Siirry sisältöön

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2020 valmistunut

Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros vuodelta 2020 on päättynyt huhtikuun alussa. Siirtyneitä TyEL-vakuutuksia oli tammi-maaliskuussa lukumääräisesti 1 959 kappaletta ja siirtyneitä YEL-vakuutuksia 2 813 kappaletta. Euromääräisesti siirtoliikkeen kokonaismäärä kolmelta kuukaudelta oli TyEL-vakuutusten osalta 116 975 000 euroa.

Tiedot käyvät ilmi tänään julkiasemastamme siirtoliikkeen tilastosta 1/2020.

Työeläkevakuutuksen ottajat eli työnantajat ja yrittäjät voivat siirtää TyEL tai YEL-vakuutuksensa työeläkeyhtiöstä toiseen sillä edellytyksellä, että vakuutus on ennen siirtoa ollut voimassa vähintään vuoden ajan samassa yhtiössä. Siirtoajankohtien määräpäivät ovat neljästi kalenterivuodessa: tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Tarkempia tietoja siirtoliikkeen osuuksista sekä aikaisemmat tilastot löytyvät Siirtoliiketilastot -sivultamme.