomaavat usein kuntoutus- ja työkyvyttömyys­eläkehakemuksia käsitellessään, että hoito ja kuntoutustarpeiden arviointi ei ole juuri edennyt. Järjestelmä saattaa jopa syrjäyttää ihmisiä työelämästä. Etenkin mielenterveysongelmista kärsivät – yleisimmin nuoret – katoavat liian helposti järjestelmän väleihin.

TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT ovat pohtineet keinoja, joilla etuus- ja palvelujärjestelmän heikot kohdat voitaisiin paikata. Korjattavaa on sekä sairaanhoidon että ammatillisen kuntoutuksen palveluissa. Ammatillista kuntoutusta järjestävät muun muassa Kela ja työeläkevakuuttajat.

Työkykyä palauttavan kuntoutuksen tarpeet ja mahdollisuudet on tunnistettava nykyistä paremmin. Lakiin kirjatut sairauspäivärahan tarkistuspisteet, joissa Kelan ja lääkärin pitäisi arvioida sairastuneen tilanne, tulisi hyödyntää työkyvyn arvioinnissa ja kuntoutukseen ohjaamisessa systemaattisesti. Nyt joudutaan liian usein toteamaan, että ammatillinen kuntoutus on joko liian aikaista (eli hoito on kesken) tai sitten työkyvyttömyys on edennyt niin pitkälle, että ammatillinen kuntoutus on jo liian myöhäistä.

YKSI liian vähän käytetty keino on työterveyshuollon työkokeilu, jossa töihin paluuta voi kokeilla lyhyenkin sairauspoissaolon jälkeen. Lainsäädäntöä pitäisi päivittää, jotta kuntoutuja voisi kokeilla omaa työtään ilman nykyistä vaatimusta työtehtävien olennaisesta muuttamisesta tai erityisjärjestelyistä. Työkokeilusta voisi tulla aiempaa tehokkaampi varhaisen vaiheen ammatillinen kuntoutusmuoto.

Määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen edellytyksenä tulisi aina olla kuntoutujan kanssa laadittu ajantasainen hoito- ja kuntoutussuunnitelma. Erityisen tärkeää kuntoutustukiajan aktivoiminen olisi nuorille. Jos kuntoutus todetaan tarpeelliseksi, siihen osallistumisen pitäisi olla velvoittavaa ennen pysyvän työkyvyttömyyseläkkeen myöntämistä. Näin kaikki keinot käytäisiin varmasti läpi.

Työeläkekuntoutuksen yhtenä edellytyksenä olevaa työkyvyttömyyden uhan kriteeriä tulee päivittää niin, että kuntoutus on mahdollista, jos ihminen uhkaa lähivuosina menettää kyvyn harjoittaa ammattiaan. Nykyisin tarkastellaan työkyvyn menetyksen uhkaa suhteessa mihin tahansa työhön, jota kuntoutujan voidaan kohtuudella edellyttää tekevän. Muutoksen avulla työeläkekuntoutus olisi aiempaa paremmin mahdollista myös nuorille ikäluokille yleisemmissä työkyvyn ongelmissa, kuten mielenterveyden sairauksissa.

Myös pitkällä sairauslomalla olleiden ja työttömäksi jääneiden tilanne on usein vaikea. Sairauspäivärahakauden päättyessä ja työkyvyn ongelmien osin jatkuessa työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyn edellytykset eivät välttämättä täyty. Työllisyyspalvelut pystyisivät tarjoamaan oikeanlaisia tukitoimia helpommin, jos työeläkevakuuttajat ja työllisyyspalvelut voisivat vaihtaa tietoa tiiviimmin. Esimerkiksi kuntoutussuunnitelma pitäisi työeläkekuntoutuksen päättyessä pystyä välittämään työllisyyspalveluille.

VÄESTÖN ikääntyessä hyvinvointiyhteiskuntaa voidaan kehittää vain, jos mahdollisimman moni jaksaa ja jatkaa töissä. Työkykyyn liittyvän etuus- ja palvelujärjestelmän uudistaminen on seuraavan hallituskauden keskeisin sosiaaliturvaa koskeva uudistustarve. Ammatillisen kuntoutuksen roolia tulee selkeyttää ja vahvistaa.